Kodinvaihdolla majoitut matkoilla ilmaiseksi – näin se toimii!

Anneli Vainio 26:06

Studio55.fi -lähetyksessä vieraillut eläkkeelle jäänyt lääkäri, kirjailija ja maailmanmatkaaja Anneli Vainio kertoo matkoistaan ja kokemuksistaan kodinvaihdosta.

Eläkkeelle jäänyt 66-vuotias lääkäri Anneli Vainio on naimisissa kanadalaisen miehen kanssa. Pari tapasi 22 vuotta sitten junassa Pariisin ja Brysselin välissä. Tämän jälkeen Vainio on asunut miehensä kanssa useissa eri maissa. Tällä hetkellä pariskunta asuu Ranskassa.

Vainio matkustelee miehensä kanssa paljon, ja käy usein katsomassa lapsenlapsiaan Suomessa ja Kanadassa. Meksikoon, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin Vainio on tutustunut kodinvaihdon kautta.

Vainion mukaan kodinvaihto onnistuu helposti laittamalla oma talo kodinvaihtosivulle internettiin, ja sitten odottamalla, että joku kiinnostuu vaihtamaan taloja.

– Internetsivuille voi myöskin kirjoittaa itsestään, ja laittaa kuvia talostaan tai asunnostaan. Yksiössäkin voidaan tehdä kodinvaihtoa, Vainio kertoo.

Vainion mukaan sivuilla kodinvaihtajat kertovat myös esimerkiksi omista harrastuksistaan ja siitä, millaiseen ympäristöön ja maahan itse mielellään menisivät.

– Sitten jos tärppää, on sopiva paikka, sopivat ihmiset, sopiva maa, niin sitten vaihdellaan sähköposteja ja sovitaan ajoista ja paikoista, Vainio kertoo.

Kodinvaihtoon ei liity rahaa.

– Se asuminen on ilmaista, me asumme heidän kotonaan ja he asuvat meidän kodissamme. Siinä ei käsitellä rahaa lainkaan, toteaa Vainio.

Vainion mukaan kodinvaihdossa on kyse luottamuksesta, mutta kodinvaihtosivustolla toimiva palautejärjestelmä tekee kodinvaihdosta turvallisempaa.

– Jos joku ei ole tyytyväinen kokemukseensa, hän ilmoittaa sen sivujen ylläpitäjälle. Se perhe, tai pariskunta, tai ihminen, johon ei olla tyytyväisiä, tavallaan suljetaan pois siitä yhteisöstä, eikä hän voi enää vaihtaa tämän sivuston kautta kotia. Se on mielestäni aika hyvä tae siitä (turvallisuudesta), Vainio sanoo.

Millainen matka muutti Vainion elämänkatsomuksen? Katso Vainion haastattelu kokonaan!

Lue myös:

    Uusimmat