Mainos

Keikkajärjestäjä: Tämän vuoksi nykyartistit köyhtyvät

Viihde-, musiikki- ja viestintäalan yrittäjä Lasse Norres on mies lukuisten tapahtumien ja konserttien takana. Norres kertoo Studio55.fille alan haasteista aikana, jolloin tarjontaa on enemmän kuin koskaan.

Viime kesän keikkatarjonta Suomessa oli huomattavan runsas. Festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia tähditti koko joukko laulajia ja bändejä aina ulkomaisia tähtinimiä myöten.

Lasse Norreksen mukaan paletti on nykyään varsin laadukas. Kolikon kääntöpuolella muusikkoja ajaa esiintymään taloudellinen pakko, kun äänitteiden myynnistä tuleva tuotto laskee kaiken aikaa.

− Vanhojen, kokeneidenkin artistien ja bändien on lähdettävä tien päälle. Monia yhtyeitä on pantu uudelleen kasaan, Norres kertoo.

Tilanne on muusikoille tukala ja herättää voimakkaita tunteita. Muun muassa kanadalaislaulaja Bryan Adams esitti vuosi sitten julkisesti tiukan kannanoton, jossa hän vastusti musiikin lataamista internetistä.

− Yhdestäkään tämän päivän tähdestä ja musiikintekijästä ei tule samalla tavalla varakasta kuin vanhoista artisteista. Tulonmuodostus on muuttunut ratkaisevasti, kun äänitteitä ei myydä kuten ennen.

Aaltoliikettä

Norres on kokenut viihdealan nousut ja laskut myös oman työnsä kautta lukuisten tapahtumien, juhlien ja konserttien järjestäjänä sekä promoottorina.

Vielä 2000-luvun alussa monella yrityksellä meni lujaa. Mainostoimistojen juhliin saatettiin buukata edesmenneen James Brownin tasoisia esiintyjiä.

− Yritysjuhlien ohjelmasisällöt muuttuivat ratkaisevasti 2008 syksyllä. Kaikki vetovoimaiset nimet vaihdettiin edullisiin "hanuripartioihin", Norres kertoo.

Mahdottomia pyyntöjä

Norres on kohdannut vuosien mittaan myös erikoisia toiveita juhlajärjestelyjen suhteen. Vaikka budjetti olisi normaalia laveampi, tietyt realiteetit tulevat jossain vaiheessa vastaan.

− On saatettu ihan tosissaan kysellä Tom Jonesia tai Tina Turneria esiintymään ilman mitään hajua siitä, mitä sellaisen järjestäminen maksaa.

− Silloin tällöin joku haluaa solistin, kuten Paula Koivuniemen tai Katri Helenan, ja kuluja säästääkseen oman bändin soittamaan sinne taakse. Se on täysin mahdotonta.

Norres oli aikoinaan mukana järjestämässä myös lukuisia hyväntekeväisyyskonsertteja. Näkyvyys sai yksityiset tahot innostumaan.

− Sitten tulikin järjettömän paljon pyyntöjä, että voisitko järkätä meillekin. Ihmiset luulevat, ettei hyväntekeväisyyskonsertin järjestäminen maksa yhtään mitään.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.