Milana Misic: Musiikki on minulle yhtä tärkeää kuin hengittäminen

Laulaja Milana Misic voisi elättää itsensä musiikilla, mutta ei halua luopua "tavallisesta" optikon työstään. Hän työskentelee "vakituisena osa-aikaisena" helsinkiläisessä optikkoliikkeessä. Kaiken kunnian siitä, että hän pystyy työskentelemään myös esiintyvänä taiteilijana, hän antaa optikko-kollegoilleen.

− Musiikki ei todellakaan ole minulle pelkkä harrastus. Pystyisin tällä hetkellä elättämään sillä itseni, mutta haluan ottaa varman päälle, Milana Misic sanoo.

Kahden työn yhdistäminen onnistuu, kun päivätyö ja työkaverit ovat joustavia. Misic kertoo, että työporukalla sovitaan aina edellisellä viikolla, miten kukin on seuraavalla viikolla paikalla. Sopimista helpottaa se, että keikat ovat aina hyvissä ajoin tiedossa. Sen sijaan kiireelliset haastattelupyynnöt saattavat olla ongelmallisia.

Kesällä enemmän laulukeikkoja

− Meidän liike on kesäviikonloput kiinni, joten kesällä on enemmän aikaa keikkailla. Käytän myös kesälomaviikkoni esiintymisiin Vantaan Backaksen kartanossa.

Viime kesänä huiman suosion saanut Laulumme-musiikkiteatteri, jonka pääosaa Misic esittää, palaa Backaksen kartanon lavalle. Elokuun tiistait ja keskiviikot siis kuluvat musiikkiteatterin parissa, ja silloin Misicin aika ei riitä optikon töihin.

Unta palloon

Vaikka Misic harjoittaa molempia ammattejaan osa-aikaisesti, yhteensä hän tekee töitä enemmän kuin normaalia työviikkoa tekevät. Muusikon aikaa vievät esiintymisten lisäksi harjoitukset, roudaukset, vaatteiden hankinta ja kauneudenhoito.

− Ei se mene niin, että tuosta vaan hypätään lavalle esiintymään, Misic muistuttaa.

Hän jaksaa tiukkaa työtahtiaan, koska pitää molemmista ammateistaan. Muusikon työtä hän rakastaa ja vertaakin musiikkia hengitysilmaan.

− Optikon työ takaa sen, että minun ei ole pakko esiintyä. Siksi esiintyminen on aina ihanaa. Mutta välillä väsyttää niin, että pitää vain nukkua.

Ja silloin Misic kieltäytyy kaikista menoista ja nukkuu. Hän myöntää olevansa joskus erakko, mutta uskoo, että hänen ystävänsä sen ymmärtävät.

Kaiken muun touhun lisäksi Misicin pitää jaksaa pitää kunnostaan huolta; urheilla ja syödä oikein. Hän käy ahkerasti jumppaamassa, ja erityisesti tanssilliset tunnit ovat hänen mieleensä. Espooseen muuttamisen myötä hän on alkanut myös lenkkeillä, sauvojen kanssa tai ilman. Luonnon rauha antaa laulaja-optikolle voimaa.

Lue myös:

    Uusimmat