Mainos

Drag queen Mega-Paula paljastaa seuraavan hahmonsa ja naisihanteensa

Kotona ja ruokakaupassa hän on Juha Rastas. Lavalla hän säteilee Mega-Paulana. Yli 30 vuotta esiintynyt Juha mykistää uhittelijat kaksimetrisellä olemuksellaan, korkokengät aseena.

Se alkaa silmämeikistä. Juha Rastas piirtää kulmakarvat, levittää silmäluomilleen luomiväriä, rajaa ripsien tyven kajaalilla ja kiinnittää irtoripset paikoilleen. Tämä vaihe kestää kauan, sillä Juha on hyvin pikkutarkka lopputuloksen suhteen.

Kun silmämeikki on valmis, Juha tarttuu partakoneeseen. Leuan silottua on aika tehdä kasvoille pohjameikki. Lopuksi Juha sutii poskipunat ja varjostukset paikoilleen.

Aikaa on tässä vaiheessa kulunut yleensä tunti–puolitoista. Juha vetää päälleen korsetin, sukkahousut, korkokengät ja sääret paljastavan mekon.

Kun mies astuu takahuoneesta lavalle yleisön eteen, siellä ei seiso enää Juha Rastas. Siellä seisoo Mega-Paula.

Drag queen kuin näyttelijä

Juha Rastas, taiteilijanimeltään Mega-Paula, on esiintynyt drag queenina jo 33 vuotta.

– Innostuin siitä, kun näin 1970-luvun lopussa pari drag show'ta Ruotsissa ja Helsingissä. Halusin alkaa pukeutua naiseksi nimenomaan esiintymistä, en henkilökohtaista elämää varten, Juha kertoo.

Aluksi ihmiset olivat täysin pihalla siitä, oliko Juha homo, transvestiitti vai esiintyvä taiteilija.

– Näitä termejä sekoitetaan vieläkin ihan järkyttävällä tavalla. Minä olen nimenomaan drag queen. Sitä voisi kuvailla näyttelijäksi: aivan kuten vaikka Eija Vilpas on Tankki täyteen -sarjassa roolissa, minäkin menen näissä tamineissa kameroiden eteen ja lavalle, mutta en maitokauppaan. En pukeudu aamulla sängystä noustessani Mega-Paulaksi. Tämä on työtä.

Lavalla Paulan kanssa

Drag queen -uransa alussa Juha esiintyi nimellä Miss Regine. Pikkuhiljaa mukaan tuli hahmoja Paula KoivuniemestäAnita Hirvoseen ja Kikkaan. Nyt repertuaariin kuuluvat lisäksi muun muassa Johanna Tukiainen, Kaija Koo, Susan Boyle ja Marion Rung.

Paula Koivuniemestä tuli show'n suosituin hahmo jo 1980-luvun alussa.

– Luulen, että siihen vaikutti oikean Paulan oma suosio. Olemme tavanneetkin Paulan kanssa monta kertaa. Joskus hän on jopa yllättänyt hyppäämällä keikalla biisin puolessavälissä mukaan laulamaan, Juha kertoo.

Suosikkihahmoaan Juha ei pysty nimeämään.

– Tykkään esittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka olen ottanut mukaan show'hun. Muuten tätä ei edes voisi tehdä. En ota esitykseeni kaikkien huulilla olevaa artistia, jos en itse nauti hänen esittämisestään.

– Hahmojen maneerit opin katselemalla heitä nauhalta ja livenä. Jos ne eivät kolahda heti, väkisin opettelu ei juuri hyödytä.

Uhkaili korkokengällä

Juha otettiin hyvin vastaan jo uran alkuvaiheessa.

– Jossain oltiin vähän kummastuneempia ja vaisumpia, mutta en saanut koskaan negatiivista palautetta. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

– Kerran Kuopiossa lavan reunalle tosin heitettiin drinkkejä niin, että jouduin vähän uhkailemaan korkokengällä. Aika usein uhittelu loppuu, kun ihmiset näkevät kaksimetrisen olemukseni tarpeeksi läheltä, Juha naurahtaa.

Mega-Paulan suosio lähti ensimmäisen kerran kovaan nousuun 1980-luvun puolivälissä.

– Silloin ohjelmatoimisto myi minua ympäri Suomea kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin. Pikkujoulukautena tein jopa kolmesta neljään keikkaa päivässä. Enää en käytä ulkopuolista välittäjää, sillä haluan pitää työtahdin rauhallisena, Juha kertoo.

Ei seurustelevaa tyyppiä

Juhan oma naisihanne on vahva, voimakas, upea ja uhkea – Sofia Vergaran, Paula Koivuniemen, Satu Silvon ja oman äidin kaltainen.

– Suomalaiset naiset ovat ylipäänsä nykyään jo hyvin naisellisia. Aina löytyy toki parannettavaa, mutta eivät kaikki elämäntilanteidensa takia pysty tai ehdi panostamaan ehostautumiseen. Ulkonäössä on kyse myös omasta valinnasta.

Valintoja on joutunut tekemään Juhakin. Hän on seurustellut vain kerran elämässään.

– Huomasin oman mokan kautta, etten ole seurustelevaa tyyppiä. Nyt iäkkäämpänä ja tiettyihin tapoihin piintyneenä tuntuisi vaikealta ottaa ketään tähän viereen. Olen silti ihan onnellinen. Tämä on täysin oma valintani, Juha sanoo.

Eikä Juha ole paikoilleen jäänyt: drag show uudistuu, kun tuore hahmo ilmestyy kohta kuvioihin.

– Sain muutama viikko sitten päähäni, että lisään hahmoihini Adelen. Puku ja peruukki ovat jo valmiina. Vain Rolling in the Deep -kappaleen sanat pitää vielä opetella: We could have had it all, rolling in the deep, you had my heart inside your hand, and you played it to the beat.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Mega-Paula, Ville Renni, Timo Korhonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.