Isovanhempi ei ole lastenhoitoautomaatti – osalla vanhemmista kohtuuttomia vaatimuksia

– Isovanhemmuuteen liittyy paljon odotuksia. Sen näkee jo siitä, että mummosta on oikeastaan tullut vähän yleissana: kaupassa myydään mummon lihapullia ja mummon muussia, ja tietynlaisia polkupyöriä nimitetään mummopyöriksi. Vastikään kuulin erään uuteen asuntoon muuttaneen iloitsevan, että ”onneksi yläkerrassa asuu sellainen mummo”. Kuinka moni loppujen lopuksi osuu tuohon mummon muusi -muottiin, Väestöliiton Vanhemmuuskeskuksen perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa haastaa.

Ei ole olemassa vain yhtä tapaa olla mummo tai vaari. Isovanhemmat ovat lähtökohtaisesti erilaisia jo siksi, että isovanhemmiksi tullaan hyvin eri ikäisinä. Joissakin suvuissa perheen perustaminen ajoittuu teinivuosille, joissakin neljänkympin tienoille. Tällä hetkellä keski-ikä, jossa suomalainen saa ensimmäisen lapsenlapsensa, on 56 vuotta.

Perheen yhteinen historia sekä perheessä aikaisemmin nähdyt isovanhemmuuden mallit vaikuttavat siihen, millaisen roolin uusi isovanhempi ottaa.

– On tutkittu, että 80 prosenttia isovanhemmista on jollakin tavalla mukana lapsenlapsensa perheen elämässä. Loput 20 prosenttia ovat sitten ehkä hyvin iäkkäitä tai sairaita tai asuvat pitkän välimatkan päässä. Lisäksi on niitä, jotka ovat katkaisseet välit kokonaan tai ovat hoitajiksi täysin soveltumattomia tai jopa vaarallisia. Osa toteaa myös, että kun omat lapset on saatu aikuisiksi, niin se on nyt sitten siinä. Enemmistö isovanhemmista kuitenkin sopii ja haluaa osallistua lastenlastensa elämään, Oulasmaa kertoo.

Se, miten paljon isovanhemmat käytännössä osallistuvat lastenlasten hoitoon, on hyvin yksilöllistä.

– Jotkut hoitavat päivittäin niin, että lapsi ei edes mene päivähoitoon. Jotkut tapaavat kerran vuodessa. Ja sitten on kaikkea siltä väliltä, Oulasmaa sanoo.

”Ei ole oikeutta olettaa”

Isovanhemman osallistumiseen vaikuttaa esimerkiksi se, onko hän vielä työelämässä vai eläkkeellä. Työelämästatuskaan ei kuitenkaan riitä määrittämään kenenkään osallistumismahdollisuutta tai -halukkuutta.

– Ei ole oikeutta olettaa, että eläkkeellä oleva haluaa systemaattisesti sitoutua lapsenlapsen hoitoon. Toisaalta joku työelämässä oleva taas saattaa jaksaa ja haluta osallistua hoitoon eläkeläistäkin enemmän.

Jotkut vanhemmat pitävät isovanhempien tukea itsestäänselvyytenä.

– Aikuinen lapsi saattaa suunnitella, että isovanhempi sitten hakee lapsenlapsen hoidosta joka ikinen päivä tiettyyn kellonaikaan – sehän on ihan kohtuutonta!

– Varsinkin, jos isovanhempi on eläkkeellä ja suht hyväkuntoinen, tehdään oletuksia, että hän on aina valmis auttamaan ja hoitamaan. Ei välttämättä ymmärretä, että hän haluaakin vaikka matkustella nyt, kun siihen on tilaisuus.

Toki hyväkuntoinen eläkeläinen – etenkin, jos hän on jo ehtinyt nauttimaan eläkkeen tuomasta vapaudesta jonkin aikaa – saattaa ollakin optimaalisessa elämäntilanteessa antaakseen lapsiperheelle paljon tukea, mutta se edellyttää sitä, että välit ovat kunnossa.

– Isovanhemman osallistumista lapsiperheen elämään ennustaa parhaiten nimenomaan se, millaiset hänen ja aikuisen lapsen välit ovat olleet odotusaikana tai jo ennen kuin lasta on edes alettu odottaa, Oulasmaa sanoo.

– Joskus tulee yllätyksiäkin, sillä varsinkin isoäidit saattavat hurahtaa isovanhemmuuteen aika lailla.

”Paljon pahempaa on marttyyriys”

Oulasmaa kehottaa miettimään tarkkaan, millaisen roolin isovanhempana haluaa ottaa.

– Isovanhemmalla ei ole juridisia velvollisuuksia, mutta aika moni tuntee niitä kuitenkin ajatuksissaan tai sydämessään. Täytyy pitää huoli siitä, että hoitaminen ei uuvuta vaan säilyy iloa tuottavana asiana, jonka avulla saa luotua hyvän suhteen lapsenlapseen.

Jos hoitamista tuntuu olevan liikaa, asia on nostettava esille lapsen vanhempien kanssa.

– Puheeksi ottaminen on monelle vaikeaa, mutta oman jaksamisensa ja hoitohalunsa suhteen kannattaa olla rehellinen. Paljon pahempaa on sellainen marttyyriys, että hymyssä suin suostuu aina hoitajaksi, mutta sydämessään kokee jotain ihan muuta.

