Juho joutui salaamaan suomalaisuutensa yli puoli vuosisataa

Entinen inkerinmaalainen Juho Niippolainen asuu tänä päivänä Suomessa. Ennen Suomeen paluutaan hän joutui vuosikymmenten ajan valehtelemaan nimensä, ikänsä ja kansalaisuutensa Virossa.

Juho Niippolainen syntyi elokuussa 1927 kulakkiperheeseen Inkerinmaalla. Pakkokollektivisoinnin yhteydessä perhe menetti kaiken omaisuutensa Neuvostoliitolle. Kulakit olivat vauraiden ja keskivarakkaiden talonpoikien luokka, joiden oli luovuttava kodeistaan, ja jotka karkotettiin pois kotiseuduiltaan.

Juho oli 4-vuotias, kun perhe karkotettiin kulakkeina Apatiitin vuorille vuonna 1931. Saman vuoden marraskuussa syntyi veli Robert. Juhon äiti yritti järjestää perheen pakenemista useaan otteeseen, mutta vuonna 1940 tiet erosivat, kun vanhemmat jäivät vankeina Kirovskiin.

– Näin äidin viimeisen kerran Kirovskin kaupungissa rautatieasemalla. Hän huomasi tilaisuuden viedä meidät pois ja pani minut ja veljeni junaan salaa. Hän ei kertonut meille mitään suunnitelmastaan. Minä itkin junamatkan, kertoo Juho.

Kirovskista Juhon äiti vietiin muiden kulakkien tavoin eteenpäin Arkangeliin. Juhon isä joutui rangaistuspataljoonaan.

Juho ja hänen veljensä matkasivat junalla ensin Leningradiin ja päätyivät lähelle Saksan ja Venäjän rintamalinjaa. Sieltä inkeriläisiä, Juho ja Robert mukaan lukien alettiin siirtää Peipsijärven taakse Viron puolelle ja Virossa sijainneen Kloogan kokoamisleirin kautta Suomeen vuonna 1943.

Paperi pelasti nälkäkuolemalta

Sodan päättymisen jälkeen vuonna 1944 inkeriläisiä alettiin siirtää takaisin kotiin Neuvostoliittoon. Todellisuudessa paluuta kotiin ei ollut, vaan ikävät olot pakkosiirtoineen jatkuivat. Juho oli tehnyt töitä ja ansainnut rahaa Suomessa, ja paluumatkalle oli pakattava mukaan tarpeellisia tavaroita.

– Mietin mitä sellaista voisin ottaa mukaani, mitä Venäjällä ei ole. Halusin ottaa sokeria, mutta sitä ei ollut Suomessakaan. Sitten otin mukaan paperia, paljon paperia. Se paperi pelasti meidät nälkäkuolemalta.

Neuvostoliitossa oli pulaa paperista, ja Juho kertoo saaneensa itselleen paikan työkouluun ja veljelleen paikan lastenkotiin antamalla vaihtokaupaksi paperia. Keväällä 1945 Juho näki veljensä viimeisen kerran.

– Robert kävi lastenkodin tädin kanssa tapaamassa minua. Veljeni halusi kertoa jotain, muttei saanut lupaa, muistelee Juho.

KGB seurasi

Työkoulun päätyttyä Juhon oli tarkoitus mennä tapaamaan veljeään lastenkotiin, mutta hänelle annettiin väärä osoite.

– Minulle sanottiin, ettei kylässä ole lastenkotia eikä tule olemaankaan, ja kysyttiin, miksi minulle oli valehdeltu. Missä minun isäni ja äitini ovat? Kerroin olevani kulakkilapsi.

– Muutama päivä myöhemmin työtoverini tuli kertomaan, että KGB kyselee minun tietojani ja seuraa minua, nyt pakene. Olisin ollut turvassa, jos olisin ollut vain inkeriläinen, mutta olin kulakki, selventää Juho.

