Mafiasotia, vakoilua ja ilotyttöjä – Näin raju historia suomalaisille tutulla hotellilla on!

Tallinnan legendaarinen Viru-hotelli viettää toukokuussa 40-vuotisjuhliaan. Suomalaisten aikoinaan rakentama hotelli on nähnyt ja kokenut paljon noiden vuosikymmenten aikana.

– Viru-hotelli avattiin vuonna 1972. Suomalaiset rakensivat sen ennätysajassa valmiiksi. Jättiläismäinen rakennusurakka valmistui kolmessa vuodessa. Se oli ennätys Neuvostoliitossa, Virun nykyinen viestintäjohtaja Peep Ehasalu kertaa hotellinsa syntytarinaa.

KGB:n salakuuntelustakin tunnettu hotelli on ollut alusta lähtien suomalaisille tuttu. Ehasalu kertoo, etteivät suomalaiset kuitenkaan olleet mukana itse laitteiston asentamisessa.

– Suomalaisille annettiin rakennusprojektin paperit, joissa näkyivät johtokanavat. Jotkut niistä eivät päättyneet mihinkään loogiseen paikkaan, Ehasalu kertoo.

– Luovuttamisen jälkeen rakennus pidettiin kaksi päivää tyhjänä, jolloin laitteet asennettiin.

Mafiasotia ja ilotyttöjä

Virusta tuli Tallinnan maamerkki, jonka jokainen kaupungissa kävijä tuntee. Neuvostoliiton kaaduttua hotellissa tapahtuneesta salakuuntelusta on kohistu, mutta Virulla on myös toisenlainen hurja maine.

– Monet rikoksiin ja ilotyttöihin liittyvistä tarinoista ovat peräisin 1980- ja -90-lukujen vaihteesta, jolloin Neuvostoliiton valta oli kaatumassa, Ehasalu kertoo.

– 1980-luvun lopussa KGB ei toiminut ideologian mukaan, vaan he tekivät bisnestä, kiristivät rahaa. Uutta aikaa ei ollut vielä tullut, hän huokaa.

Ehasalusta tuolloista tilaa kuvaa hyvin vastaperustetun paikallisradion vuonna 1992 tekemä ensimmäinen haastattelu. Siinä Virun johtajalta tiedusteltiin, mikä mafia hotellia hallinnoi.

– 1990-luvun alku oli oikeaa villin lännen meininkiä. Kaikki kunnia heille, jotka hotellia silloin niiden mafiasotien keskellä pystyivät pyörittämään.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Sokos Hotel Viru

Lue myös:

    Uusimmat