– Jos toisessa päässä loukkaannutaan, niin sille ei sitten voi mitään. Siitä ei tarvitse syyllistyä. Oma aikuinen lapsi on vastuussa omista tunteistaan, Oulasmaa sanoo.

Erimielisyydet riitauttavat

Liikaa olettavien lapsiperheiden lisäksi on perheitä, joissa apua ei kehdata tai haluta kysyä.

– Voi olla, että kolmevuotias lapsi ei ole koskaan ollut kuin omien vanhempien hoidettavana, koska äidin mielestä kukaan muu ei voi tarjota riittävän turvallisia olosuhteita. Tällainen ajatusmalli uuvuttaa kohtuuttomasti sitä äitiä, Oulasmaa sanoo.

Joskus vanhempi pitää lapsensa pois isovanhempiensa luota, koska ei halua altistaa lapsiaan heidän kasvatusmetodeilleen.

– Saattaa esimerkiksi olla, että isovanhemmat hyväksyvät kuritusväkivallan kasvatuskeinona. Erimielisyyksiä voi tulla myös ruokailuihin, herkkuihin tai nukkumaanmenoon liittyen. Tai sitten kyse on ihan puhtaasti turvallisuusnäkökulmasta: isovanhemmat eivät pidä huolta siitä, että lapsella olisi turvallista heidän luonaan.

Jos lapsia ei anneta isovanhempien hoitoon ilman mitään perusteita, isovanhemmat saattavat loukkaantua ”kelpaamattomuudestaan”.

– Tutkimusten mukaan äidinäidit ovat lapsenlapsille isovanhemmista läheisimpiä. Joskus äidit antavat lapsensa hoitoon omalle äidilleen ja isälleen, mutta eivät kumppaninsa vanhemmille, jotka ovat ihan yhtä hoitokykyisiä. Tällöin isän puolen isovanhemmat luonnollisesti loukkaantuvat.

– Isovanhempien kesken voi tulla paljon vertailua ja kilpailua siitä, kuka onkaan se ykkösisovanhempi.

Joskus hoito jakautuu epätasaisesti tavalla, joka herättää kateutta muissa kuin isovanhemmissa itsessään.

– Jos perheessä on useampia sisaruksia, joilla on lapsia, ja isovanhempi hoitaa heistä yhden lapsia päätoimisesti, eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus nostavat helposti päätään. Saatetaan melkein laskurilla laskea, kuinka paljon hoitoaikaa kukakin saa.

Fyysinen jaksaminenkin tulee vastaan

Isovanhempien tuella on lapsiperheille suuri merkitys.

– On tutkittu, että isovanhempien hoitoapu on kansantaloudellisestikin erittäin merkittävää, arviolta 540 miljoonaa euroa vuodessa. Mutta totta kai kyse on myös sellaisista inhimillisistä ja emotionaalisista asioista ja perinteiden jakamisesta, joita ei voi rahassa mitata.

– Isovanhemmat ovat yleensä lapsiperheen kriisitilanteissa ne, jotka ensimmäisinä rientävät tai kutsutaan apuun.

Auttajillakin on silti rajansa.

– Moni sanoo, että on ihanaa, kun lapsenlapset tulevat hoitoon, mutta vielä ihanampaa on, kun he lähtevät. Eli vaikka lapsenlapset tuovat iloa ja mukavia hetkiä, toisaalta huokaistaan helpotuksesta, ettei heistä tarvitse olla kokonaisvastuussa.

– Monet isovanhemmat eivät enää fyysisestikään jaksa samalla tavalla kuin silloin, kun heidän omat lapsensa olivat pieniä. Lapsenlapsen hoitaminen kuormittaa enemmän senkin takia, että hän ei kuitenkaan ole oma. Vaikka hän olisi kuinka tuttu, hän on kuitenkin vieras, ja vieraan lapsen hoitamista jännittää yleensä enemmän kuin oman lapsen hoitamista aikoinaan.

Pitääkö hoidosta maksaa?

Oulasmaan mielestä paras kiitos, jonka isovanhempi voi saada lapsenlapsen hoidosta, tulee lapsenlapselta itseltään.

– Se ilo, kun lapsi sanoo, että olipa kiva tulla taas tänne! Tai kun hän sanoo puhelimessa, että on ikävä.

– Toki on tärkeää, että myös aikuiset lapset arvostavat apua ja sanovat ääneen, miten tärkeää heille on päästä sen avulla hengähtämään ja viettämään vapaa-aikaa tai parisuhdeaikaa. Silloin isovanhemmillekin tulee tunne, että heitä ei pidetä vain jonain hoitoautomaattina.

Pitäisikö isovanhemmille maksaa rahallista palkkiota, jos he hoitavat lapsia säännöllisesti sen sijaan, että lapset menisivät esimerkiksi päiväkotiin?

– Nämä ovat kysymyksiä, jotka jokaisen perheen pitää keskenään sopia. Mutta jos on kaksi työssäkäyvää ja pienituloinen eläkeläinen, joka hoitaa työssäkäyvien lapsia päätoimisesti, niin kyllä kohtuullisuusperiaatteita kannattaa miettiä. Se kertoo paljon, onko isovanhemmalla itsellään sellainen tunne, että hän tulee hyväksikäytetyksi, Oulasmaa sanoo.

Isovanhemman kielletyt tunteet

Mitä haasteita, paineita ja kiellettyjä tunteita isovanhemmuuteen liittyy? Siitä keskusteltiin Studio55.fi-ohjelmassa toukokuussa 2015. Vieraana oli perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa Väestöliitosta.