Mainos

Ekku Peltomäki: Valotaidetta ei aina ymmärretä

Valosuunnittelun kotimainen mestari Ekku Peltomäki pitää valoinstallaatioita taiteena siinä missä maalauksiakin. Valotaide on ennemminkin abstraktia kuin modernia, eikä sitä vielä ymmärretä tarpeen vaatimalla tavalla.

Ekku Peltomäki on valaissut maisemia, taidenäytöksiä, muotinäytöksiä Arabimaissa ja tehnyt musiikin ja valon yhteisteoksia. Ennen lopettamistaan hän haluaa vielä valaista Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän.

− Valossa on paljon samoja elementtejä kuin muussakin taiteessa. Kun alan tekijöitä saadaan enemmän, valotaiteestakin tulee automaattisesti tunnetumpaa, Peltomäki sanoo.

Peltomäen työssä kyse on taidemuodosta, joka käsittelee valoa omalla ja ainutlaatuisella tyylillään.

− Ajatus valosta on erilainen kuin esimerkiksi taidemaalarilla.

Valotaiteesta suosittua 20 vuoden sisällä

Viime aikoina Ekku Peltomäki on tehnyt lukuisia kirkkokonsertteja muun muassa Uspenksin katedraalissa. Installaatiot ovatkin usein aiheeltaan hengellisiä, vaikka Peltomäki ei sanokaan olevansa erityisen uskovainen.

− Harva kuitenkaan tietää, että olen toiminut urku- ja aariahallituksessa jo 15 vuotta, hän paljastaa.

Peltomäki kuvailee valoa abstraktiksi taiteenlajiksi, jonka arvosteleminen tuottaa vaikeuksia myös alan ammattilaisille.

− Arvostelijat eivät osaa laittaa valotaidetta oikein mihinkään kastiin.

Välillä kastin valinta tuottaa vaikeuksia taiteilijalle itselleenkin.

− Laitan aina rastin taidemuodon kohtaan "muu" hakiessani taiteilijaeläkettä, Peltomäki nauraa.

Valotaiteen tulevaisuudennäkymät eivät kuitenkaan ole synkät.

− Uskon, että valotaide tulee todella tunnetuksi 20 vuoden sisällä, valomestari ennustaa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.