Mainos

Lue yleisön kommentteja!

Kysyimme eilen, ovatko Studio55:n nettikävijät tyytyväisiä parisuhteeseensa. Valtaosa vastaajista, 64,3 prosenttia, ilmoitti elelevänsä hyvässä suhteessa. 35,7 prosentin mielestä parisuhteesta löytyi parannettavaa.

Useilla vastaajista parisuhteen onni oli kestänyt jo vuosikymmeniä – vaikka tyrskyjäkin on toki matkan varrella riittänyt.

– On koettu myrskyt ja tyvenet, 49 v. yhdessä, puhumalla on selvitty. Joskus on mennyt koko viikonloput puhumalla, mutta kyllä siinä lopulta on kumpikin saanut sanottua kaikki asiaan kuuluva ja kuulumatonkin. Siitä on sitten voinut jatkaa puhtaalta pöydältä, Mia kertoo hyvän parisuhteensa rakennuspalikoista.

Nimimerkki ukko 54 piti erityisen tärkeänä toisen hyväksymistä juuri sellaisena kuin hän on.

– Oppia tuntemaan toinen kaikkine hyvine ja huonoine puolineen sekä oppia elämään yhdessä niiden kanssa ja olla tekemättä sitä mitä et halua toisenkaan tekevän, hän toteaa.

Monille vastaajille lapsenlapset ovat tuoneet uutta onnea ja virtaa omaankin parisuhteeseen.

– Kun suhde alkaa suurella rakkaudella 15-vuotiaana, usean vuoden seurustelulla vihdoin naimisiin. Rakkaudella hankitut lapset ja lahjaksi olemme saaneet vielä ihanat lastenlapset, joiden mielestä vaari on maailman paras vaari, on siihen mammankin uskominen. 49 yhteistä vuotta, eikä ole tullut mieleenkään vilkuilla sivuille, sieltä ei parempaa löydy, kertoo Raija 64 v vuosikymmeniä kestäneestä rakkaudestaan.

Kaikki eivät kuitenkaan kaivanneet vierelleen kumppania, vaan tunsivat olonsa tyytyväiseksi yksinkin.

– Olen ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa. Eli omien lasteni lisäksi hoitanut kahta muuta lasta. Nyt olen ollut yksin neljä vuotta. Tämä on parasta aikaa elämässäni. Voipi olla vain huonoa tuuria kohdallani. Ehkä vedän puoleeni rassukoita. Tosin ei heistä päältäpäin sitä huomannut. Joka päivä huomaan olevani kiitollinen yksin olostani. Olen aina ollut sosiaalinen. Minun on helppo heittäytyä juttusille ventovieraan kanssa. Kaiken kokemani jälkeen rakastan yksinäisyyttä. Kaikki on nähty. Ei koskaan enään!, Annukka toteaa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.