Mainos

Lakinainen antoi toivotun lapsensa adoptioon – Lue, miksi

Julia oli valmis äidiksi. Hänellä oli aviomies, uusi koti sekä lupaava ura lakialalla. Raskautuminen onnistui heti ja teki Julian onnelliseksi. Muutaman kuukauden päästä hän kuitenkin päätti, että luovuttaisi lapsen syntymän jälkeen adoptoitavaksi. Elle kirjoittaa verkkosivuillaan, kuinka miehen kaksoiselämä muutti haaveet tuskaksi.

Julia Barnes* synnytti poikavauvan chicagolaisessa sairaalassa heinäkuisena iltana vuonna 2010. Lapsi syntyi viikkoja ennen aikojaan, mutta oli terve. Julia näki heti vilaukselta päätä peittävät mustat hiukset, mutta käänsi nopeasti katseensa pois eikä pyytänyt saada lasta syliinsä.

Kun hoitajat hetkeä myöhemmin pesivät ja käärivät lasta, Julia ei enää voinut olla katsomatta. Samaan aikaan hän keskittyi toistelemaan mielessään samoja lauseita, joihin oli oppinut tukeutumaan jo raskauden aikana aina tuntiessaan pienen jalan tökkäisyn tai nähdessään vatsansa väreilevän – hän ei kuulu minulle, en ole parhaaksi hänelle.

Julia ei ollut fyysisesti tai psyykkisesti sairas. Hän ei ollut köyhä tai hyvin nuori. Hän ei ollut kykenemätön elättämään itseään, eikä hän ollut yksin maailmassa.

Julia oli 30-vuotias asianajaja, joka oli kahdeksan kuukautta aikaisemmin tullut raskaaksi ensimmäisellä yrittämällä rakkaan aviomiehensä kanssa ja ollut innoissaan siitä. Mutta kaikki ei mennyt niin kuin piti.

Mies eli kaksoiselämää

Julia oli muuttanut opiskeluajoista asti seurustelemansa Billin* kanssa uudelle paikkakunnalle tämän työn perässä hieman pariskunnan avioitumisen jälkeen. Omasta työstään Julia irtisanoutui, sillä hän halusi ryhtyä kotiäidiksi.

Raskaus onnistui heti, kun sitä yritettiin. Seuraavat kolme kuukautta Julia päivitti tietokoneelle lapsen kehitystä ja noudatti parhaansa mukaan äärimmäisen terveellistä ruokavaliota. Iltaisin Bill ja Julia söivät yhdessä ja puhuivat vauvojen nimistä.

Huhtikuussa 2010 Julia oli lähdössä viikonlopuksi katselemaan asuntoja kaupunkiin, johon Billin työpaikan oli seuraavaksi määrä siirtyä. Hän tarvitsi lentokoneen matkustamoon omaa matkalaukkuaan pienemmän kassin. Julia otti kaapista Billin laukun ja kävi pakatessaan läpi sen taskut.

Sisätaskusta löytyi jotain odottamatonta: kirjeitä ja valokuvia, joista kävi armotta ilmi, että Bill oli viettänyt salaista elämää toisen naisen kanssa.

Julia etsi kuvissa ja kirjeissä esiintyvän naisen Facebookista. Jo viiden minuutin päästä hänen ystäväpyyntönsä oli hyväksytty. Julia lähetti naiselle viestin, että heidän täytyisi jutella Billistä. Pian he puhuivat puhelimessa.

– Kerroin, että olin Billin raskaana oleva vaimo. Nainen ei voinut uskoa sitä – hän oli seurustellut Billin kanssa kolmen vuoden ajan. Minun piti lähettää hääkuvamme sähköpostitse todisteeksi, Julia kertoi Ellelle.

Myöhemmin iltapäivällä Julia kohtasi aviomiehensä. Bill ei kieltänyt tai selitellyt asiaa, mutta aneli anteeksiantoa. Yöksi hotelliin lähtenyt Julia ymmärsi, että heidän yhteisen elämänsä aikana outoja tarinoita esimerkiksi ulkomaanmatkoista oli pulpahdellut pinnalle noin vuoden välein. Kuitenkaan niistä mitkään eivät olleet horjuttaneet hänen rakkauttaan.

Uusi tilanne pelotti

Billin ilmiömäinen kyky valehdella alkoi pelottaa Juliaa. Hän lähti kodistaan ystävänsä kanssa ja päätyi lento- ja automatkan jälkeen Chicagoon kolmannen kaverin luokse.

