Elokuvaohjaaja: Suomessa tuetaan taiteellisia ja synkkiä elokuvia

Elokuvaohjaaja Lauri Törhösen mielestä valtion jakamat tuet elokuville eivät jakaudu tasaisesti eri lajityyppien kesken. Erityisesti nuoret jäävät paitsioon.

Lauri Törhösellä on kokemusta siitä, että tietynlaiset elokuvat eivät saa Suomessa valtiontukea.

– Tein vuosia sitten Aleksi Bardyn pyynnöstä Sello&Pallo-nimisen nuorisoelokuvan käsikirjoituksen. Sen oli tarkoitus paikata markkinoilla olevaa rakoa – Suomessahan ei tehdä lainkaan elokuvia sellaisille nuorille, jotka eivät halua enää mennä elokuviin isän ja äidin kanssa, mutta eivät toisaalta pääse vielä K18-näytöksiin, Törhönen sanoo.

Elokuva oli kahden nuoren ihmisen realistinen rakkaustarina.

– Lähetin käsikirjoituksen Elokuvasäätiölle, josta luvattiin soittaa kahden viikon kuluessa. Asiaa hoitanut työntekijä oli virassaan viisi vuotta. Elokuvasäätiöstä ei ole vieläkään soitettu.

Nuorten pakko katsoa jenkkiteinileffoja

Samalla kun elokuvakäsikirjoitus makasi hyllyllä, Törhönen kirjoitti aiheesta romaanin. Se voitti nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnon.

– Suomessa teini-ikäisille ei tehdä heille suunnattua ja heitä koskevaa ohjelmistoa. He joutuvat katsomaan amerikkalaisia teinielokuvia.

– Kaiken kaikkiaan meillä suositaan taiteellista ja synkkää tuotantoa. Elokuvantekijöiden enemmistö ei tunnu olevan valmiita luopumaan tästä myytistä, vaikka syytä olisi, Törhönen sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat