Historioitsija: Karjalankannas ei ollut vain paratiisi

Elämänmakuisia tarinoita Karjalan kannakselta 25:32

Kirjailija ja historioitsija Anna Kortelainen sanoi Studio55.fi-lähetyksessä, että menetettyyn Karjalankannakseen voi suhtautua myös muutoin kuin pelkällä nostalgialla.

Anna Kortelaisen mukaan Suomessa esiintyy usein niin sanottua yhden totuuden ajattelua, ja pitäisikin muistaa, että Karjalankannaskaan ollut aina onnela.

– Kannas oli kirjava. Se oli tumma, se oli myös synkkä. Se oli iloinen, se oli yllättävä. Haluaisin, että kirjan kautta lukija hämmästyisi sitä, että se ei ollut vain paratiisi. Että siihen voi suhtautua paitsi nostalgialla, myös sellaisella ihan puhtaalla historiallisella kiinnostuksella. Koska se maantieteellinen alue mahdutti niin valtavan määrän erittäin jännittäviä tarinoita, Kortelainen sanoi lähetyksessä.

Avojaloin on Kortelaisen uusi kirja, jossa hän kertoo 20 tarinaa Karjalankannakselta. Kirjan punaisena lankana ovat Kortelaisen mukaan pienet tytöt eri sukupolvista, joiden kautta tarinoita kerrotaan.

– Siellä on tietysti myöskin miehiä, naisia, vanhoja ihmisiä eri puolilta kannasta. Erilaisista taustoista, myös erilaisista kielellisistä ja etnisistä taustoista, jotta me näkisimme kuinka monta kannasta meillä itse asiassa oli.

– Moni ihminen saattaa reagoida, että jaa teemana on Karjalankannas, niin ensimmäisenä tulee mieleen talvisota ja välirauha ja jatkosota. Mutta nyt muistetaankin sitä, mitä tapahtui vuoteen 1939 mennessä, minkä takia se on niin rakas muisto?

Mitä Kortelainen sanoo Karjalan merkitsevän hänen sukupolvelleen? Miksi hän päätyi aiheena juuri Karjalankannakseen? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat