Mainos

Jaska Mäkynen avautui katkerasta häviöstä Tangomarkkinoilla – ”Ajattelin, että en kusekaan Seinäjoelle päin”

Jaska Mäkynen valittiin tangokuninkaaksi vuonna 1991, mutta sitä ennen hän joutui tyytymään kahdesti prinssin titteliin. Mäkynen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miltä kakkoseksi jääminen tuntui. 

Jaska Mäkynen sai tangoprinssin tittelin sekä vuosina 1985 että 1987.

– Kuljin elämässäni koko ajan sitä (tangokuninkuutta) kohti, vaikka näin pohjalaisena sen toisen osallistumisen jälkeen ajattelin neljä vuotta mielessäni, että en kusekaan Seinäjoelle päin. Muutin aikanansa Ylitorniolle ja tein töitä esittelijänä ja myyntimiehenä sekä tosi paljon keikkaa, mutta aina minulla oli hyllyllä ajatus, että se kruunu odottaa siellä Seinäjoella, Mäkynen kertoi lähetyksessä.

Miksi kaksi vuotta aikaisempi häviö Kauko Simoselle ei tuntunut Mäkysestä yhtä pahalta? Mitä Mäkynen kertoi pahasta auto-onnettomuudesta, johon hän joutui ennen tangokuninkaaksi kruunaamista? Katso koko video.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.