Mainos

Marco Bjurström ei nolostele virheitään

Marco Bjurström on innostanut vuosien ajan suomalaista yleisöä mikrofonin varressa. Esiintymislavojen konkari on pyrkinyt kehittämään itseään kritiikin myötä. Raaka arvostelu satuttaa kovintakin ammattilaista.

Marco Bjurströmiin on vaikea olla törmäämättä. Edesmennyt ohjelmasuosikki BumtsiBum! painui lähtemättömästi tv-yleisön mieleen. Myös Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa on saatu nauttia Marcon varmoista juontajan otteista.

Lukuisten juontotöiden ohella Marco opettaa tanssia ja on toiminut viimeiset 20 vuotta viestintäkouluttajana yhdessä kollegansa Ritva Enäkosken kanssa. Kosketus omiin vahvuuksiin ja heikkouksiin on muokkautunut vuosien mittaan.

− En todellakaan katso jälkeenpäin kaikkia ohjelmiani. Esiintymistilanteessa kyllä tuntee nahoissaan, menikö homma putkeen. Jos kaikki ei mene hyvin, tajuan mistä se johtuu, Marco sanoo.

Juontajakonkari on tunnistanut matkan varrella maneereja, joista hän on pyrkinyt tietoisesti eroon. Tietty määrä maneereja kuuluu normaaliin puheeseen. Itseään kannattaa silti kehittää.

− Omassa puheessani on ollut paljon juttuja, jotka ovat ärsyttäneet ihmisiä. BumtsiBumin aikoina yhdessä vaiheessa kaikki oli mielestäni "hienoa!" Lopulta tuottaja alkoi kysellä, josko keksisin jotain muuta, Marco muistelee naureskellen.

Ilkeä kritiikki satuttaa

Vuosia lavalle yleisön eteen noussut mies ei nolostele virheitään. Yleisöltä saatu palaute osoittautuu usein kullanarvoiseksi.

Jos juontaja huomaa toistavansa jotain sanaa tai toimintaa jatkuvasti, se kannattaa lausua yleisön edessä ääneen.

− Asian ääneen sanominen kääntyy usein positiiviseksi. Maneeri karsiutuu huomion myötä. Jos asiaa yrittää väkisin peitellä, se puskee vain pahemmin esiin, Marco tietää.

Rakentavaa palautetta Marco ottaa mielellään vastaan. Vankasta kokemuksesta huolimatta kritiikki voi myös satuttaa, jos se lausutaan ilkeämielisesti.

− Mikäli se lakkaa satuttamasta, olen epäkelpo tähän hommaan. Intohimoa tekemiseen ei voi olla ilman tunteita. Ja kun tunteet ovat pelissä, on aina mahdollisuus satuttaa itsensä.

Yleisöstä täytyy pitää

Marco haluaa tehdä kollegansa Tuija Piepposen lailla selvän pesäeron ammattijuontajien ja halukkaiden välille. Juontamisen ensimmäinen aste on kuuluttaja. Tällöin riittää, että henkilö osaa puhua kuuluttamaansa kieltä hyvin sekä artikuloida selkeästi.

− Kuuluttajan tehtävä on jakaa informaatiota. Kun tarkoitus on luoda tunnelmaa, kuvio muuttuu juontamiseksi.

Tässä kohtaa turhan moni astuu harhaan. Nätillä ulkonäöllä ja mukavalla luonteella ei ole mitään tekemistä juontamisen kanssa. Samoin näyttelijäkoulutus ei tee automaattisesti hyvää juontajaa, sillä juontaminen ei ole näyttelemistä.

− Juontajan pitää tykätä yleisöstään ja saada heidät voimaan hyvin. Ei tule tuoda itseään esiin, vaan saada muut loistamaan, Marco korostaa.

Marco on kohdannut työnsä kautta monenlaisia juontajiksi itseään tituleeraavia. Joskus juontajapari on selvinnyt hänelle vasta hetkeä ennen keikkaa.

− Muistan keikkoja, joiden aikana olen miettinyt, että mitenköhän tämän saa vietyä kunnialla läpi.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.