Mainos

Meneekö suhteessasi huonosti? Näin ehkäiset eron

Parisuhdekouluttaja kertoo, miten erolta voi välttyä.

– Sellaisia ihmisiä, jotka muutama vuosi eron jälkeen katuvat hätiköityä ratkaisuaan, on liian paljon, parisuhdekouluttaja Liisa Välilä sanoo.

Usein entinen kumppani on katumuksen koittaessa jo siirtynyt eteenpäin.

– Katuvan osapuolenkaan ylpeys ei välttämättä anna periksi soittaa ja sanoa, että elämä hänen kanssaan oli sittenkin ihan mukavaa – että itse vain hermostui siitä, että toinen teki liikaa töitä tai eli vain lapsille.

Huollat autoakin – mikset parisuhdetta?

Kumppania syytetään usein ongelmista, jotka johtuvat muusta kuin parisuhteesta.

– Työ, lapset ja oman ikäkauden asiat voivat saada kenet tahansa kriiseilemään.

Välilä sanoo, ettei ongelmien ratkomista ammattilaisten ja kohtalotovereiden kanssa kannata epäröidä.

– Parisuhdekurssilla voi huomata, että muut ovat päässeet aivan samojen asioiden yli. Me emme taistele eroja vastaan vaan hyvinvoivan parisuhteen puolesta. Ero otetaan liian usein esille yhtenä vaihtoehtona.

– Jotkut sanovat, että ehjää ei kannata korjata – mutta huolletaanhan autojakin.

Väärinkäsityksiä

Kun asioista puhuu, voi paljastua yllätyksiä.

– Vaimo saattaa ajatella, ettei mies enää rakasta häntä, koska he eivät harrasta seksiä. Mies taas luulee, ettei vaimo itse halua, koska kerran menee aikaisin nukkumaan ja on niin äkäinen.

– Ajan myötä omista pään sisäisistä möröistä alkaa tulla totta, Välilä sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.