Mainos

Heurekaan tulvi työhakemuksia senioreilta – vanhimmat hakijat yli 90-vuotiaita

Tiedekeskus Heureka haki 70-vuotta täyttäneitä oppaita vanhenemisen taidosta kertovaan Dialogi ajassa -näyttelyyn. Hakemusten määrä ja korkea taso yllätti Heurekan edustajat.

Tiedekeskus Heureka haki tulevaan Dialogi ajassa näyttelyynsä sosiaalisia ja elämänmyönteisiä oppaita. Hakijoilta edellytettiin yli 70 vuoden elämänkokemusta.

Hakemusten määrä yllätti Heurekan henkilökunnan iloisesti, hakemuksia tuli yhteensä 578. Vanhimmat hakijat olivat yli 90-vuotiaita, Heurekan tiedotteessa kerrotaan.

– Olemme hyvin kiitollisia tästä hakemusvyörystä. Hyviä hakijoita on paljon, joten meillä on edessämme todella vaikea tehtävä, Heurekan innoituspäällikkö Merja Nuutinen kommentoi tiedotteessa.

Hakemusten perusteella energiset ikäihmiset kaipaavat haasteellista ja mielenkiintoista tekemistä sekä uusien asioiden opettelua myös eläkepäivinä.

Hakijat puolestaan olivat iloisia siitä, että kerrankin korkea ikä ei ole este, vaan edellytys.

– Hakijoiden suuri määrä alleviivaa sitä, miten polttava yhteiskunnallinen kysymys ikääntyminen on. Yhteiskunnassa on mielekkäitä mahdollisuuksia ikäihmisten kokemuksen ja asiantuntemuksen hyödyntämiseen, elämysjohtaja Mikko Myllykoski kommentoi.

Hakijoista 120 kutsutaan valintatilaisuuteen, joista 30 valitaan näyttelyn seniorioppaiksi.

Lokakuussa 2016 avautuva Dialogi ajassa – vanhenemisen taito näyttely antaa tietoa vanhenemisen yksilöllisestä ainutkertaisuudesta, lisää empatiaa ikääntyneitä kohtaan, voittaa ennakkoluuloja, syventää sukupolvien välistä dialogia ja lisää tietoisuutta ikääntymisen tuomista mahdollisuuksista.

Dialogi ajassa – vanhenemisen taito -näyttely on esillä Heurekassa 1.10.2016–15.1.2017.

Lähde: Heureka

Kampin palvelukeskuksen asiakkaat kertovat videolla, mikä on parasta vanhenemisessa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.