Benjihypännyt 95-vuotias Margit Tall: Menisin sukellusveneeseenkin

Kun ikä ei ole este 23:23

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Margit Tall tuli monelle tutuksi hiljattain hyppäämänsä benjihypyn myötä. Margit kertoi haastattelussa, kuinka idea hyppyyn syntyi.

95-vuotias helsinkiläinen Margit Tall nousi kuuluisuuteen huimapäisen benjihyppynsä vuoksi. Margit saattaakin olla maailman vanhin benjihypännyt nainen. 

Miltä rohkea teko tuntui vatsanpohjassa?

– Ei yhtään mitään! Ei muuta kuin nilkoissa sitten, kun se pysähtyi, Margit kertoo.

Idea benjihypystä lähti viriämään Margitin päässä vuosi sitten kesällä. Hän oli nähnyt hyppääjiä ja ajatus alkoi tuntua kivalta, mutta silloin rahaa ei ollut taskussa tarpeeksi.

– Sitten ajattelin talven yli, että jos elän vielä kesällä, ja jos se tulee, käyn katsomassa.

Tänä kesänä Margit sitten eräänä sunnuntaina tiedusteli, josko hyppy onnistuisi. Näin lopulta kävikin.

Margit vakuuttaa, ettei hyppy 150 metrin korkeudesta pelottanut lainkaan.

– Se on vain ihanaa! Täytyy kokeilla kaikkea, eihän sitä muuten tiedä. 

– Saan päähänpistoja. Olen ollut joka paikassa, mutta sukellusveneessä en ole ollut vielä! Jos pääsisin, niin menisin, Margit kertoo.

Millaista liikuntaa Margit Tall on harrastanut koko elämänsä? Entä mitä muuta Margit kertoi itsestään? Katso koko haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat