Mainos

Lukijoiden romanttiset tarinat: Rakkaus löytyi vanhemmalla iällä

Studio55.fi kysyi lukijoiltaan vanhemmalla iällä kohdatuista rakkauksista. Moni kertoikin löytäneensä onnellisen parisuhteen myös keski-iässä tai vielä vanhempana.

Nyt on aikaa toisillemme

Löysin yhden noin 44-vuotiaana, menin naimisiin ja erosin. Löysin uuden 57-vuotiaana ja olin avoliitossa 11 vuotta. Nyt löysin uuden noin kaksi vuotta sitten ja tasan seitsemän kuukautta sitten menimme naimisiin. Ihanaa elämää, olemme 24 tuntia yhdessä jo siitä asti kun tavattiin. Nyt on aikaa toisillemme. Olin 67 kun tavattiin. Rakkautta ensisilmäyksellä. Ei ole koskaan liian myöhäistä.

Charmi puree, vielä on virtaa

Työn kautta tavanneet

Olemme asuneet vuodesta 1989 yhdessä. Olemme saman ikäisiä ja tapasimme työn lomassa. Minä asuin lasteni kanssa ja kaverini erosi vaimostaan sitten. Mielestäni meillä on mennyt kohtalaisesti pieniä erimielisyyksiä lukuun ottamatta, ikää on nyt kummallakin 72 ja risat.

Poika johdatti yhteen

Nuorena seurustelimme noin kolme vuotta nykyisen mieheni kanssa.

Sitten tuli ryppy rakkauteen eli hän löysi uuden, niin sanotusti aikuisemman naisen. Tämä oli vuonna 1967. Tapasimme sattumalta 1996 sairaalan kahviossa. Toki olihan sitä ohimennen nähty, kun kotikaupunki on sama. Tuskin nytkään mitään olisi syntynyt ilman mieheni poikaa, joka silloin oli noin 11-vuotias. Hän oli havainnut, ettei minulla ollut sormuksia. Kummankin ero oli silloin jo olemassa.

Minusta ei ollut niin kiinnostavaa, kun poikansa ehdotuksesta mies rupesi soittelemaan. Minä, joka olin jätetty, mietin, että nyt katsotaan mistä kana pissii, eli ei kiinnosta, en kerkiä, ei sitä ja tätä. Onneksi olivat sitkeitä.

Nyt vuoden 1996 lopusta yhteistä elämää on ollut ja 2002 naimisiin menty. Sen jälkeen elämä on joka suhteessa muuttunut. Uusi ammattikin hankittu ja monta muuta asiaa muuttunut. Hauskinta on, ettei mies ollut niin sanottu koiraihminen, mutta silloinen koirani muutti tuonkin asian.

Nyttemmin olemme jo molemmat eläkkeellä ja asumme joka toinen kuukausi Keski–Virossa.

toinen mahdollisuus

Mies hurmasi tanssitaidoillaan

Olin eronnut 4 vuotta aikaisemmin ja vietin ihan tyytyväisenä elämääni. Minulla oli muutama orastava ihmissuhde, mutta olin ajatellut, että koskaan en enää esimerkiksi muuta yhteen kenenkään kanssa. Olin silloin 55-vuotias. Menohaluja ei enää ollut.

Yhtenä lauantai-iltana sukulaiseni soitti ja houkutteli minua seurueeseensa mukaan ravintolaan. En innostunut, mutta toisen houkuttelupuhelun jälkeen lähdin. 

Ilta olikin varsin mukava ja tapasin sukulaiseni lisäksi muitakin tuttuja. Minua haki tanssimaan muun muassa varsin mukavan tuntuinen mies, joka osasi tanssia. Kun oli aika lähteä kotiin, huomasin tämän miehen lähistöllä ja hän tarjoutui viemään minuna kotiin. Kumma kyllä uskaltauduin ja olikin miellyttävää seuraa. 

