Frederikin vinkeillä viettelet itsellesi kesäheilan

Suomidiskon ykkösartisti Frederik on tullut tunnetuksi macho-imagostaan, mutta mies kertoo olevansa pohjimmiltaan romanttinen. Laulaja on huolissaan yksinäisistä Reinoista, jotka etsivät kuumeisesti itselleen parempaa puoliskoa.

Levytysstudioon palannut Frederik levyttää parhaillaan uutta sinkkua nimeltään Reino Reino, missä rakas Aino. Kappale kertoo yksinäisistä miehistä, jotka kaipaavat rinnalleen kumppania.

– Tuolla on paljon yksinäisiä Reinoja ja Ainoja. Jos näistä tapauksista saisi muutaman rakkaustarinan aikaan, mies tuumailee.

Frederikin mielestä pokailua ei saa jättää täysin miesten kontoille. Naiset voivat lähestyä miehiä aivan yhtä luonnollisesti.

– Esimerkiksi naiset ovat aina iskeneet minut. Ei ole tarvinnut nähdä vaivaa sen eteen, mies paljastaa.

Kumppania etsivälle miehelle Reetulla on muutama yksinkertainen neuvo, millä saa valloitettua naisen sydämen. Ensimmäisenä kannattaa kiinnittää huomiota omaan siisteyteen.

– Älä haise viinalle, pukeudu siististi äläkä ole suttuisen näköinen. Älä kehu itseäsi vaan kuuntele, mitä naisella on sanottavana. Lähesty naista ja ole kiinnostunut hänen asioista. Vaikka hienoin ja kallein Ferrari odottaisi kadulla, niin älä ensimmäisenä puhu siitä ja kehu itseäsi!

– Ei tarvitse olla mikään pullistelija ja body-jätkä, että nainen kiinnostuu. Ole perusurheilullinen, siisti ja käytä hyvää partavettä, niin se on siinä, mies summaa.

Studio55/Jonna Jauhiainen

Lue myös:

    Uusimmat