Mainos

Konkarinäyttelijä joutui työpaikkakiusatuksi: Siinä meinasi mennä mielenterveys

Työ on kuljettanut Ritva Oksasta 1950-luvulta lähtien ympäri Suomea. Jatkuva pakkaaminen ja purkaminen on elämäntapa, johon työllistetyn näyttelijä-laulajan on ollut pakko suostua. Uhrauksesta Oksanen ei silti puhu; onhan kyseessä ammatti, jolle hän antaa yhä kaikkensa.

Yhä täysille katsomoille Hämeenlinnan Teatterissa pyörivä Niskavuori − Loviisan tarina on tuorein esimerkki Ritva Oksasen ammattitaidosta. Ei heti uskoisi, että vahvoista naisrooleistaan tunnettu Oksanen tuntee yhä olevansa hukassa uuden roolityön alkumetreillä.

− Sitä ajattelee, että miten minä olen tässä. Ei saa mistään kiinni, eikä tiedä, mistä aloittaa. Täytyy vain uskoa, että kyllä tämä tästä taas lähtee, Oksanen kertoi Studio55.fille viime keväänä.

Näyttelijä-laulajan uraa katsoessa ei voi kuin todeta, että lähtenyt on, kerta toisensa jälkeen. Oksanen on yhä 72-vuotiaana haluttu ammattilainen, jolle riittää roolitarjouksia.

Oksanen iloitsee elämänvaiheesta, jossa hän ehtii nauttia töistään eri lailla kuin kiivaimpina vuosina.

− Nuorena töitä tuli joka puolelta, enkä osannut sanoa ei. Nyt olen oppinut sanomaan, että kiitos, en voi ottaa muuta vastaan.

Kohtalona estradi

Pikku-Ritva tiesi jo 3-vuotiaana ryhtyvänsä näyttelijäksi. Teini-iässä myös laulunlahjoilla siunattu nuori nainen sai kiinnityksen tanssiorkesterin puikkoihin.

− Olen laulanut aina, se oli alusta asti luonteva osa elämääni. Tuolloin valtiontalolla keskellä Jyväskylää oli lauantaitanssit, ja kiertelimme myös lavoja. Laulaminen oli tavallaan harrastus, minä olin pikkutyttö poikien joukossa, Oksanen muistelee uransa alkutaivalta.

Ensimmäisen teatteriroolinsa nuori näyttelijätär sai vuonna 1957 Jyväskylän huoneteatterista. 54 vuotta myöhemmin Oksasen maine suurien naisroolien tulkitsijana ei selittelyjä kaipaa: Maria Callas, Marlene Dietrich ja Medeia muutamina esimerkkeinä.

Vuonna 2001 hieno elämäntyö sai arvoisensa palkinnon Pro Finlandia -kunniamerkin muodossa.

− Jokaisen roolin kohdalla on tehtävä työtä roolihahmon historian eteen. Tämä on oppimisen ammatti, jossa oppii koko ajan lisää ajasta, historiasta ja ihmisistä.

Työttömyys oli nujertaa

Menestyksen ohella Oksanen on kokenut myös freelancerin painajaisen; ajanjakson, jolloin puhelin pysyy mykkänä. Elettiin 1990-luvun laman syvintä aikaa, kun Oksasen työt loppuivat seinään.

Näyttelijä ei tänäkään päivänä ymmärrä, miten hän selvisi vuoden taloudellisesta ja henkisestä piinasta.

− Sitä oli niin häpeissään, kun ei kelvannut mihinkään, eikä asioista puhuttu. Tästä en selviä, oli se tunne. Mutta vuoden kuluttua kun töitä alkoi taas tulla. Elämä jatkui eteenpäin.

Toinen kova kolaus oli työpaikkakiusaaminen, jonka Oksanen sai tuntea nahoissaan lähdettyään vuonna 1985 Jyväskylän kaupunginteatteriin oppiin. Väärä valinta, kuten näyttelijä jälkeenpäin tajusi.

− En osannut siinä vaiheessa ymmärtää, että en sopeutunut joukkoon. Minusta tehtiin haastattelu, ja sen jälkeen minulle ei puhuttu kahteen viikkoon mitään.

− Kaksi ja puoli vuotta olin Jyväskylässä, kunnes minun oli pakko lähteä. Siinä meinasi mennä mielenterveys.

Elämää työn ehdoilla

Tällä hetkellä Oksanen viihtyy tukikohdassaan Hämeenlinnassa. Asunnon virkaa toimittaa vuokrayksiö; jälleen yksi väliaikaisetappi liikkuvaisen näyttelijän elämässä.

− Pakkaan ja puran tavaroita koko ajan. Olen tällainen Jerusalemin suutari. Ikää kertyy ja aina vaan on uusi asunto, Oksanen sanoo nauraen.

Hämeenlinnassa kaikki toimii kuten pitääkin; yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: teatterin henkilökunnan parkkipaikkatilanne on suorastaan katastrofaalinen.

− Meille ei ole ensimmäistäkään parkkipaikkaa. Kun menee tekemään näin isoa työtä, kaikki olosuhteet pitäisi olla kunnossa, Oksanen peräänkuuluttaa.

Tiivistahtisen työn vastapainoksi näyttelijä nauttii rauhallisista hetkistä, jolloin hän ehtii omistautua harrastuksilleen. Liikunta, politiikka, kulttuuri ja kirjallisuus, erityisesti elämäkertateokset, kiinnostavat.

Lähipiiri ymmärtää Oksasen työn vaatimukset. Perhe ja ystävät eivät huolestu, vaikka hänestä ei kuulu hetkeen mitään.

− Olen laskenut, että nyt kun teen Niskavuorta näin paljon, minun on pakko mennä sen ehdoilla. Mutta työt lopetan vasta sitten, kun pää ei enää toimi!

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.