Vaihdoimme puhelinnumeroita ja pidimme yhteyttä. Tapasimme työpäivän jälkeen kahvilla ja mies kertoi, että oli tavannut minut vuosi sitten ja ihmetellyt enkö käy koskaan missään, kun ei ollut tavannut. Muistin juttuja joita olin jutellut vuosi sitten, mutta silloin mies ei ollut erityisesti jäänyt mieleeni. Nyt taisi olla oikea hetki, koska voin sanoa ihastuneeni tai jopa rakastuneeni.

Tapailimme pari vuotta. Matkustelimme, kävimme ulkona tai tapasimme jomman kumman luona. Vähitellen alkoi tuntua siltä, että ainainen välimatkan kulkeminen kävi hankalaksi ja toimimme niin hyvin yhteen, että päätimme muuttaa yhteen asumaan. Jos ei sujuisi, niin itsenäisinä ihmisinä voisimme miettiä tilanteen uudelleen.

Nyt olemme tunteneet toisemme yli 12 vuotta ja suhteemme on tasapainoinen ja onnellinen. Sitä kuvastaa toisen kunnioittaminen ja arvostaminen. Olemme melko erilaisia ihmisinä, mutta meistä se on rikastanut kummankin elämää. Olemme edelleen matkustelleet, mökkeilleet ja remontoineet yhdessä. Kummankin lapset ovat hyväksyneet suhteemme ja kummallekin meistä lapset ovat tärkeitä.

Pinna on paljon pitempi kuin nuorena eikä turhia riitoja tarvitse olla. Erimielisyyttä toki joskus on, mutta yleensä ne tuumataan yhdessä ja ratkaisut ovat löytyneet. Talousasiat on mietitty selviksi ja tarvittavat paperit on tehty asiantuntijan avustuksella.

Mies on minua 6 vuotta nuorempi, mutta se ei ole juurikaan vaikuttanut suhteeseen. Paitsi, että odottelen miehen jäävän eläkkeelle, jotta yhteiset tekemiset eivät ole sidottuja aikatauluihin ja loma-aikoihin. Epäilijöitäkin suhteemme alussa oli, mutta oma elämä on elettävä ihan itse.

Toivomme terveyttä ja vielä monia yhteisiä vuosia. Rakkauden lisäksi ystävyys ja kumppanuus sekä taloudellinen tasa-arvoisuus on tärkeää kypsemmällä iällä suhteen onnistumisen kannalta.

Yhtäläisyyksiä eletyssä elämässä

Oli yrittäjien kokous Rantasipissä ja poliisien kurssitapahtuma. Tulit hakemaan viimeiselle valssille ja se valssi jatkuu yhä 31 vuoden jälkeen. Avioliittoni oli kariutumassa samoin ystäväni liitto.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, Pohjanmaan poika valloitti etelän tytön. Huomasimme pian yhtäläisyyksiä eletyssä elämässä: molemmat maalaistalon lapsia, hänellä kuollut isä jo varhaisvaiheessa ja minulta äiti aivan pienenä. Harrastukset olivat samanlaisia ja mielipiteet asioista.

Muistutit isääni monessa suhteessa, näkö ja vahva luonne, ja minähän olin ollut isän tyttö, koska äitiä ei ollut. Halusit muuttaa erosi jälkeen luokseni ja rakensimme hirsitalon järven rannalle, olin itse eronnut samoihin aikoihin.

Aikuiset lapseni pitävät sinusta, ja sinulla ei lapsia olekaan. Nyt sitten olemme avustaneet lastenlapsien hoidossa ja asumme onnellisina järven rannalla nauttien elämästä yhdessä.

sita

Kauppaopiston nainen käänsi pään

Alun perin ollaan tavattu Riihimäen kauppaoppilaitoksessa vuonna 1973. Seurustelin tuolloin Merjan siskon kanssa, mutta siskon ja minun juttu torppaantui jo alkumetreillä kuuden viikon jälkeen.

