Tämän takia järjestelmä kannustaa jättämään yli 50-vuotiaat palkkaamatta

Miksi 55-vuotiaat saavat potkut? 25:24

Vihreiden kansanedustajan Jyrki Kasvin mukaan olemme rakentaneet työkyvyttömyysjärjestelmän, joka kannustaa jättämään yli 50-vuotiaat palkkaamatta.

Suomessa halutaan kannustaa työnantajia huolehtimaan ihmisten työhyvinvoinnista ja työterveydestä. Työkyvyttömyyseläkkeen maksut ovat kuitenkin saaneet työnantajat varpailleen puhuttaessa yli 50-vuotiaiden palkkaamisesta.

– Työmarkkinoilla se näkyy. Mielikuva on erittäin vahva. Ikääntyvän ihmisen palkkaamisesta aiheutuu isoja riskejä työnantajalle, joita hän tietysti rationaalisena yrittää välttää, kansanedustaja Jyrki Kasvi toteaa Studio55.fi -lähetyksessä.

Keskimääräinen ikä jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle on 52. Työnantaja alkaa Kasvin mukaan miettiä, että jos tässä iässä aletaan jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, jolloin myös maksut nousevat, ei kannata palkata yli viisikymppistä.

Kasvi kertoo, että tutkimuksen mukaan yhdestä työkyvyttömyyseläkkeestä voi nykyisellä järjestelmällä koitua suurelle yritykselle kustannuksia keskimäärin jopa 26 000 euroa.

Lainlaatijan tarkoitus on hyvä ja työntekijää turvaava. Työnantajan tulisi pyrkiä pitämään huolta työntekijöistään, ettei tällaisia kustannuksia syntyisi. Oikeassa elämässä käytäntö voi olla kuitenkin toisenlainen.

– On paljon helpompi tapakin, eli pitää huolta siitä, että työntekijät ovat alle viisikymppisiä. Silloin tämä riski pienenee myös, Kasvi huomauttaa.

Mikä olisi Kasvin mukaan oikeudenmukainen tapa muuttaa järjestelmää? Katso koko haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat