Lilli Paasikivi: Oopperalla ei enää eliitin leimaa

Oopperan teetanssit ilahduttavat senioreita 25:00

Senioreiden teetanssit leviävät oopperasta netin kautta palvelutaloihin. Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi kertoi ilmiöstä Studio55.fi-lähetyksessä.

Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko Suomen Kansallisoopperan aula Helsingissä täyttyy tanssivista ihmisistä. Nyt jo toista vuotta järjestettävässä tapahtumassa eri orkesterit esittävät tanssimusiikkia vaihtuvien solistien kanssa.

– Idea tuli Lontoon Royal Opera Housesta. Yksi meidän työntekijä oli ollut siellä ja kertoi tästä. Innostuin siitä kovasti ja päätettiin, että miksipä ei myöskin meillä hyödynnettäisi meidän hienoja aulatiloja näin mukavalla tavalla, Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi kertoo.

Ilmaiseen tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki, mutta tapahtuma on houkutellut erityisesti senioreita. Huomenna 4.2.2015 järjestettävät tanssit tullaan välittämään ensimmäistä kertaa internetin kautta nähtäväksi myös Helsingin palvelutaloihin. Idea sai alkunsa Paasikiven keskusteltua Helsingin kaupungin kulttuurijohtajan Stuba Nikulan kanssa.

– Kerroin hänelle näistä menestyksekkäistä tansseista ja hän tarttui ideaan, ja sanoi, että striimataan ne kaikkiin Helsingin palvelutaloihin ja hoitokoteihin. Heitin vielä pikkasen paremmaksi ja sanoin, että pyritään siihen, että koko Suomeen saadaan nämä tanssit lähetettyä. Toivotaankin, että tätä kautta Kansallisooppera voi levittää hyvä mieltä, terveyden edistämistä ja läsnäoloa.

Teetanssit tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutustua oopperaan, sillä jotkut voivat kokea henkistä kynnystä lähteä elitistiseksi mielletyn taiteen pariin. Paasikivi haluaa tyrmätä nämä ajatukset.

– (Eliitin) leimaa ei ole. Kyllä se ruhtinaiden aika on jo ohi. Ja jos pizzan hinnalla oopperaan pääse, niin kyllä se on silloin kaikkien saatavilla.

Mitkä asiat ovat taiteelliselle johtajalla tärkeitä ja mitä Paasikivi kommentoi mahdollisesta jatkostaan Kansallisoopperan taiteellisena johtajana? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat