Mainos

Fani sai Hurriganesien keikalla bassosta päähänsä

Jouko "Joke" Linnamaa toimi 1970-luvulla Hurriganes-yhtyeen kiertuemanagerina. Suosio räjähti käsiin erityisesti Ruotsissa. Naispuoliset ihailijat saattoivat seurata bändin perässä satoja kilometrejä ja pyrkivät keikkojen jälkeen hotelliin.

Jouko "Joke" Linnamaa on suurelle yleisölle tuttu televisio- ja radiotoimittajana, juontajana sekä dj:nä, jonka levykokoelma on vailla vertaansa. Myös lempinimellä "Stadin Säkki" esiintyvä Joke sai seurata 1970-luvulla aitiopaikalta, kun kotimainen Hurriganes-yhtye löi läpi maailmalla.

Joke toimi Hurriganesien kiertuemanagerina Ruotsin ja ulkomaiden kiertueilla vuosina 1975−1980.

− Ruotsista puuttui tuolloin hevirokkiyhtye, jossa olisi särmää. Hurriganes nousi siellä vielä paljon suositummaksi kuin meillä Suomessa, Joke muistelee.

Kiertuemanagerin tehtäviin kuului ajaa pidennettyä Mersua tai Volvoa ja myös hoitaa hotelli-, raha- ja lehdistölogistiikka sekä turvallisuuskysymykset.

Joke muistaa hyvin ensimmäisen kerran, kun hän joutui tekemisiin pyörtyneen naisihailijan kanssa.

− Ilmoitin heti ensimmäisellä Ruotsin keikalla roudareille, että tarkkailkaa eturiviin asettuneita nuoria tyttöjä, koska heillä oli vaara joutua lavan ja massan väliin puristuksiin.

Ei mennyt kauaa, kun ensimmäinen tyttö jo pyörtyi. Hänet kannettiin lavan taakse ja asetettiin lattialle makaamaan. Hetken päästä hän tuli tajuihinsa.

− Tiedustelin ruotsiksi hänen vointiaan. Tyttö terästäytyi hetkessä, kysyi soittaako bändi vielä ja ryntäsi takaisin lavan eteen, Joke kuvailee Hurriganesien suosion tasoa.

Lentävä basso

Keikoilla sattui ja tapahtui muutenkin. Eräänä kertana Hurriganesien basisti Cisse Häkkinen viskasi kaikan päätyttyä bassonsa lavan sivulle pimeään yöhön.

− Basso lensi ilmassa keihään lailla. Cisse ei ollut huomannut, että noin viidentoista metrin päässä seisoi pariskunta. Basso iski suoraan naisfania silmäkulmaan.

Joke huomasi tilanteen ja ryntäsi paikalle. Nainen vakuutti, ettei hänelle tullut kuin pieni naarmu. Joke tokaisi, että pieni tai iso, nyt me lähdemme terveyskeskukseen.

− Kävimme paikkauttamassa haavan ja palasimme bändin limusiinilla backstagelle. Cisse pyysi naiselta henkilökohtaisesti anteeksi sattunutta vahinkoa. Pariskunta poistui paikalta syli täynnä signeerattuja fanituotteita, Joke kertaa selkkauksen onnellista loppua.

Kiertuemanagerin piti olla Ruotsissa ylipäätään tarkka siitä, ettei yhtyeelle sattuisi mitään, mikä saattaisi johtaa negatiivisiin otsikoihin.

− Ihme kyllä skandaaleilta vältyttiin, vaikka mimmejä tunki sisään keikkapaikkojen ja hotellien ovista ja ikkunoista.

Arvoituksellinen Remu

Hurriganesien alkuperäisjäsenillä oli alusta alkaen selkeät roolit yhtyeessä.

− Cissen rooli alusta pitäen oli olla balladeja laulava ihailun kohde lavan edessä. Remu (Aaltonen) esiintymisten ehdottomana käskijänä oli taas taustalla rummuissa vaikeasti saavutettava. Kun Ile (Kallio) palasi bändiin uudestaan, hän nousi faneille eräänlaiseksi kiiltokuvapojaksi ja Cisse sen myötä seikkailijahurmuriksi, Joke analysoi.

Remu säilyi kaiken aikaa yleisölle arvoituksena.

− Häntä lähestyivät yleensä persoonalliset mimmit, joilla oli voimakas itsetunto. Remu oli myös aina faneille todella ystävällinen. Mutta kun joku halusi tehdä lähempää tuttavuutta, Remu halusi rauhoittaa tilanteen ja tarkistaa, millainen ihminen oli kyseessä.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.