Mainos

Harri, 58, kertoo: Tämän vuoksi Jari Sillanpää on idolini

Riihimäkeläinen 58-vuotias Harri on fanittanut Jari Sillanpäätä jo yli 10 vuoden ajan. Aikoinaan kesäisenä iltana Jarin konsertissa koettu lumo ei ole vieläkään haihtunut. Esimerkiksi Lapin-matkat suunnitellaan nyt Jarin keikkakalenteria silmällä pitäen.

– Olin vuonna 2000 Tammerfestissa kaverin kanssa viettämässä kesäistä viikonloppua, ja Jari Sillanpäällä oli siellä konsertti. Silloin se loksahti, Harri muistelee.

– Sen jälkeen niissä onkin tullut juostua. Käyn noin kolmessa, neljässä konsertissa joka vuosi.

Harri oli toki kuullut Jarin kappaleita jo aiemmin, mutta vasta live-esiintymisen lavakarisma teki lopullisen vaikutuksen.

Mikä Jarissa sitten kiehtoo?

– Kappaleiden sanoma sopii minulle, ja hän on niin positiivinen olemukseltaan, yksi Suomen huippuartisteista. Hän on hieno, valovoimainen ja karismaattinen ihminen ja antaa uskoa toisille, Harri hehkuttaa.

– Jarilta tulee uusia kappaleita koko ajan, kaikenlaisia. Hänen musiikkinsa on monipuolista.

Harriin vetoaa Sillanpäässä kokonaisuus. Laulajatähti muistuttaa Harria myös lapsuuden idolista, legendaarisesta Olavi Virrasta, ja hän pitääkin "Jartsaa" Virran seuraajana.

Fanin unelma

Harri ei matkusta ympäri maata Jarin perässä, mutta pyrkii kyllä ajoittamaan Lapin matkansa samaan aikaan suosikkiartistinsa keikan kanssa.

Sillanpään faniklubin jäsen Harri on ollut vuodesta 2008, ja sitä kautta hän pysyy perillä Jarin kuulumisista – vaikka idolin yksityiselämästä saa lukea tarpeeksi lehdistäkin. Harri on päässyt kysymään kuulumisia lyhyesti kasvokkainkin, mutta ihailijan varsinainen unelma ei vielä ole toteutunut.

– Muutaman kerran konsertin jälkeen olen vaihtanut pari sanaa. Sellainen ajatus minulla on, että jos pääsisi rupattelemaan pidemmäksi aikaa, esimerkiksi puolen tunnin tai tunnin ajaksi vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan, Harri tuumii.

– Vaikka jollain Lapin reissulla, tunturin laella rauhassa, ettei tarvitsisi ajatella sitä muun maailman menoa, ja hienoissa puitteissa.

Studio55.fi/Milja Atu

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.