Joululahjojen ostelu aikuisille ei nappaa kaikkia – ”Turhaa töhötystä”

Studio55.fi kysyi lukijoiltaan, ostavatko he joululahjoja aikuisten kesken. Lahjarallista kieltäytyvät olivat selvässä vähemmistössä, mutta seisoivat kulutusjuhlavastaisuutensa takana. Osa jättää lahjat ostamatta huonon rahatilanteen takia, osa huomioi läheisiään muuten vain pitkin vuotta.

En osta yhtään lahjaa aikuisille enkä lapsille, kulutusjuhlajoulu ei ole mun joulu. Joulun hengellinen sanoma on tärkeintä, ja hiljentyminen.

En osta, koska olen vähävarainen.

Lahjoja ostamme ainoastaan lapsille (2 lastenlasta), sopimuksesta ostan vain yhden lahjan/lapsi. Lahjoista sovitaan lasten vanhempien kanssa, koetamme välttää kaiken rihkaman ostamista. Lasten toivomuksia toki kuunnellaan. Suurin lahja joulussa on yhteinen joulun tekeminen, olemme sopineet mitä kukakin tuo joulupöytään. Tärkeintä on olla yhdessä, meitä kokoontuu 9 henkeä joulunviettoon. Lasten toivomiin lahjoihin käytän noin 40 euroa. Helpotus on ollut, kun aikuisille ei osteta lahjoja. Arkeen järjestän yllätyksiä: välillä konsertteja, teatteria ym. tapahtumia. Ne virkistävät arkipäivää!

Mieheni ja minä emme hanki yleensä toisillemme joululahjoja, olemme niin päättäneet, hyvä ruoka ja yhdessä oleminen riittävät.

En osta vanhemmille ihmisille. Heillä on roinaa tarpeeksi. Voin kyllä leipoa ja tehdä ruokaa heille.

Työtön itse, ei varaa, ei juuri muillakaan, jätämme lahjat väliin.

En osta, sillä pitkin vuotta tarjoan jotain muuta, kuten illanviettoja ja teatteriesityksiä.

Emme osta lahjoja, emmekä ole ostaneet moneen vuoteen. Joulu voisi olla vaikka joka toinen vuosi. Turhaa töhötystä.

En osta. Se on mielestäni helpotus. On kiusallista, jos vastaanottaja ei pidäkään valitsemastani lahjasta, maku voi olla erilainen. Myös lahjaan käytetyn rahasumman arviointi tulee mieleen epämukavana. Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä voi jokainen ostaa tarvitsemansa vaatteet.

Taloudellisen tilanteen takia aikuisten välillä on sovittu, että toisillemme ei osteta lahjoja, vaan lahjat alaikäisille lapsillemme.

Perheemme aikuiset eivät vaihda lahjoja keskenään. Teemme joskus poikkeuksen ja lähdemme yhdessä esimerkiksi teatteriin.

Tee taikataikinasta koristeita

Minkälaisia joulukoristeita saa aikaan vehnäjauholla, suolalla, vedellä ja ruokaöljyllä? Katso video alta.

Lue myös:

    Uusimmat