Mainos

Laulaja menetti äänensä rutiinileikkauksen myötä

Päätös leikkauttaa harmiton rasvapatti käynnisti tapahtumasarjan, jonka myötä Hannu Huikko joutui luopumaan ammatistaan. Virallinen taho ei edelleenkään myönnä tehneensä asiassa virhettä.

Painajaismainen tilanne käynnistyi vuonna 2008, kun Hannu Huikko käväisi sairaalan poliklinikalla näyttämässä kieleen pesiytynyttä näppylää. Lääkäri totesi, että kyseessä on rasvapatti, aivan kuten Hannu oli itsekin arvellut.

− Patti oli ollut kielessäni noin viidestä kymmeneen vuotta. Lääkäri sanoi, että se on vaaraton, mutta joutaa poiskin. Leikkaus onnistuisi vaikka saman tien, jos haluan, Hannu kertaa.

Laulajana vuosikymmenet itsensä elättänyt mies halusi tietää, onko operaatio riski ammatin harjoittamiseen.

− Pikkujuttu, ei mitään riskiä. 2−3 päivää, niin olet taas laulukunnossa, lääkäri totesi ykskantaan.

Järkytys leikkauksen jälkeen

Neljä tuntia leikkauksen jälkeen Hannu makasi sairaalan osastolla kieli turvoksissa. Siinä on joku sählännyt puukon kanssa, kommentoi ensimmäisenä paikalle sattunut sairaanhoitaja.

Vähitellen totuus paljastui koko kauheudessaan.

− Kieli oli leikkauksen jälkeen kuin kynnyspelto ja jatkuvasti puuduksissa. En pystynyt sanomaan r- ja s-kirjaimia, Hannu kertoo.

Pian totuus iski vasten kasvoja: runnellusta kielestä ei ollut laulajan työvälineeksi. Hannu oli ehtinyt työskennellä ammatissaan 40 vuotta, noin 150 keikan vuositahdilla. Seuraava vuosi oli käytännössä myyty.

Suunnitelmat menivät uusiksi.

− Kaikki keikat piti perua, bändi hajosi, Hannu summaa.

Kenellä on vastuu?

Epäonnistuneen leikkauksen myötä Hannu käytti kaikki saatavilla olevat sairauslomapäivät ja alkoi samalla selvittää tapahtumien kulkua.

Ensimmäinen yhteydenotto lähti potilasvahinkokeskukseen, jossa valitus hylättiin. Hannu vei asian eteenpäin potilasvahinkolautakuntaan. Seurasi jälleen kielteinen vastaus.

− He lähettivät asian takaisin potilasvahinkokeskukseen samalle päättäjälle, joka sen kerran hylkäsi, niin kuin hän teki uudelleen. Asiasta ei voi enää valittaa.

Hannulle perusteltiin hylkääminen sillä, että hänelle tehtyyn leikkaukseen liittyy aina jonkinlainen riski, josta potilaalle tulee myös aina kertoa etukäteen. Hannulle ei kukaan hänen mukaansa kertonut. Lisäksi hylkäyksen tehnyt päättäjä totesi Hannun hämmästykseksi, että kyseisestä leikkauksesta jää aina jonkinlainen vaurio.

− Vastauksessa mainittiin vielä, että leikkauksen tehnyt lääkäri on erittäin arvostettu ja ammattitaitoinen. En ole asiasta koskaan eri mieltä ollutkaan, mutta ei tämä mielestäni saa muodostaa päättäjille syytä olla myöntämättä hoitovirhettä, Hannu perää.

Korvaukset kiven takana

Leikkauksesta on kulunut nyt kaksi vuotta. Hannu on käynyt tänä aikana Kelan maksamassa kuntoutuskartoituksessa, jonka loppuselvityksessä todetaan, ettei mitään ole tehtävissä.

− Olen työkyvytön jatkamaan ammattiani. Sain lausunnon useammalta lääkäriltä.

− Olen käynyt myös näyttämässä kieltä kolmella kirurgilla. Kaikki sanoivat, että siinä on hermoja poikki. Jos jotain ruvetaan tekemään, tilanne voi mennä pahemmaksi.

Tästä huolimatta Hannun työkyvyttömyyseläkehakemus on tullut paluupostissa hylättynä takaisin. Korvauksia hoitovirheestä ei ole herunut penniäkään.

− Ainoa vaihtoehto on viedä asia käräjille, mutta siinä riskit ovat aikamoiset, kuten kaikki tietävät.

Puhekyky vaurioitui pysyvästi

Vuonna 2008 Hannulla oli vielä kahdeksan vuotta aikaa eläkepäiviin. Jos hän olisi tiennyt näennäisesti harmittoman leikkauksen riskeistä, operaatio olisi todennäköisesti jäänyt tekemättä, sillä rasvapatti ei varsinaisesti haitannut elämää.

Nyt 57-vuotias mies kituuttaa Kelan päivärahalla ja yrittää etsiä muita töitä. Hoitovirhettä kukaan ei suostu myöntämään.

− Potilasvahinkokeskus ja potilasvahinkolautakunta molemmat ilmoittavat, että he ovat toisistaan riippumattomia. Itse olen sitä mieltä, että he ovat yhteyksissä keskenään. Homma on ihan mielivaltaista.

− Virheitä sattuu varmaan joka alalla, ja kyllä ne pitää myös pystyä myöntämään, eikä kollegoiden tehdä tällaisia päätöksiä, Hannu kritisoi.

Vaurioitunut kieli on yhä vino ja aiheuttaa ongelmia jokapäiväisessä elämässä.

− Olen opetellut puhumaan niin, että saan nyt r:n ja s:n tulemaan. Mutta ei tarvitse kuin puhua tai laulaa tunnin, niin kieli puutuu, eikä puheesta tahdo saada selvää.

Kuvat: Hannu Huikko ja Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.