Aviopari oli 25 vuotta yhdessä – mies paljastui homoksi

Englantilainen pariskunta oli naimisissa 25 vuotta, kunnes vaimolle selvisi, että mies onkin homoseksuaali. Heidän tarinansa kertoo Daily Mail verkkosivuillaan.

Anne ja Philip (nimet muutettu) seurustelivat ensimmäisen kerran teini-ikäisinä. Kun kummankin avioliitot päättyivät eroon heidän ollessaan kolmikymppisiä, pari palasi takaisin yhteen.

Philipin taloudellinen järkevyys, luotettavuus, sydämellisyys, yhteinen huumori sekä moottoripyöräharrastuksen vaaran tunne vetivät Annea puoleensa. Anne ajatteli, ettei ollut mitään, mitä hän ei olisi tiennyt miehestä.

Pari meni naimisiin vajaassa vuodessa ilman suurta kosintaa. Kaikki tapahtui yhteisellä sopimuksella, ja häitä todistivat vain lähimmät sukulaiset. Hieman myöhemmin syntyi poikalapsi.

– Elimme hyvin tavallista elämää. Philip ajeli ruohoa, minä tein ruokaa, kävimme purjehtimassa ja etelänlomilla. Mieleeni ei edes juolahtanut, ettemmekö myös vanhenisi yhdessä, Anne kertoi Daily Mailille.

Sivuhistoriassa homopornosivu

Reilun parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen erinäiset asiat saivat Annen levottomaksi. Philip viipyi kauppareissuilla useita tunteja eikä ollutkaan tavannut ystäviään silloin, kun väitti.

Eräänä päivänä Anne meni Philipin tietokoneelle päästäkseen käsiksi parin yhteisiin pankkitietoihin.

Nettiselaimen sivuhistoriassa näkyi homopornosivun osoite. Anne ei ollut saada henkeä.

– Minulla ei ollut aavistustakaan. Meillä oli hyvä seksielämä, eikä Philip ollut ollenkaan naismainen. En pystynyt mitenkään sovittamaan homoseksuaalisuutta hänen persoonaansa, Anne kertoi lehdelle.

Philip väitti selailleensa sivuja pelkästä uteliaisuudesta, mutta Anne löysi vaatekaapista läjän videoita, joiden kansikuvat eivät jättäneet arvailemisen varaa.

Anne alkoi seurata miehensä netin käyttöä vakoiluohjelman avulla. Sen avulla hän näki, kuinka Philip eräänä päivänä vain hetki sähköpostilla lähetetyn rakkaudentunnustuksen jälkeen klikkasi itsensä homopornosivustolle.

Vaimo meni sukupuolitautitesteihin

Yhtenä hetkenä Philip kielsi kaiken, toisena hän syytti hetken hulluutta – kunnes Anne löysi kirjeen, jonka mies oli kirjoittanut papille.

Kirjeessä Philip tunnusti käyttäneensä sekä naisprostituoitujen palveluja että olleensa suhteissa miesten kanssa avioliiton aikana. Anne itki ja raivosi. Philip toisteli, ettei hän halunnut olla homo.

Anne pelkäsi terveytensä puolesta.

– En ajatellut, että joutuisin 56-vuotiaana menemään sukupuolitautien poliklinikalle testauttamaan itseni HIVin ja muiden tautien varalta. Onneksi en ollut sairastunut, Anne sanoi lehdelle.

Turvallisuudentunne riistetty

Anne ja Philip pysyivät yhdessä vielä kolme vuotta sen jälkeen, kun Philip myönsi seksuaalisen suuntautumisensa. He nukkuivat erillisissä makuuhuoneissa. Yhteinen elämä ja viimeiset 25 vuotta olivat Annelle liian rakkaita heitettäviksi pois, ja Philip vannoi rakkauttaan ja haluaan elää yhdessä.

Anne kertoi lehdelle tunteneensa jopa sääliä miestä kohtaan, koska tämä oli niin selvästi sekaisin.

– Nykyiset viisi- ja kuusikymppiset kasvoivat maailmassa, jossa homoseksuaalisuus oli laitonta. Monet ajattelivat, että heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mukautua ja mennä naimisiin. En silti voi ymmärtää, kuinka joku voi elää valheessa niin monta vuotta. Philip myönsi itsekin, ettei hänen olisi koskaan pitänyt naida minua.

Loppu suhteelle tuli, kun Philip meni elämäntyylinsä takia varotoimena rokotuttamaan itsensä C-hepatiittia vastaan. Pari myi kotinsa ja muutti erilleen.

– Philip ei tuhonnut vain meidän tulevaisuuttamme – hän riisti myös menneisyyteni. Kaikki, jonka olen tiennyt ja uskonut, onkin ollut valetta. Turvallisuudentunteeni on riistetty. En usko, että saan sitä koskaan takaisin, Anne sanoi lehdelle.

Lähde: Dailymail.co.uk

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat