Mainos

Äiti pelasti tyttärensä tukehtumiselta, isoveli pikkuveljen hukkumiselta, pieni tyttö perheensä tulipalosta - nämä tarinat koskettavat syvältä

Kysyimme Studio55.fin lukijoilta muistoja hengenpelastustilanteista. Koskettavissa tosikertomuksissa sekä pelastettiin että pelastuttiin niin hukkumiselta, tulipalolta, tukehtumiselta kuin liikenneonnettomuudeltakin.

Hukkuvaa kannateltiin

Laitapuolen kulkija pyöräili Uudessakaupungissa keskellä päivää satama-altaaseen. Kului hetki ennen kuin henkilö nousi pintaan naama alaspäin tajuttomana, yksi henkilö kerkesi hyppäämään veteen auttamaan, minä hyppäsin viereisen huvipurren kannelle ja kurkotin kannattelemaan uhria veden pinnalla, siinä on korkea reuna. Vaikka ihmisiä tuli lisää, oli vaikea saada nostettua kaveri ylös, vaikka kannatellessani hänen tajuntansa pikkuisen palasikin. Saimme hänet lopulta nostettua ja hetken päästä ambulanssi saapui ja vei hänet sairaalaan.

Toimisin jatkossakin auttamassa, ainoa asia mikä jäi vaivaamaan mieltä, oli että olisinko vedessä toiminut nopeammin ja pystynyt nostamaan uhria enemmän kuin nyt sinne hypännyt vanhempi mies. Perheeni ja vanhempani olivat paikalla satama-alueella, heiltä sain kehuja, ja olihan se pienelle pojallenikin helpotus, ettei pyöräilijä hukkunut, sillä poikani näki ja kuuli mereen ajon.

– Ylös merestä

Lapsi oli tukehtua karkkiin

Siskontyttö oli noin 5-vuotias. Olimme tädin luona kylässä ja hänen miehensä tarjosi karamellia, joka oli sellainen pyöreähkö kovapintainen. Kuinka ollakaan se juuttui lapsella kurkkuun. Yleisen mellakan keskellä otin jaloista kiinni ja nostin ylös sitten sormet kurkkuun, lapsi oli jo sininen ja kouristunut, mutta oksensi lopulta namin pois. Tyyli ei ollut varmaan oikea, mutta pelastui. Jälkikäteen olen käynyt monta kertaa tilanteen, enkä vieläkään pysty kertomaan itkemättä tilannetta. Siitä on jo noin 40 vuotta.

– spirre

Virta vei pikkutytön

Elettiin 1960-luvun puoliväliä, asuimme siihen aikaan Ylläsjokisuulla VR:n parakkikylässä. Rannassa oli sauna, pyykkitupa ja tietysti laituri. Laiturilla parveili kauniina kesäpäivänä iso liuta eri ikäisiä lapsia. Olin silloin jo 12-vuotias enkä mukamas kuulunut noitten vedessä riehuvien kläpitten joukkoon. Siinä katsellessani huomasin, kuinka tuttu pikkutyttö pisti pikkukätöset yhteen ja sukelsi voimakkaasti virtaavaan jokeen ihan niin kuin toisetkin tekivät. Kun virta alkoi viedä tytärtä, kysyin muilta, että hei, osaako tuo tyttö uida, joku kiljaisi: ”Ei, ei ossaa uija!”

Heitin pyörän nurin ja hyppäsin mitään riisumatta jo virran liki näkymättömiin vienyttä tyttöä pelastamaan. Onneksemme rannalla oli vähän isompia, jotka ymmärsivät että en näe uidessani minne virta Tuulaa vie, uin ohjeen mukaan ja sitten sukelsin, muutaman kerran ja saamieni ohjeiden perusteella nappasin tytön kiinni ja nostin pintaan, uin rantaan jotenkin häntä pidellen ja jo vastavirtaan räpiköidessäni huomasin ilokseni tytön pärskivän ja yökkäävän vettä keuhkoistaan.

Hyvinhän siinä kävi, tyttö pelastui ja minäkin huomasin että on syytä parantaa uimataitoa. Tytön isä tuli kiittämään minua ja kysyi, mitä voin tehdä, annanko rahaa, kielsin jyrkästi ja mutisin jotain velvollisuudesta ja vastuusta. Minua tavallaan nolotti ottaa vastaan kiitoksia ilmiselvästä asiasta, kaikki olisivat tehneet samoin siinä tilanteessa.

– Virta vie

Hihasta kiinni ennen auton alle joutumista

Olin ystävättäreni kanssa esikaupunkialueella sijaitsevan omakotitalon pihasta astumassa ulos. Siinä ei ole varsinaista katukäytävää vaan ajotie. Portin sivussa on puskia ja juuri, kun ystävättäreni oli astumassa kadulle, näin auton tulevan todella lujaa puskia hipoen. Vedin ystävättäreni nopeasti taaksepäin ja auto vilahti ohi nuori kuljettaja ratissa. Tilanne kävi niin nopeasti, että kesti hetken tajuta miten olisi pahimmassa tapauksessa voinut käydä.

– Seetu

Ruoka juuttui kurkkuun, äiti pelasti kahdesti

Äitini on kahdesti pelastanut minut tukehtumiselta. Molemmilla kerroilla kyseessä oli paistettu kananpala. Ensimmäinen kerta sattui 2006 Samuin saarella Thaimaassa. Söimme normaalisti bungalowimme terassilla illallista, kun äitini huomasi, että en saanut henkeä sisään enkä ulos. Ehdin jo ajatella, että näinkö tässä kävi. Äitini tarttui ripeästi minua takaapäin ja ohjasi painautumaan terassin kaidetta vasten. Sitten hän kietoi takaapäin kätensä ympärilleni ja kiskaisi lujaa ylöspäin. Pala lensi suustani bougainvillea-puskaan.

Toinen kerta sattui 2011 Khanomissa Thaimaassa. Söimme illallista tavallista varhemmin ja sisällä. Ja taas paistettua kanaa. Nyt ehdin jo itse hätääntyä, mieheni meni paniikkiin. Jotenkin tajusin mennä olohuoneen nojatuolin selkänojaa vasten ja silloin äitini jälleen (jo tutuksi käyneellä otteella) painoi keuhkoni tyhjäksi. Yhdessä tämä ja tuolin selkänoja saivat palan lentämään ulos suustani. Koira oli hädissään, mutta ei niin hädissään, ettei olisi juossut kananpalasen perää ja syönyt sen.

Näiden lisäksi uskon, että lääketiede on pelastanut minut monta kertaa. Mutta äitiäni en lakkaa ihmettelemästä. Olen isokokoinen ja hänen (70 + rapiat) ikänsä huomioon ottaen ”käsittelyni” olisi luullut olevan hänelle mahdotonta. Mutta jostain se voima tuli. Molemmilla kerroilla. Nyt olemme yrittäneet nauraa ja selittää vähemmän ruokailun aikana, koska meillä on siihen toki muulloinkin aika.

– Maaritx

Veli tarrasi hiuksista

Olin ehkä 3-4-vuotias, kun olimme moottoriveneellä viikonloppuna ajelemassa. Omaa mökkiä ei ollut, saimme käyttää kalastajien mökkiä, kunhan se jätettiin siistiin kuntoon. Ranta oli syvä ja siitä varoitettiin. Minulla oli pieni kahvipannu ja aioin keittää sillä kahvia, ja siihen tarvittiin vettä. Ei muuta kuin veneeseen ja kurkottamaan laidan yli, että saan pannuuni vettä. Silloin se tapahtui.

Putosin laidan yli, mutta veljeni (7–8 v.), joka oli myös veneessä, sai minua tukasta kiinni ja pidettyä siinä sen aikaa, että aikuiset ehtivät saada minut veneeseen. No tässä sitä muistellaan vielä tuota tapahtumaa 69-vuotiaana.

– Pihlaja

Hyppäsi veteen uimataidottoman perässä

50-luvulla kesäsiirtolassa uimataidoton poika putosi laiturilta järveen. Olin jo silloin hyvä uimari ja kun hoksasin, että poika ei noussut pintaan, hyppäsin veteen ja raahasin laiturille. Muistan hyvin, miten me kakarat koitimme nostaa elotonta poikaa linkkuun, että vesi tulisi pois keuhkoista. Minä, iso tyttö, 10 vuotta läiskin ja kääntelin. Riemu oli suuri, kun poika alkoi rykiä vettä ja virkosi.

– Sirkka

Veli pelasti avannosta

Olin 6-vuotias, vuosi 1947, asuimme Päijänteen rannalla, syksyllä uusi jää, kirkas ja luistava. Olimme veljeni kanssa rannalla, kavereita tuli ja kyselivät, ”kestääkö se” ja minä tietysti rohkeasti näyttämään, että kestää. Hetken kuluttua olin kainaloita myöten hyytävässä vedessä.

Veljeni, 3 vuotta vanhempi, tuli rohkeasti ja sai minut ylös avannosta. Minulla oli huopatossut jalassa ja veljeni kertoi, että huopatossut heiluivat ankarasti avannossa, kun hän kiskoi minua ylös. Nyt veljeni on edesmennyt ja minä saan hänen ansiostaan jatkaa vielä elämää, kiitos siitä!

– elo.41

Heräsi tulipaloon

1959 olin 6-vuotias, kun kotitalomme syttyi palamaan talvella -30 pakkasella. Nukuin isän vieressä tuvan uunin vieressä. Heräsin yöllä siihen, että en saanut kunnolla henkeä. Herätin isäni potkimalla häntä unen pöpperöisenä. Isäni oli tupakkamies eikä sen vuoksi niin herkästi savu ottanut hänen hengitykseensä. Isäni meni herättämään äidin ja siskoni keittiön takana olevasta kamarista. Sen jälkeen hän otti jakkaran ja yritti sillä rikkoa tuvan pieni ruutuista ikkunaa. Eteisen kautta ei voinut mennä, koska se oli jo tulimerenä. Äiti ja siskoni yrittivät mennä sitä kautta, siskoltani paloivat molemmat käsivarret.

Tuvan ikkuna ei meinannut mennä rikki. Lopulta se rikkoutui ja isä heitti meidät lapset edeltä lumihankeen ja sitten äidin. Naapuriin oli matkaa muutama sata metriä. Olimme yöpukusillamme ja paljain jaloin. Me lapset saimme kumminkin olla vanhempiemme sylissä. Palokunta hälytettiin, mutta se ei päässyt perille huonon tien takia. Kotimme paloi kokonaan - vain savupiippu jäi paikalleen.

Muutamista sekunneista oli koko meidän perheen menehtyminen, jos en olisi herännyt savuun ja herättänyt isääni. Näin palopäällikkö kertoi jälkikäteen. Jouluna saamani iso, syövä, itkevä ja pissaava nukke jäi tulipalon uhriksi. Sitä itkin seuraavat päivät.

Palosta jäi minulle pitkäaikainen trauma. Noin 12–13-vuotiaana kestin vasta kuunnella palopillien soivan ilman, että laitoin sormet korviin. Vielä tänä keväänä itkin äänettömiä kyyneleitä, kun kirjoitin tarinaa meidän kotimme tulipalosta. En olisi uskonut sen olevan enää sisälläni noin vahvasti. Olin kiitollinen silloin ja olen nytkin, että pelastuimme - koen olleeni enkeli meidän perheellemme silloin.

– carpediem

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.