Helena Petäistön kummilapsi lähti maanpakoon viisivuotiaana

– Voi vain kuvitella, miltä hänen vanhemmistaan tuntui, kun he eivät tienneet, näkevätkö he tytärtään enää koskaan, MTV3:n Pariisin-kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kertoo.

Petäistö tapasi seitsemänvuotiaan Yuwongin Intiassa kymmenen vuotta sitten, kun hän oli kuvaamassa Tiibetin tilanteesta kertovaa dokumenttia. Sillä reissulla Petäistö otti nuoren tiibetiläistytön kummilapsekseen. Kun Petäistö kysyi Yuwongilta tulkin välityksellä syytä siihen, miksi hän oli lähtenyt Tiibetistä, vastaus oli selvä.

– Hän halusi modernin koulutuksen, vanhemmat olivat pistäneet sen hänen päähänsä.

Tiibetiläisten pakolaislasten elämässä kummiavustuksella on todella suuri merkitys. Kummilapsitoimintaa ylläpitää SOS-Lapsikylä, joka on rakentanut muun muassa Pohjois-Intian Dharamsalaan ja Gopalpuriin esimerkiksi kouluja.

– Tiibetissä koulutus on kiinaksi, ja siellä opetetaan sekä kiinan historiaa että kulttuuria. Dalai Laman sisko perusti Intiaan koulun, jossa tiibetiläisille opetetaan Tiibetin historiaa muiden aineiden ohella. Nyt kouluja on useita ja heillä on omat koulukirjat tiibetin kielellä.

Pakolaiskeskuksessa seistään soppajonossa

Vuosittain Tiibetistä saapuu arviolta noin kolme tuhatta pakolaista Intiaan Himalajan yli. Pakolaiskeskuksessa nukutaan patjoilla ja seistään soppajonossa, sillä rahaa ei ole. Vaikka tiibetiläiset ovat rutiköyhää kansaa, he ovat oppineet antamaan. Antamisen halu on peräisin buddhalaistaustasta.

– He tarjosivat voiteetä ja jopa lapset olivat koko ajan antamassa meille lelujaan, kun kuvasimme dokumenttia, Petäistö muistelee.

Olosuhteet Tiibetissä ovat todella karut ja köyhät. Lasten vatsat pömpöttävät nälän vuoksi, eikä ihmisillä ole kuin yksi vaatekerta, jota ei ole koskaan pesty kunnolla. Siksi Intian puolelle pakolaiskeskukseen saapuvat ovat todella onnellisia, vaikka pakolaiskeskuksen puitteet ovat koruttomat.

– Olen laittanut pakolaiskeskukselle vielä erikseen rahaa, Petäistö kertoo.

Saippua ja hammastahna tulevat kummilapselle tarpeeseen

Kun Petäistö jätti Intian taakseen, hän ei suinkaan unohtanut kummilastaan. Avustusmaksun lisäksi hän on lähettänyt vuosittain kaksi pakettia Yuwongille. Viime vuosina paketit eivät ole enää menneet perille. Petäistö epäilee, että tiibetiläiset eivät ole enää saaneet lahjottua intialaisia tullivirkailijoita.

– Sen jälkeen olen lähettänyt tuttujen mukana lahjoja. Pakettiin olen usein pistänyt esimerkiksi vaatteita, saippuaa, hammastahnaa ja suklaata. Kirjeenvaihto toimii edelleen, saan kummilapselta useita suloisia kirjeitä vuodessa.

Petäistö uskoo, että hänen kummilapsensa jatkaa opintojaan yliopistossa. Vaikka SOS-Lapsikylän kautta tapahtuva kummilapsitoiminta päättyy lapsen tullessa täysi-ikäiseksi, Petäistö aikoo jatkaa tukemista ja pitää yhteyttä tyttöön vastaisuudessakin.

"Tiibetiläisillä ei ole mitään"

Intiassa elävät tiibetiläiset eivät halua viettää Intiassa loppuelämäänsä. He odottavat Tiibetin itsenäistymistä ja kotiinpaluuta. Vaikka Tiibetillä on paperilla autonominen asema, sitä se ei tosiasiassa ole. Tiibetiläiset ovat vähemmistönä sekä toisen luokan kansalaisia omassa maassaan.

– Kiinalaisille maksetaan siitä, että he muuttavat Tiibetiin. Jos Tiibetissä on tehdas, tiibetiläiset ovat lattianlakaisijoita ja kiinalaiset työläisiä. Tiibetiläisten keski-ikä on runsaat 50 vuotta, Petäistö tietää.

Petäistö kertoo nostavansa hattua SOS-Lapsikylän toiminnalle, sillä harva järjestö tukee tiibetiläisiä. Kiinan mahti on niin suuri. Petäistö toivoo, että ihmiset liittyisivät mukaan apujoukkoihin.

– Muilla kummilapsilla on sentään oma kotimaa, tiibetiläisillä ei ole mitään.