Vihjeen KGB:stä antoi Juhon työnjohtaja, joka sääli nuorta miestä ja välitti viestin työtoverin kautta.

Haki virolaista passia

18-vuotias Juho lähti pakomatkalleen kohti Viroa jouluna 1945 piileksien junaveturin kyydissä. Hän jäi kiinni piileskelystään, mutta sai jäädä junaan aina virolaiseen Valgan kaupunkiin saakka. Valgassa junan kuljettaja hidasti vauhtia ja Juho pääsi hyppäämään pois. Pakomatka päättyi Tapaan, jossa Juhon onnistui löytää pidempiaikainen työpaikka.

Suomeen oli hankala päästä, ja inkeriläisiä siirrettiin edelleen pois maasta. Juho sai isännältään vinkin, että hänen tulisi tekeytyä virolaiseksi. Juho iskosti virolaisen nimensä tiukasti mieleensä ja haki virolaista passia. Ikänsä hän valehteli nuoremmaksi, jotta pystyi perustelemaan sen, ettei hänellä vielä ollut passia.

Uuden, virolaisen henkilöllisyytensä suojassa mies eli aina yli Neuvostoliiton hajoamisen ja 1990-luvun lopulle saakka.

Traumat vihdoin auki

Virossa vuosikymmenet asuneen Juhon tarina ja traumat alkoivat aueta vuonna 1996, kun hänen aikuinen tyttärensä tutustui isänsä puutteelliseen henkilöllisyystodistukseen. Juho oli pelännyt todellisen henkilöllisyytensä paljastumisen aiheuttavan kärsimyksiä perheelle.

– Tyttäreni sanoi, että kerro kuka olet. Sanoin, ettei ollut hyvä kertoa, ja hän sanoi, että piirrä sitten. Minä aloin itkeä ja piirsin missä olin syntynyt. Tytär alkoi etsiä ja selvittää taustoja.

Juho sai asioiden selvittämisessä apua myös silloiselta Suomi–Inkeri-seuralta ja kävi Helsingissä tapaamassa suomalaista tutkijaa.

– Tutkija kysyi minulta, voimmeko puhua suomen kieltä. Sanoin, etten osaa, mutta tutkija sanoi, että hyvin puhut. Sitten alkoi tulla aalto, joka oli venäjän, viron ja suomen kieltä sekaisin, nauraa Juho.

Veli yhä kateissa

Nyt Juho kertoo tarinaansa avoimesti ja vapautuneesti ja on kiitollinen siitä että Suomi–Inkeri-seura järjesti hänen asioitaan eteenpäin. Vuonna 1996 Juho pääsi vierailemaan Venäjällä, jossa hän tapasi sukulaisiaan, muun muassa äitinsä siskon pojan. Silloin mies kuuli kuulumisia perheestään, ensi kertaa yli 60 vuoteen.

– Tätini poika kertoi, että äitini oli sairastunut Arkangelissa. Hän sanoi minulle hiljaisella äänellä, että äitini ammuttiin, niin kuin kaikki sairaat, kertoo Juho.

Juhon silmät kostuvat hänen puhuessaan äidistään. Ne kostuvat myös silloin, kun mies pohtii, missä hänen veljensä Robert tänä päivänä on. Juho on saanut tietää, että veljelle on mahdollisesti lapsena annettu venäläinen sukunimi, Nippolajev. Kansainvälinen Punainen Risti on yrittänyt auttaa veljen etsinnöissä, mutta Robert pysyy tavoittamattomissa.

Mitä Juho ajattelisi siitä, että näkisi vielä veljensä?

– 70 vuoteen en ole saanut ajatella asiaa. En saa ajatella sitä, koska pelkään.

Kuvat ja teksti: MTV3/Siiri L'Ecuyer ja Colourbox.com

Lähteet: Juho Niippolainen, Pekka Wikberg, Inkerin kansan 60 kohtalon vuotta (Sihvo, Jouko).


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat