Lapsimorsiamia ja vilautuksia: Muistatko nämä laulajaskandaalit?

Esiintyville taiteilijoille sattuu ja tapahtuu. Studio55.fi kokosi listan mehukkaimmista skandaaleista, joihin muusikot ovat vuosien varrella joutuneet.

Huhut laulaja R Kellyn seksielämästä alaikäisten tyttöjen kanssa jyrisivät jo vuodesta 1991 alkaen, kun useat naiset kertoivat aikaisemmista kohtaamisistaan tähden kanssa.

27 vuoden iässä vuonna 1995 R Kelly meni naimisiin 15-vuotiaan laulaja Aaliyahin kanssa. Molemmat kielsivät häähuhun, kunnes vihkitodistus löydettiin. Todistus osoitti, että Aaliyah oli valehdellut ikänsä ja väittänyt olevansa 18-vuotias.

Avioliitto mitätöitiin muutamaa kuukautta myöhemmin. Helmikuussa 2002 internetiin vuoti nauha, jolla laulaja harjoitti seksiä 14-vuotiaan kanssa. Kelly vietiin oikeuteen lapsipornoon liittyvien syytteiden vuoksi vuonna 2008, mutta asia hylättiin.

Entinen Rolling Stones basisti Bill Wyman aiheutti paheksuntaa laittamalla hynttyyt yhteen Mandy Smithin kanssa. Mies oli 47-vuotias, ja Mandy vain 13-vuotias. Kuusi vuotta myöhemmin he menivät naimisiin, mutta liitto kesti vain vuoden.

Yllättäviä kohtaamisia

Vuoden 1998 huhtikuussa George Michael joutui epäonniseen tilanteeseen, kun siviileihin pukeutunut poliisi yllätti miehen rysän päältä "osallistumassa rivoon aktiin" Beverly Hillsin puiston julkisessa vessassa.

Vaikka Michael sai lähes 900 dollarin sakot ja 80 tuntia yhdyskuntapalvelua, käänsi mies kokemuksen edukseen. Hän avautui julkisesti seksuaalisuudestaan ja parisuhteestaan Kenny Gossin kanssa. Michael myös teki hulvattoman Outside-musiikkivideon perustuen illan tapahtumiin.

Rihannan alastonkuvia vuoti julkisuuteen vuonna 2009. Ne olivat tiettävästi saman ex-poikaystävän kuvia, joka pahoinpiteli Rihannan pahanpäiväisesti vuonna 2009.

Skandaalinkäryisiä suhteita

Indierokkari Lisa Moorishilla ei ole ollut paras mahdollinen onni mukana, kun hän on valinnut isiä lapsilleen. Moorishilla on kaksi lasta, joista toinen on syntynyt vuonna 2003, ja jolla on huumeongelmainen isä Pete Doherty.

Moorishin tytär Molly syntyi maaliskuussa 1998. Mollyn isä on Oasis-laulaja Liam Gallagher. Molly sai alkunsa vain viikkoja sen jälkeen, kun Liam oli mennyt naimisiin Patsy Kensitin kanssa.

Edesmennyttä Michael Jacksonia ei koskaan tuomittu seksiskandaaleista. Häntä syytettiin ensimmäisen kerran lasten hyväksikäytöstä vuonna 1993. Huhujen mukaan uhrille Jordy Chandlerille maksettiin 20 miljoonaa dollaria, jotta hän pysyi poissa oikeudesta.

ITV:n dokumentti Living with Michael Jackson esitettiin vuonna 2003. Ohjelma sisälsi tunnustuksia siitä, että Jackson oli jakanut vuoteen lasten kanssa, mutta väitti sen tapahtuneen ei-seksuaalisella tavalla. Jacksonia syytettiin lasten ahdistelusta ensimmäistä kertaa oikeudessa vuonna 2005, mutta hänet vapautettiin.

Kukaan tuskin voi unohtaa "Nipplegatea". Vuonna 2004 Janet Jackson esiintyi yhdessä Justin Timberlaken kanssa Super Bowlin puoliajalla. Kotikatsomon kauhistukseksi Jacksonin rinta valahti kesken kaiken ulos esiintymisasusta.

Lähteet: www.virginmedia.com, www.mademan.com

Studio55/Siiri L'Ecuyer

Lue myös:

    Uusimmat