Hector: Minulla on vakaa aikomus palata vielä lauteille

Hector on juuri nyt erittäin tyytyväinen mies. Muusikko odottaa innolla kahta joulukuussa Savoyssa järjestettävää konserttiaan. Ja niin odottaa myös yleisö.

− Konserteista oli lehdessä yksi ainoa ilmoitus. Lipunmyynti alkoi yhdeksältä aamulla, ja kolmelta minulle soitettiin, että molemmat konsertit ovat loppuunmyytyjä, Hector iloitsee.

Yleisö ei olisi halunnut päästää pitkän linjan artistia käsistään myöskään vuonna 2007, jolloin Hector teki jäähyväiskiertueen. Kaikki eivät mahtuneet konserttisaleihin, joten Hector järjesti kiertueen päätteeksi kolme lisäkonserttia Savoyssa.

Innostuneen vastaanoton siivittämänä Hector buukkasi Savoyn myös seuraavaksi jouluksi, ja sitä seuraavaksi.

− Ohjelmistoa on kertynyt. Minulla on kauhea määrä biisejä, joita en ole koskaan laulanut keikoilla, Hector kertoo.

Ura oli katketa tapaturmaan

Hector tekee parhaillaan myös uutta musiikkia. Se on projekti, joka ei ollut vielä muutama vuosi sitten itsestäänselvyys.

Vuoden 2007 keikkaputken päätteeksi iskenyt käden hermoratavaurio oli viedä tyystin artistin soittokyvyn.

− Vasemmassa soittokädessä sormet eivät pelanneet ollenkaan. Se leikattiin pari kertaa, ja lääkärit veikkasivat pitkään, tuleeko kädestä enää mitään.

Hector päätti tuolloin, että jos kädestä on vielä jonain päivänä kitaran varteen, hän ei jää peräkammariin soittamaan. Nyt miehellä on onnekseen puhti päällä ja biisejä syntyy.

− Edellisestä levystä tulee viisi vuotta. Se, ettei niin pitkään aikaan ole syntynyt mitään, on millä tahansa asteikolla huolestuttavaa. Ei tämä helppoa ole, mutta valoa on alkanut vähän näkyä.

− Minulla on vakaa aikomus, että jonain päivänä palaan vielä lauteille, Hector sanoo.

Tekemistä on riittänyt

Keikkatauosta huolimatta Hectorilla ei ole käynyt aika pitkäksi. Toissakesänä artisti pyydettiin Radio Suomeen tekemään viikoittaista ohjelmaa, Pop eilen - toissapäivänä.

− Menin niin sanotusti kesätoimittajaksi tekemään samaa kuin tein 1970-luvulla vuosikausia. Meillä on ollut puoli miljoonaa kuuntelijaa joka sunnuntaiaamu. Siinä on ollut ihan tarpeeksi hommaa, kun kerran viikossa puristaa tunnin ohjelmaa ulos, Hector sanoo.

Useat pitkän linjan muusikot ovat esiintyneet viime vuosina erilaisissa tosi-tv-produktioissa. Niihin Hector ei ole itse halunnut panostaa.

− On minua joihinkin pyydetty, mutta en koe viihtyväni tuollaisissa jutuissa. Ne eivät ole ominta maailmaani.

Savoyn keikat todistavat, että Hectorin suosio kestää hiljaiselon. Muusikko itse arvelee, että kilpailu on kovempi Suomea kiertävien lava-artistien keskuudessa.

− Konserttiartisti saa yleensä mahdollisuuksia, kun vain suunnittelee asiat hyvin. Sitä paitsi eivät muusikot kilpaile keskenään, se on kaupallisten intressien edustajien kilpailua. Se ei meitä artisteja liikauta mihinkään suuntaan.

Heikki "Hector" Harma pähkinänkuoressa

- Aloitti levytysuran soolokitaristina veljensä perustamassa Les Mirages -yhtyeessä vuonna 1964.

- Vuotta myöhemmin debytoi levylaulajana folk-singlellä Palkkasoturi

- Sai ansiokkaasta työstään sanoittajana Juha Vainio -sanoittajapalkinnon 1992. On sanoittanut myös muille artisteille.

- Työskennellyt myös radio- ja televisiotoimittajana sekä televisio-ohjaajana.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat