Kalaan menossa? Muista tärkeimmät varusteet

Kalastusharrastuksen aloittamiseen ei tarvita kalliita välineitä. Pihapuun oksa ja huoltoaseman onkisetti voivat taata hyvänkin saaliin.

Aloittelevalle onkijalle mato-onki on erinomainen valinta, kertoo Kalatalouden Keskusliiton tiedottaja Tapio Gustafsson. Mato-ongella onkivan saaliin saannin varmuus on myös omaa luokkaansa.

– Kalat eivät ehkä ole suuria, mutta niitä voi saada paljon. Kaiken lisäksi miltei kaikkia kalalajeja voi saada onkimalla.

Milloin kalastaja tarvitsee kalastusluvan?

Onkiminen ja pilkkiminen ovat niin kutsuttua yleiskalastusta, eikä niitä varten tarvitse erillistä lupaa. 18–64-vuotiaat saavat kalastaa kalastusläänikohtaisella viehekalastusmaksulla vain yhdellä vavalla joko heittämällä uistinta tai uistelemalla. Mahdollisesti uistelijan täytyy myös hankkia vesialueen omistajan lupa.

Alle 18-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet saavat kalastaa vain yhdellä vavalla ilman kalastuslupamaksua. Jos kalastaessaan mielii käyttää useampaa vapaa, tulee kalastajan aina hankkia vesialueen omistajan lupa iästään huolimatta. Myös verkkojen, katiskojen ja muiden pyydysten käyttämiseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa.

Lisää tietoa luvista osoitteesta http://www.ahven.net/luvat

Aloittelija voi askarrella oman onkensa yhdistämällä esimerkiksi oman pihan puusta katkaistuun vapaan huoltamolta tai lähikaupasta saatavan muutaman euron punaisen kohon, siiman, koukun ja painon. Alle kympillä saa jo lasikuituisen vavan ja hieman herkemmän kohon. Mikään ei kuitenkaan estä ostamasta kallista kilpaonkijan varustusta.

Pienikin syötti kelpaa

Syötiksi kelpaa tavallinen kastemato. Pienempään ongenkoukkuun voi pujottaa syötiksi esimerkiksi pienemmän madon tai kärpäsentoukan, Gustafsson vinkkaa.

– Pienellä koukulla ja pienellä syötillä saa yleensä enemmän kalaa, kun pienetkin kalat voivat jäädä kiinni koukkuun. Vastaavasti isolla koukulla ja kunnon lierolla saa suurempia kaloja.

Matojen ja toukkien lisäksi syötiksi kelpaavat myös vanhat leipäpalat sekä maissinjyvät, sillä ne kelpaavat hyvin särkikaloille.

Kalastajan 10 tärkeintä varustetta

1. Kalastusluvat

2. Sään mukainen vaatetus, esimerkiksi sadeasu, lippahattu ja aurinkolasit

3. Pelastusliivit veneessä

4. Onki tai virveli

5. Syötit tai vieheet

6. Haavi ison kalan nostamiseen

7. Kalasumppu tai kylmälaukku saalista varten

8. Kalapappi tai puukeppi kalan tainnuttamiseen

9. Puukko kalan verestykseen

10. Mittanauha, sillä monelle lajille (muun muassa kuha, taimen, lohi, harjus) on määrätty alamitta, jota pienemmät kalat pitää vapauttaa takaisin

Lähetä kuva kalasaaliistasi

Oletko saanut ennätyshauen tai napannut huikean kalasaaliin mökkireissullasi? Jäikö koukkuun kookas kuha tai alamittainen ahven? Lähetä meille kuva kalasaaliistasi alla olevalla lomakkeella tai MTV Uutiset -sovelluksella!

Yhteystietoja pyydetään vain mahdollista toimittajan yhteydenottoa varten.


Lähetä video tai kuva sovelluksella:

1. Lataa MTV Uutiset sovelluskaupasta

2. Avaa MTV Uutiset -sovellus

3. Avaa valikko oikeasta yläkulmasta

4. Valitse Uutissilmä. Lähetä kuva!

5. Täytä yhteystietokentät

6. Valitse "Lähetä kuva tai video"

7. Valitse haluamasi tiedosto puhelimen galleriasta

8. Kuva tai video on siirtynyt MTV Uutistoimitukseen

Lue myös:

    Uusimmat