Mainos

He selvisivät autioilta saarilta – yksin 18 vuoden ajan

Osaisitko sinä tehdä sulista vaatteen, luista kodin ja pysyä hengissä yhden saaren antimilla 18 vuoden ajan? Listverse.com kertoo tosielämän Robinson Crusoeista.

John F. Kennedy: Kuusi päivää Plum Puddingilla ja Olasanalla

John F. Kennedy, josta tuli myöhemmin Yhdysvaltain presidentti, toimi toisessa maailmansodassa Tyynenmeren laivastossa PT-109-partiotorpedoveneen kapteenina. Eräänä iltana vuonna 1943 26-vuotiaan Kennedyn johtama PT-109 joutui japanilaisen hävittäjän päälle ajamaksi ja katkesi kahtia. Kaksi miestä Kennedyn 12 hengen miehistöstä sai välittömästi surmansa, kaksi loukkaantui vakavasti.

Selviytyneet roikkuivat tunteja kiinni rikkoutuneen veneen ajelehtivassa keulassa. Aamun koittaessa he lähtivät uimaan kuuden kilometrin matkaa pikkuruiselle ja autiolle Plum Puddingin saarelle. Niitä, jotka eivät pystyneet uimaan, liikutettiin uimakykyisten voimin eteenpäin puun päällä. Määränpää saavutettiin viidessä tunnissa.

Ryhmä vietti saarella kaksi päivää ilman ruokaa ja vettä. Kennedy tiesi, että jos he halusivat selvitä, heidän täytyisi uida suuremmalle Olasanan saarelle. Sieltä heidät löydettiin ja pelastettiin neljä päivää myöhemmin. Miehet olivat pysyneet elossa kookoksilla.

Marguerite de la Rocque: Kaksi vuotta Isle of Demonsin saarella

Vuonna 1542 ranskalainen tutkimusmatkailija Jacques Cartier johti purjehdusta Newfoundlandiin päin. Matkalla mukana oli 19-vuotias Marguerite de la Rocque. Retken aikana Margueritelle ja Cartierille kehittyi suhde. Tyytymättömänä nuoren naisen käytökseen hänen enonsa, kenraaliluutnantti ja merirosvo Jean-François Roberval, jätti Margueriten pois laivasta oman onnensa nojaan Isle of Demonsin saarelle.

Roberval poisti aluksesta myös Cartierin ja Margueriten palvelusnaisen. Saarella Marguerite synnytti myöhemmin lapsen, joka kuitenkin kuoli. Myös Cartier ja palvelusnainen menehtyivät. Marguerite selvisi metsästämällä villieläimiä ja elämällä luolassa. Baskilaiset kalastajat pelastivat hänet kahden vuoden päästä.

Kapteeni Charles Barnard: 18 kuukautta Falklandinsaariin kuuluvalla Eagle Islandin saarella

Vuonna 1812 brittiläinen laiva Isabella haaksirikkoutui Eagle Islandin saaren edustalla. Kapteeni Charles Barnardin johtama yhdysvaltalainen hylkeenpyyntialus Nanina pelasti suurimman osan miehistöstä. Illallisella Barnard mainitsi pelastetuille briteille, että teknisesti he olivat itse asiassa sodassa toistensa kanssa – britit eivät tuntuneet sitä tietävän.

Illallisen jälkeen Barnard lähti neljä miestä mukanaan hakemaan Eagle Islandin saarelta lisää muonaa kasvanutta joukkoa varten. Heidän poissa ollessaan brittiläinen miehistö otti Naninan haltuunsa. Barnard ja hänen miehensä pelastettiin saarelta viimein marraskuussa vuonna 1814.

Ada Blackjack: Kaksi vuotta Wrangel Islandin saarella

Syksyllä 1921 viiden ihmisen ryhmä vietiin "uudisasukkaiksi" asumattomalle Wrangel Islandin saarelle Siperian pohjoispuolelle. Suunnitelman takana oli arktinen seikkailija Vilhjalmur Stefansson, joka aikoi vallata saaren Kanadalle tai Britannialle. 23-vuotias inuiittinainen, Ada Blackjack, palkattiin mukaan kokiksi ja ompelijaksi 50 dollarin kuukausipalkalla. Ada tarvitsi rahat pojalleen, joka sairasti tuberkuloosia.

Aikomuksena oli viipyä saarella vuoden verran ja tulla puolet ajasta toimeen mukana tuoduilla aineksilla, puolet saaren luonnosta eläen. Seurue ei kuitenkaan löytänyt ruokaa vaan alkoi nähdä nälkää. Tammikuussa vuonna 1923 kolme miehistä lähti epätoivoisina hakemaan apua. Ada jätettiin pitämään huolta neljännestä, keripukkia sairastaneesta miehestä.

Pois lähteneet miehet eivät koskaan palanneet. Myös neljäs mies, josta Ada huolehti, kuoli. Jollain tavalla nainen kuitenkin oppi selviytymään omillaan: hän oli elossa, kun Stefanssonin entinen kollega pelasti hänet saarelta elokuussa 1923.

Ada käytti ansaitsemansa rahat siihen, että vei poikansa Seattleen parantumaan tuberkuloosista.

Alexander Selkirk: Neljä vuotta ja neljä kuukautta Más a Tierran saarella

Alexander Selkirk oli skottilainen merimies ja taitava navigoija. Kerran hänet palkattiin mukaan laivalle, jonka kapteeni osoittautui tyranniksi. Muutaman espanjalaisten kanssa käydyn meritaistelun jälkeen Selkirk alkoi pelätä, että laiva vielä uppoaisi. Omaa henkeään varjellakseen hän vaati saada laskeutua maihin seuraavalle reitille osuvalle saarelle.

Syyskuussa vuonna 1704 Selkirk jätettiin kuin jätettiinkin asumattomalle Más a Tierran saarelle noin 650 kilometrin päähän Chilen länsirannikolta. Mukaansa hän otti vaatteita, aseen, työkaluja, Raamatun ja tupakkaa.

Ensin Selkirk yksinkertaisesti luki Raamattua odottaen pelastajia. Varsin nopeasti kuitenkin kävi ilmi, ettei sellaisia olisi saapumassa aivan pian. Selkirk alistui pitkään oleskeluun saarella ja alkoi tehdä siitä elinkelpoista vain rotat, vuohet ja kissat seuranaan. Lopulta helmikuussa vuonna 1709 kaksi brittiläistä merirosvoa ankkuroi itsensä rannalle ja pelasti Selkirkin.

Selkirk julkaisi seikkailustaan kertomuksen vuonna 1713. Monet uskovat sen muuntuneen fiktiiviseksi tarinaksi kuusi vuotta myöhemmin Daniel Defoen romaanissa Robinson Crusoe. Vuonna 1966 Más a Tierra Island nimettiin virallisesti Robinson Crusoen saareksi.

Ernest Shackleton: 105 päivää Elefanttisaarella

Ernest Shackleton oli tutkimusmatkailija, joka lähti vuonna 1914 kohti Etelämanteretta. Matkalla laiva, Endurance, jumittui jäihin. Alus oli kymmenen kuukauden ajan tuuliajolla, kunnes jään paine lopulta murskasi ja upotti sen.

Shackleton ja muut retkikunnan jäsenet leiriytyivät viideksi kuukaudeksi jäälautoille. Jäiden rikkoontuessa viiden kuukauden päästä he seilasivat kolmella pienellä pelastusveneellä asumattomalle Elefanttisaarelle. Koska toivoa pelastautumisesta ei kyseisellä saarella ollut, Shackleton ja viisi muuta ryhmän jäsentä lähtivät hakemaan apua muualta.

Ryhmä matkasi lähes 1300 kilometriä maailman pahamaineisimpien merten läpi vajaan seitsemän metrin pituisessa pelastusveneessä. 17 päivää myöhemmin ryhmä saavutti Etelä-Georgian saaren. Koska he nousivat maihin sen asumattomassa osassa, heidän piti saaren toisella puolella sijaitsevan valaanpyyntiaseman saavuttaakseen vaeltaa vielä lähes 43 kilometriä vuorten ja jäätiköiden läpi.

Miehet saapuivat valaanpyyntiasemalle elokuussa vuonna 1916 – 21 kuukautta sen jälkeen, kun he olivat alun perin lähteneet matkaan Endurancella. Chileläisen avomerihinaajan avulla Shackleton palasi pelastamaan loput miehet Elefanttisaarelta.

Juana Maria: 18 vuotta San Nicolasin saarella

Vuonna 1835 venäläiset merisaukkojen metsästäjät törmäsivät syrjäisellä San Nicolasin saarella asuneisiin intiaaneihin. Suuri osa alkuperäisheimon asukkaista kuoli verisessä yhteenotossa. Lähetyssaarnaajat halusivat, että loput intiaanit siirrettäisiin mantereelle heidän oman turvallisuutensa takaamiseksi. Kovat tuulet pakottivat siirtoa suorittamaan lähetetyn laivan poistumaan saarelta ennenaikaisesti, vaikka saarelle jäi vielä yksi intiaaninainen, Juana Maria.

Vuonna 1853 eli 18 vuotta myöhemmin joukko, jota johti merisaukon metsästäjä George Nidever, löysi naisen samalta saarelta elossa ja terveenä. Juana Maria oli pukeutunut merimetsoista tehtyyn mekkoon ja asui valaanluista tehdyssä suojassa.

Nainen lähti vapaaehtoisesti pelastajien mukaan. Nidever toi Juana Marian asumaan omaan ja vaimonsa kotiin. Kuitenkaan kukaan edes paikallisista intiaaneista ei ymmärtänyt naisen puhetta. Uudet elinolot ja ruokavalio vaikuttivat Juana Marian terveyteen. Hän sairastui punatautiin ja kuoli vain seitsemän viikkoa mantereelle saapumisensa jälkeen. Silloin hän sai myös kristillisen nimensä Juana Maria – naisen intiaaninimi on tuntematon.

Lähde: Listverse.com

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.