Matti Siitonen: Nykyviihteestä puuttuu ilo

Matti "Fredi" Siitonen harmittelee nykyisten viihdeohjelmien tyyliä nolata ihminen.

Nuorten miesten armeijassa keksimä idea jazz-yhtyeestä ei aivan toteutunut, mutta Kivikasvot-kokoonpano on jättänyt merkittävän jäljen suomalaiseen viihteen historiaan.

− Kivikasvot on minulle puolet elämästä, Matti Siitonen naurahtaa.

− Armeijan jälkeen tapailimme ja aloimme pelleillä. Joku esitti jotain, mikä muiden piti arvata. Niin aloimme tehdä viihdettä.

Vaikka nuorten miesten taiteilijasielut olivat tulisia, energia purettiin tekemiseen, ei riitelemiseen.

− Vaikka ohjelmamme oli aluksi maan epäsuosituin, tekemisen into oli palava. Nautimme joka hetkestä.

Tallenteita haussa

1970-luvulla Kivikasvot vakiinnutti paikkansa tv-viihteessä. Kivikasvot teki tunnin mittaista show'ta vuosikaudet.

− Niistä ohjelmanumeroista on tosi vähän tallenteita jäljellä. Jos jollakin sattuu olemaan kotona 1970-luvun alkupuolen mustavalkoista nauhaa, niin ottaisimme mielellään vastaan. Niitä on etsittykin jo, mutta ei ole juuri löytynyt.

Syy tallenteiden vähyyteen on sen aikainen nuukuus. Uusi ohjelma nauhoitettiin aina vanhan päälle.

Matti Siitonen on tyytyväinen siihen, että Kivikasvojen huumori ei perustunut kenenkään nolaamiseen.

− On masentavaa, että nykyviihteessä ja erityisesti kilpailuohjelmissa mollataan ihminen. Se antaa mallin, että et kuulu joukkoon. Viestin pitäisi olla, että tule mukaan porukkaan.

− Ehkä tosi-tv-ohjelmien suosio lähtee laskuun kun ihmiset huomaavat, että se ei ole tositeeveetä vaan tuotantoyhtiöiden voimin tehtyä omintakeista tv-ohjelmaa.

Lue myös:

    Uusimmat