Mikko Kivinen: Ihminen ei voi ruveta hauskaksi

Miten ollaan hauska? Sitä ei edes Mikko Kivinen osaa opettaa. Hän vain näkee huumorin tilanteissa, joissa joltakulta toiselta nousisi savu korvista.

– Ihminen ei voi ruveta hauskaksi. Se on sisäsyntyistä, että näkee asioita vähän koomisella pensselillä tai katsontakannalla. Ja tietysti pitää laittaa itsensä peliin ja olla itseironiaa, sillä komiikkaa ei tehdä ylhäältäpäin, näyttelijä Mikko Kivinen sanoo.

Kivisen mielestä sketseistä sorrutaan usein tekemään liian vaikeita.

– Juju on siinä, että on mahdollisimman simppeli ja pitäytyy yhdessä asiassa. Sketsihän tulee sanasta skissi eli luonnos. Se lähtee jostakin pelkistetystä hetkestä tai tilanteesta.

– Omassa elämässäni näen komiikkaa tilanteissa, joissa muita saattaisi vain ottaa päähän ihan järjettömästi. Mieleeni esimerkiksi muistuu, kun menin kerran huoltoasemalle laittamaan pissapoikaan vettä. Kannussa ei ollut valmiiksi vettä, joten minun piti ensin täyttää se. Käänsin sitten hanasta väärin niin, että hihaani tuli 40 litraa vettä ja koko takki oli ihan läpimärkä. Kyllähän se nauratti, että miten voi näin tyhmästi tapahtua.

Kivinen kertoo enemmän anekdootteja työ- ja yksityiselämänsä sattumuksista 35-vuotisjuhlakiertueellaan, joka alkoi syyskuussa Porista ja päättyy joulukuussa Helsinkiin.

Mitkä asiat suomalaisia naurattavat?

– Itse asiassa ihan kaikki. Ei suomalainen katsoja tai kuuntelija ole mitenkään tyhmä, eikä heitä pidä aliarvioida. Oivaltaminen pitää aina jättää katsojalle.

– Samanlaiset asiat naurattavat ympäri Suomea. Ei tarvitse ajatella, että mikähän menisi läpi Savossa tai mikä muualla.

Kohteliaisuudesta suomalaiset eivät Kivisen mielestä naura.

– Päinvastoin, Suomessa on hyvin jurottava tapa. Yleisö on aika rehellistä, mutta ei niin raakaa kuin Jenkeissä, jossa stand up -illoissa esiintyjille buuataan. Suomalainen yleisö ei buuaa, vaan on sitten vain vähän hiljempaa.

Lue myös:

    Uusimmat