Mainos

BB-Terttu nuorten rellestämisestä: Itse olin siinä iässä pahempi!

61-vuotias Terttu oli Suomen historian ensimmäinen Big Brother -tosi-tv-ohjelman taloon astunut eläkeläinen. Vaikka kahdessa viikossa ehti tapahtua paljon, Terttu ei kuitenkaan nimeä Big Brother -visiittiään elämänsä suurimmaksi seikkailuksi. Vuosikymmeniin on mahtunut paljon niin iloa kuin suruakin. Terttu muun muassa menetti kolmekymppisenä miesystävänsä, joka kuoli tapaturmaisesti.

– Suurimmat seikkailut odottavat edessäpäin, kunhan pysyn terveenä, Terttu vakuuttaa.

Vaikka Terttu kuuluu uskovaisena ihmisenä hengellisiin piireihin, hän ei miettinyt, mitä muut ajattelisivat hänen osallistumisestaan Big Brother -ohjelmaan. Jälkeenpäin Terttu on kuullut, että hänen tv-esiintymisestään on ollut kahdenlaisia mielipiteitä.

– On oltu puolesta ja vastaan, niin olen kuullut. Jotkut kysyivät ennen kuin menin taloon, että menetkö sinne synninpesään. En halua olla millään uskovaisten saarekkeella kasvattamassa siipiä selkään, haluan olla ihmisten joukossa, Terttu korostaa.

Talon nuorten juhliminen ei haitannut Terttua. Hän ilmoittaa, ettei uskostaan huolimatta ole moraalinvartija.

– Olin itse nuorena samanlainen, ellen pahempi.

Terttu rohkaisee muitakin lähtemään mukaan erilaisiin tempauksiin. Ties vaikka seuraavalla kaudella mukana olisi jälleen joku eläkeläinen.

– Kannattaa yrittää kaikkea. Sitten ei tarvitse keinutuolissa miettiä, että miksi en silloin osallistunut.

Tulevaisuudessa chat-juontajaksi?

Takaisin ulkomaailmaan päästyään Terttua odotti ainoastaan yksi ikävä yllätys: Juha Valjakkala oli nimetty hänen sukulaispojakseen. Siitä Terttu ei pitänyt, sillä tieto ei pitänyt paikkansa.

– Hänhän sitten väitti, että hän erehtyi henkilöstä. Höpö höpö. Ja se, että hän häpeää minua! Minunhan pitäisi hävetä häntä, Terttu sanoo kiihtyneenä.

Muuten alkutaival julkisuudessa on sujunut Tertun mukaan hyvin. Hän on antanut mielellään haastattelu,a ja pysyisi jatkossakin esillä, mikäli se olisi mahdollista. Juontamisen intensiivikurssin käynyt Terttu voisi harkita esimerkiksi chat-ohjelman emännöimistä.

– Se pitäisi varmaan käsikirjoittaa, koska höpötän niin paljon. Juontajakurssin ohjaajakin sanoi, että olen draaman kuningatar.

Tertulle on kertynyt esiintymiskokemusta vuosien varrella mannekiinikurssilta, elokuvien joukkokohtauksista sekä näytelmäpiiristä, jonka mukana hän pääsi esiintymään jopa Monte Carloon asti.

"Kuolema ei enää hetkauta"

Tertun elämään on mahtunut myös surua ja menetyksiä. Kolmekymppisenä Terttu menetti silloisen miesystävänsä, kun kaksikko oli viettämässä yhteistä aikaa kesämökillä.

– Soitin apua paikalle ja näin kun hänet vedettiin kuolleena pois vedestä. Hän otti alkoholia ja oli silloinkin ottanut viinaa, kun löytyi tyhjä pullo. Nyt ei kuolemakaan enää hetkauta, mutta silloin olin uskossa vasta alkutaipaleella, Terttu toteaa.

Tällä hetkellä Terttu nauttii yksinäisyydestä ja siitä, että hän pääsi vihdoin eläkkeelle. Tertun edellinen suhde päättyi lähes kymmenen vuotta sitten Espanjassa. Tulevaisuudessa seura saattaisi kuitenkin kelvata, kun ikää on tullut lisää.

– En tunne tarvitsevani kumppania, enkä etsi miestä. Olen sanonut, että otin nuorena sen verran varastoon, että elän niillä. Vanhempana jos joku tulisi eteen, en voi sanoa, että en ottaisi. Tykkään yleensä enemmän tummista kuin vaaleista.

Vaikka Tertulle kelpaisivat myös suomalaiset komistukset, espanjalaiset saavat hänen mielenkiintonsa heräämään. Lähivuosina terttu aikookin viettää talvet Espanjassa ja kesät Suomessa.

Lue lisää Big Brotheristaohjelman nettisivuilta.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.