Jari Sillanpää lähetyksessä: Näin kuka tahansa pääsee laulamaan duettoa kanssani

Iskelmätaivaan kestotähti Jari Sillanpää kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miten esiintymishaluiset kansalaiset pääsevät esiintymään lavalle hänen kanssaan.

Tällä hetkellä Jari Sillanpää tekee Esa Niemisen kanssa Hitit ja hutut -konserttikiertuetta, joka alkoi jo pari sesonkia sitten.

– Se on ollut erittäin tykätty ja hyvä formaatti, koska siinä voi tapahtua aivan mitä vain, Sillanpää sanoi.

Idea sai alkunsa, kun Sillanpäällä oli 15-vuotisjuhlavuosi. Hänen JS Fan Club -fanikerhon jäsenet saivat päättää kaikki laulut, jotka konsertissa esitetään. He äänestivät lauluja, jotka Sillanpää on vuosien varrella levyttänyt, ja niistä valittiin 20 laulua.

Laulujen välissä on Sillanpään ja Niemisen rupattelua sekä duetto-osio. Halukkaat ympäri Suomen pääsevät laulamaan lavalle duettoa Sillanpään kanssa.

– Alun perin oli tarkoitus, että lauletaan jokin minun kappaleistani, jotta minulla olisi helppoa. Mutta halusin haastetta. He saavat itse valita, mitä haluavat laulaa. Se pitää kuitenkin olla tuttu laulu ihmisille, Sillanpää kertoi.

Tapahtumaan kuuluu myös hauska yleisökilpailu. Lavalle valitaan neljä henkilöä hatunheittokilpailuun, ja Sillanpää jakaa heille omakätisesti palkinnot.

– Formaattia voisi kehittää vaikka miten, mutta musiikki on tietenkin pääosassa, Sillanpää summasi.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, miten Sillanpää jaksaa kiivaan keikkatahdin.

Lue myös:

    Uusimmat