Merja säilyi kuitenkin muistoissa, joskus 12 vuotta sitten miltei oltiin tavata, kun puuhattiin pienen piirin luokkatapaamista, joka ei kuitenkaan toteutunut. Merjahan oli samassa kauppiksessa vuotta alemmalla luokalla.

Sitten toissa syksynä se tapahtui. Osuttiin samaan sukututkijoiden tapaamiseen Keravalla. Tunnistin porukassa kiertäneestä osanottajaluettelosta hänet nimeltä ja myös katsellessani takanani istuvia, olin tunnistavinani hänet, 40 vuoden jälkeen. Hän tosin kokouksen jälkeen ehti livahtaa kotiinsa. Mutta kirjoitin Facebookiin viestin, koska tiesin hänen nykyisen sukunimensä.

Aloitin viestin kysymällä kainosti, onko hän sen ja sen sisko, minkä tosin tiesin jo varmasti. Sitten luettelin heidän koko sisarusparvensa nimet, mitkä muistin sieltä vuosikymmenten takaa. Niin kuin yleensä muistan kaiken mahdollisen, aina päivämääriä myöten.

Sain vastaani kylmäävän vastauksen, että haikailenko hänen siskonsa perään, jonka kanssa aikoinaan seurustelin. Jotenkin muuten jo ennakoin tuota kysymystä.

Siitä alkoi sitten, jotain, mikä on jatkunut kohta kaksi vuotta. Aloimme viestitellä toisillemme Facebookin kautta, mutta tapasimme nokakkain vasta vajaan kahden kuukauden päästä.

Minulla on edelleen oma asuntoni, minkä olen pitänyt, mutta käytännössä olen pitänyt majaa Merjan luona jo toissa talvesta.

Merja oli ollut yksin jo ehkä kymmenisen vuotta tai ainakin aika löyhässä suhteessa, minä myös olin ollut viime vuodet hiipuvassa etäsuhteessa, mutta en kovin pitkään niin sanotusti sinkkuna. En tosin ollut etsimässä ketään kuitenkaan.

Ehkä tämä on erilaista nuoruuteen verrattuna. Ollaan jäämässä työelämästä reserviin, Merja jo jäänytkin. Elämä on aika seesteistä, tasaista, ei kovin paljoa maaston vaihteluita, ylä- tai alamäkiä. Ei nuoruuden intohimoa. On yhteisiä kiinnostuksen kohteita esimerkiksi kulttuurin saralla, molemmilla sukulaisia Hämeenlinnan seudulla.

On löytynyt myös yhteinen harrastus, missä Merja on jo ennestään puoliammattilainen, nimittäin sukututkimus. Siinä hän onkin oivana mentorina.

Merja on minua vajaat neljä vuotta vanhempi. Ikä ei todellakaan tunnu missään. Muistan hänet edelleenkin sellaisena hehkeänä ”kauppaopiston naisena, joka todella käänsi mun pään”, kuten laulussa sanottiin. Vaikka varsinaisesti se olikin siskonsa, joka sen pään käänsi. Ulkonäöllä ei todellakaan ole merkitystä, kuten joskus nuorella iällä saattoi olla.

Että tässä olemme, uteliaina tulevaisuudenkin suhteen, mitä edessä on. Emme vanno ehkä ihan ikuista rakkautta, mutta kuitenkin valmiit pitkäjänteisyyteen ja yhdessäoloon, toki.

On joskus ollut puhetta, että miksei aikaisemmin tavattu, mutta se ei varsinaisesti harmita. Aika ei vain ollut kypsä sellaiselle. Ja onhan tässä nyt sattumakin ohjaillut. Ja tosiasiassa siskonsa varsinaisesti ”saattoi” meidät yhteen, tosin ihan tietämättään.

Välillähän tämä tuntuu sadulta, mitä ei tosissaan tapahdu kuin joissakin rakkausnovelleissa.

Riksunoomi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.