Meri-Tuuli alkoi metsästää aikuisiällä – mies kannusti mukaan

Kello lähenteli aamukymmentä. Meri-Tuuli Rantonen oli ollut jo lähes kuusi tuntia metsästysreissulla ja päässyt hetkeksi koiramiehen mukaan. Kahtena edellisenä päivänä hän oli istunut suunnilleen yhtä kauan passissa metsästystornissa, jossa tarkkaavaisuus ei saanut hiipua, vaikka aika hetkittäin kävikin pitkäksi ja sadekuuron jälkeen saattoi hieman viluttaa.

Mutta nyt alkoi tapahtua. Kauempana koira haukkui karhua, ja koiran tutkapannan kautta kuului karhun murinaa.

Vaan ei saatu karhunpeijaisia tällä kertaa. Metsästäjille ilmoitettiin, että kaatoluvat olivat loppuneet. Heitä jonossa edellä olleen metsästysseuran jäsenet ehtivät kaataa viimeiset kaksi luvanvaraista kontiota.

Näin päättyi Meri-Tuulin ensimmäinen karhujahti toissa viikolla. Sellaista metsästys joskus on. Pitkää odottelua ilman, että mitään varsinaisesti tapahtuu.

– Mutta ei metsästämisen viehätys mielestäni olekaan siinä, että pitäisi saada saalista, vaan siinä jahtitunnelmassa ja luonnossa liikkumisessa. Kaiken kaikkiaan karhujahti oli hieno kokemus, Meri-Tuuli sanoo.

Kahta yritystä pyörittävä kahden teini-ikäisen äiti suoritti metsästyskortin viime toukokuussa.

– Olin kyllä harrastanut jo sitä ennen kalastusta muutaman vuoden, mutta kohta 30 vuotta kaupungissa asuneena miellän itseni enemmän kaupunkilaistytöksi.

Varsinaisena pontimena uuteen harrastukseen toimi rakkaus.

– Tapasin miehen, joka metsästää paljon, ja hän houkutteli minuakin siihen. Koska minut saa helposti innostumaan uusista asioista, lähdin innolla mukaan. Olen aina tykännyt itseni haastamisesta.

– Sitä paitsi eihän sitä miestä näkisi syksyisin ollenkaan, jos ei lähtisi itsekin metsälle.

Kuvituskuva. Lehtikuva

”Olihan se jysähdys aika hurja”

Ennen metsälle lähtemistä Meri-Tuulin oli suoritettava metsästäjätutkinto. Siihen vaaditaan kirjallisesta kokeesta läpipääsy.

– Tutkintoon on olemassa valmentavia kursseja, mutta niitä ei ole pakko käydä, vaan voi opiskella omillaan kotona. Itsekin luin itsenäisesti Metsästäjän opas -kirjan. Lisäksi olen saanut mieheltäni lisäoppia, Meri-Tuuli kertoo.

Meri-Tuuli harjoitteli myös ampumistekniikkaa.

– En ollut koskaan aikaisemmin ampunut tai käynyt ampumaradoilla. Kun ensimmäisen kerran ammuin, niin olihan se jysähdys aika hurja. Mutta äkkiä siihen tottui ja pääsi jyvälle asiasta.

Kun metsästyskortti ja aseenkantoluvat oli saatu, Meri-Tuuli oli valmis metsälle. Hän liittyi ilomantsilaiseen Koitereen Erä -metsästysseuraan.

– Koska mieheni on samassa seurassa, pääsin sisään ilman hankaluuksia. Jäsenen pitää olla maanomistaja ja antaa omaa maata metsästysseuran muidenkin jäsenten käyttöön.

Meri-Tuuli on mukana myös vastikään perustetussa Pohjois-Karjalan Jahtinaiset ry:ssä.

– Olemme huomanneet, että metsästysseurat ovat aika pitkälti ukkoutuneita. Lieköhän nuorisolla nykyään niin paljon muita harrastuksia, ettei tällainen enää kiinnosta. Naiset kyllä ovat ainakin Koitereen Erään tervetulleita, kun vain kriteerit täyttyvät. Tällä hetkellä naisjäseniä on kuitenkin vasta neljä.

– Totta kai miehet saattavat luulla olevansa parempia metsästäjiä kun naiset, mutta itse en usko, että tässä on kyse sukupuolesta, Meri-Tuuli miettii.

Jahtinaiset järjestää metsästäville ja metsästyksestä kiinnostuneille naisille erilaisia tapahtumia ja koulutuksia.

– Toimintamme on herättänyt kiinnostusta. Meillä on nettisivut ja Facebookissa oma ryhmä ja sitä kautta paljon yhteydenpitoa.

Kolin erämessuilla viime kesäkuussa Jahtinaiset pitivät naisten erämuotinäytöksen. He toimivat siinä itse malleina.

– Järjestimme näytöksen, koska metsästysvaatteiden valikoimat naisille ovat vähäiset. On hankalaa löytää vaatteita, kun kaikki ovat miehille mitoitettuja ja löysiä. Naisille pitäisi saada enemmän vaihtoehtoja.

Jahtinaisten erämuotinäytös Kolin erämessuilla. Meri-Tuuli Rantonen

”Tippuiko se oikeasti?”

Koska Meri-Tuuli on harrastuksessaan vasta alussa, hän etsii vielä sitä ominta juttuaan.

– Alussa täytyy kokeilla eri lajeja ja löytää ne mieluisimmat. Syksyhän on nyt parasta mehtuuaikaa, kun kaikki lajit ovat ”peräkkäin” tai ”päällekkäin”, Meri-Tuuli viittaa eri eläinten metsästysaikoihin.

– Olen ehkä enemmän suurriistan kuin lintumetsästyksen perään. Kanalinnut kyllä kiinnostavat. Syyskuussa aion mennä mukaan hirviporukkaan. Lisäksi Koitereen Erä järjestää meille Jahtinaisille yhden hirvijahtipäivän, jossa naisia opastetaan hirvimetsästyksen saloihin.

Meri-Tuuli on saanut paljon kannustusta mieheltään.

– On hän varmaan ylpeäkin minusta, olenhan tullut tähän mukaan niin sanotusti pystymetsästä. Minulla ei ole aiempaa metsästystaustaa lapsuudenkodista enkä ehtinyt totutella metsästykseen kulkemalla miehen mukana, vaan aloitin heti ”täysillä”. Kilpailuasetelmaa meillä on miehen kanssa ehkä joskus kiekkoammuntaharjoittelussa, mutta metsällä hän on antanut minulle tilaisuuden osuessa kohdalle mahdollisuuden ampua ensin.

– Mieheni on sanonut, että oman saaliini veret joudun itse laskemaan ja lisäksi suolistamaan. Muuten ei kuulemma tule metsästäjää. Riistaruoan laittamisen jätän kyllä hänelle, siinä hän on ehdottomasti parempi.

Muutama viikko sitten alkanut kyyhkysjahti oli Meri-Tuulin ensimmäinen oikea jahti. Saalistakin tuli.

– Sain yhden kyyhkysen. Olihan se jännä tunne: tippuiko se oikeasti? Ja kyllä se vaan tippui, Meri-Tuuli naurahtaa.

Kotiseuran metsästysmaille on Meri-Tuulin kotoa noin 70 kilometriä. Hän lähtisi mielellään pidemmällekin.

– Joulun alla olisi naisille suunnattu villisikajahti Viroon, Meri-Tuuli haaveilee.

Kuvat: Meri-Tuuli Rantonen, Lehtikuva