– Kun sisäistin, mitä Bill oli tehnyt, pyysin mahassani olevalta vauvalta anteeksi väärää valintaani. Olin halunnut lapselle vain parasta, kuvitellut hänestä maamme seuraavaa presidenttiä. Minun piti olla kokopäiväinen kotiäiti ja hemmotella häntä. Nyt olin työtön, huonossa taloustilanteessa ja töitä mahdollisesti löytäessäni pakotettu viemään lapsen päivähoitoon, mikä oli juuri päinvastaista kuin halusin. Lisäksi lapselta puuttui isähahmo. Ja entä jos joku päivä alkaisin käydä treffeillä? On täysin epätasapainoista, että miehiä tulee ja menee, Julia sanoi Ellelle.

Raskauden päättäminen ei Julian mielestä ollut vaihtoehto, koska hän oli jo ehtinyt kiintyä lapseen. Julian äidin maininta abortista sai kuitenkin miettimään vaihtoehtoja. Samana iltana Julia meni adoptiosta kertoville nettisivuille ja päätti, että antaisi lapsensa adoptoitavaksi.

"Lapsi ei ollut enää minun"

Tietyllä tavalla Julian tilanne oli adoption kannalta "hyvä": hän oli raskaaksi tullessaan vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle, jossa tunsi tuskin ketään, ja siirtynyt sieltä taas uuteen kaupunkiin työttömänä. Ympärillä ei ollut työkavereita tai naapureita, joille olisi pitänyt selittää, miksi raskauden jälkeen vauvaa ei näkynytkään missään. Billinkin perhe oli jättänyt asian sikseen.

Julia alkoi listata adoptiovanhemmilta toivomiaan ominaisuuksia: naimisissa, olleet kauan yhdessä, rakastuneita, vähintään kandidaatin tutkinnon suorittaneita, taloudellisesti vakaita, rehellisiä, perhe- ja sukurakkaita, hedelmättömiä, kotiäitejä tai -isiä…

Kun Julia oli päättänyt adoptiosta, hän haki avioeroa Billistä. Bill ei vastustanut eroa. Ollessaan seitsemännellä kuukaudella raskaana Julia vielä lensi miehen luo ja pyysi tätä luopumaan vanhemman oikeuksistaan. Bill uhkasi kieltäytyä, mutta Julia eteni suunnitelmassaan ja tutki profiileja potentiaalisista vanhemmista.

Muutaman viikon päästä he löytyivät – lukiosta asti seurustellut, kolmikymppinen ja hedelmätön pariskunta, jolla oli jo ennestään yksivuotias adoptoitu poika. Nainenkin oli kotiäiti.

– Kun tapasin heidät, tiesin, että he olivat lapsen vanhemmat. Minä jatkoin pojan kantamista sisälläni, mutta hän ei ollut enää minun. Päivää tai kahta ennen synnytystä näin unta, että jätin vauvalle hyvästit, Julia sanoi Ellelle.

Ei enää koskaan lapsia

Adoptioäiti oli mukana synnytyksessä. Pojan tullessa ulos hänen poskiaan pitkin valuivat kyyneleet.

Julia jätti sairaalan seuraavana päivänä käymättä katsomassa vauvaa. Ystävän kehotuksesta hän kuitenkin palasi muutamaa päivää myöhemmin, jotta saisi oikeasti hyvästellä pojan. Ketään muuta ei ollut paikalla.

– Hän nukkui, ja minä itkin hallitsemattomasti. Se oli kauheinta, mitä olen koskaan tehnyt, Julia sanoi Ellelle.

Heti sairaalasta poistuttuaan Julia tunsi itsensä yllättäen helpottuneeksi ja jopa lähes onnelliseksi. Hän oli ylpeä siitä, ettei ollut päättänyt raskautta. Billkin oli jossain vaiheessa ilmestynyt sairaalaan ja luopunut oikeuksistaan poikaan.

Kun Julia hieman myöhemmin alkoi hakea töitä, hänellä oli hankaluuksia selittää vuoden aukkoa työhistoriassaan. Yhtäkkiä hän myös huomasi lapsia ja perheitä kaikkialla. Lastenvaunujen, leikkikenttien, vanhempien, raskaana olevien naisten sekä naimisissa olevien pariskuntien näkeminen tuntui pahalta.

Tammikuussa 2012 oli kulunut yli vuosi siitä, kun Julia antoi poikansa adoptoitavaksi. Silloin suru ei enää vaivannut häntä. Julia ei myöskään ole katunut päätöstä. Hän uskoo päässeensä rauhaan perheen, ystävien ja terapian ansiosta.

Silti: enää Julia ei halua koskaan mennä naimisiin tai hankkia lapsia.

*Haastateltavien nimiä on muutettu alkuperäisessä jutussa.

Lähde: Elle.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.