Betty White, Amerikan kullannuppu

Vuosikausia ihastuttanut Betty White on saanut lempinimen Amerikan kullannuppu. Nainen on intohimoinen eläinystävä, ja tekeekin paljon karvaisten ystäviemme hyväksi. Lue minkälainen on tämä Tyttökullat-sarjassa ihastuttanut teräsleidi.

Legendaarinen Betty White on yhdysvaltalainen näyttelijä. Nainen on palkittu useilla Emmyillä, ja hän on eräs ensimmäisiä näyttelijöitä, jota kutsuttiin lempinimellä America's Sweetheart, Amerikan kullannuppu.

1922 syntynyt White on näytellyt yli 30 eri elokuvassa ja televisio-ohjelmassa. Parhaiten tunnettu lienee Tyttökullat -sarja, jossa hän näytteli höpsöä Rosea. Vuonna 2006 White piipahti myös Kauniissa ja rohkeissa esittämässä Stephanie Forresterin äitiä. Rempesä leidi on lainannut äänensä myös muun muassa Simpsonit- ja Family Guy -piirrossarjoihin.

Loppuvuonna 2009 White sai Annual Screen Actors Guildin tunnustuspalkinnon elämäntyöstään. Vauhtia se ei kuitenkaan hidastanut: Betty teki uuden aluevaltauksen jo 2010, kun hän pääsi juontamaan Saturday Night Live -ohjelmaa. Hän hämmästyi kuullessaan, että lähes 400 000 fania vaati häntä juontamaan aihetta varten perustetussa Facebook-ryhmässä.

Whitellä itsellään ei ole tiliä "naamakirjassa", mutta sävelet juontotehtävän suhteen olivat selvät alusta asti.

– Ei alastomuutta! Aion sanoa tämän etukäteen, ei alastomuutta, hän totesi huffingtonpost.comin mukaan.

Veitsen alla?

White on Tyttökullat-sarjassa näytelleen nelikon vanhin nainen. Beatrice Arthur ja Estelle Getty ovat yli vuoden nuorempia, ja Rue McClanahan 13 vuotta nuorempi. White on myöntänyt käyneensä plastiikkakirurgilla ennen Tyttökullat-sarjaa.

Theinsider.com kuitenkin väittää, että White totesi plastiikkakirurgiasta uteleville paparazzeille pärjäävänsä vallan hyvin ilman.

– Näytän hyvältä ikäisekseni! Whiten kerrotaan sanoneen.

Iäkkäämpien neitojen esittämistä sisaruksista huolimatta sarjalla on useita nuoria faneja.

– Useimmat ihmiset eivät tajua, että 70 prosenttia fanipostistanne tulee alle 25-vuotiailta. Se on upeaa, ja tiedättekö miksi? Koska sarja on hauska, aidosti hauska, White kuvailee.

Eläinelämää

White on ollut naimisissa kolme kertaa: viimeisin avioliitto oli tv-persoona Allen Luddenin kanssa, joka sai kosia Whitea useasti ennen tämän suostumusta. Nainen on nyttemmin sinkku, mutta kuitenkin varma siitä, kuka on kuumin miesjulkkis.

– Vakiovastaukseni on aina ollut ja tulee aina olemaan Robert Redford. En ole koskaan tavannut häntä, mutta nautin fantasioidessani hänestä, White sanoo starpulse.comissa.

White on lahjoittanut miljoonia hyväntekeväisyyteen, ja on innokas eläinaktivisti. Hän toimiikin useissa eläinten hyvinvointia ajavissa organisaatioissa.

– Aviomiehelläni oli tapana sanoa, että tv on harrastukseni, eläimet todellinen elämäni. Nautin niistä enemmän kuin mistään muusta, White sanoo tv.comin mukaan.

Studio55/Maria Aarnio

Lähteet:
Wikipedia.org, Tv.com, Theinsider.com, Emmytvlegends.org

Kuvat: Wireimage/AOP

Lue myös:

    Uusimmat