Mainos

Haluaisitko kuulla koirakuoroa?

Kuoro voi olla muutakin kuin ihmisjoukko laulamassa perinteiseen tyyliin. Aina kuorolaiset eivät ole edes ihmisiä. Tässä erikoisia kuoroja maailmalta.

Koirakuoro sankari-koiran muistoksi

Taiteilija Richard Higlett kokosi koirista kuoron Swansea Jackin muistolle vuonna 2008. Swansea Jack oli urhea koira, joka eli 1930-luvulla. Se pelasti kymmeniä ihmisiä hukkumasta vetämällä heidät vedestä kuivalle maalle.

Koe-esiintymisten jälkeen Higlett valitsi kahdeksan parasta koiraa, jotka saivat kunnian äänittää kappaleen A Song For Jack. Kuorossa esiintyvät muun muassa yorkshiren terrieri, collie ja bichon frise.

Vihellyskuoro Lip Service

Lip Service on Brownin yliopistossa toimiva vihellyskuoro. Yliopiston opiskelijat perustivat kuoron vuonna 2004. Kuoro koostuu 8–10 viheltäjästä, jotka on valittu haastavien koe-esiintymisten perusteella.

Kuoro viheltelee kappaleita aina klassisesta musiikista popmusiikkiin. Kuoron esityksen koostuvat pelkästä vihellyksestä, taustalla ei ole orkesteria.

Beatbox-kuoro

Maailman ensimmäinen beatbox-kuoro esiintyi Lontoossa vuonna 2007, kun beatbox-tähti Shlomo kokosi ympärilleen ison kuoron. Beatboxing on hiphopin alalaji, jossa suulla matkitaan rummuista lähteviä ääniä. Apuna voi käyttää ainoastaan mikrofonia ja omia käsiään kaikukoppana.

Birminghamin ensimmäinen valituskuoro

Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen aloittivat valituskuoro-projektin vuonna 2006. He kokosivat Birminghamissa ihmisten valituksia, joista sitten sävellettiin kuorolle esitettäväksi valituslaulu.

Projekti sai niin innostuneen vastaanoton, että he perustivat projektin jälkeen Helsingin valituskuoron, joka esiintyi muun muassa Kiasmassa. Sittemmin valituskuoroja on syntynyt ympäri maailman.

Studio55/Tuuli Lindgren

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.