Ile Vainio: Olen ylpeä isästäni

Tuskin löytyy suomalaista, joka ei koskaan ole kuullut laulua, jonka on sanoittanut Vainio-niminen mies. Ilkan tai hänen isänsä Juhan nimi nimittäin löytyy tuhansien kappaleiden tekijälistasta.

Juha "Watt" Vainio tai Junnu Vainio (1938–1990) on yksi Suomen tuotteliaimmista sanoittajista. Hän esitti suuren osan kirjoittamistaan lauluista itse, mutta hänen sanoituksiaan ovat tulkinneet myös sellaiset eturivin laulajat kuin Katri Helena, Paula Koivuniemi ja Eino Grön.

Junnun poika Ilkka jatkaa isänsä jalanjäljillä.

– Vaikka joskus joku uusi tuttavuus nimeni kuullessaan muistaakin, että "isäni oli se kuuluisa sanoittaja", ei isän kuuluisuus ole tuntunut missään vaiheessa taakalta. Päinvastoin, olen ylpeä isästäni. Hän oli mestari, minä vasta opettelen, sanoittaja ja tuottaja Ile Vainio sanoo.

"Huippujen kanssa on hieno työskennellä"

Niin kuin isänsä, myös Ile on kirjoittanut lauluja muiden muassa Paula Koivuniemelle.

– Olen ihaillut Paula Koivuniemeä ihan nuoresta asti, ja on todella hienoa saada tehdä töitä hänen kanssaan, Ile kiittelee.

Hänen mielestään Koivuniemi on paras suomalainen naisartisti.

– Parasta työssäni on, kun voi tehdä yhteistyötä alansa huippujen kanssa, Ile jatkaa hehkuttamista.

Saavutettavaa riittää

– Nylon Beat, Kikka, Eija Kantola, Saija Varjus, Vainio aloittaa listan yhteistyökumppaneistaan.

Voisi kuvitella, että hän olisi jo tehnyt ja saavuttanut kaiken, mitä sanoittaja-tuottajan on mahdollista Suomessa saavuttaa, mutta hän itse on eri mieltä.

– Tällä alalla ei koskaan tule valmiiksi; aina riittää opittavaa, hän sanoo.

Sitä paitsi, on olemassa artisteja, joille Ile ei ainakaan vielä ole saanut tilaisuutta laulua kirjoittaa, vaikka mieli tekisikin:

– Haluaisin tehdä laulun Vesku Loirille, hän haaveilee.

Studio55.fi/Elina Rantalainen

Lue myös:

    Uusimmat