Entinen malli Heli Vaaranen: Elin jetset-elämää Andy Warholin kanssa

Muistoja jetset-elämästä 80-luvun New Yorkissa 25:59

Studio55.fi -ohjelmassa vieraillut entinen kansainvälinen malli Heli Vaaranen kertoo mallimaailman tiukoista vaatimuksista ja siitä, kuinka hän pääsi New Yorkissa työskennellessään julkkispiireihin.

Vuosina 1979-1987 kansainvälisen uran mallina luonut Heli Vaaranen muutti mallintöiden perässä jo 18-vuotiaana Suomesta Pariisiin.

Ranskalainen ruokakulttuuri ei helpottanut hoikkana pysymistä, joka oli Vaarasen töissä elinehto.

– Mallin täytyy pysytellä hoikkana, eikä ainoastaan hoikkana, vaan alipainoisena, jotta kuvissa näyttäisi hyvältä. Sitten kuitenkin (Pariisissa) aina kutsuttiin syömään, kertoo Vaaranen.

Pariisin jälkeen Vaaranen lähti työskentelemään Japaniin. Japanissa ongelmat syömisen kanssa pahenivat.

– Taistelu oli todella kovaa, pysyä siis alipainoisena ja tehdä näitä huipputehtäviä mallimaailmassa, ja samalla kuitenkin ottaa osaa seuralliseen elämään, ja syödä, ja juoda, ja pitää hauskaa niin kuin muutkin, Vaaranen selittää.

Japanin jälkeen Vaaranen muutti New Yorkiin, jossa hän pääsi sisään niin sanottuihin jetset-piireihin.

– Uskon, että minut valittiin (sisään näihin piireihin) siksi, että olin erittäin hillitty verrattuna amerikkalaisiin naisiin. Muut laskivat leikkiä, että olin nunnien kasvattama. En ollut fani, en häirinnyt, en kuvannut, enkä haastatellut kuuluisuuksia. Uskon, että se oli sellainen turvallinen tilanne, joka sopi näille (kuuluisuuksille) todella hyvin.

Vaaranen ystävystyi muun muassa pop-taiteilija Andy Warholin kanssa. Vaarasen mukaan Warhol pelkäsi fanejaan.

– Fanit olivat kohdelleet häntä kaltoin. Yksi yritti murhata hänet, ja toinen repi peruukin hänen päästään, mikä oli hänelle järkyttävää, koska hän oli niin kamalan tietoinen omasta ulkonäöstään. Minun kanssani hän tiesi olevansa täysin turvassa: minä en koskaan kysyisi häneltä mitään sopimatonta, en tekisi mitään sopimatonta, enkä saattaisi häntä vaaratilanteeseen, Vaaranen muistelee.

Millaista oli Vaarasen elämä jetset-piireissä? Katso Vaarasen haastattelu kokonaan!

Lue myös:

    Uusimmat