Aulis, 84, haukkuu haja-asutusalueet – ”Jopa 10 kilometriä ennen kuin vanhus tapaa toisen vanhuksen”

Aulis, 84, haukkuu haja-asutusalueet – ”Jopa 10 kilometriä ennen kuin vanhus tapaa toisen vanhuksen” 2:08

Studio55.fi haastatteli Kampin palvelukeskuksessa 84-vuotiasta Aulis Riihelää, jonka mielestä haja-asutusalueet tulevat Suomelle kalliiksi.

– Suomi on johdettu tai rakennettu väärin siinä mielessä, että täällä on ihailtu haja-asutusta. Yhdyskuntarakenne on kerta kaikkiaan epäonnistunut. Minä olen jo monta vuotta asunut osan vuodesta Saksassa, ja siellä ihmiset asuvat lähekkäin. Siellä on ihan toisenlainen henki ihmisillä kuin täällä Suomessa, Aulis Riihelä sanoi.

Auliksen mielestä haja-asutusalueilla vanhusten yksinäisyys korostuu, sillä toisten seuraan on vaikea hakeutua.

– Saattaa olla jopa kymmenen kilometriä ennen kuin vanhus tapaa toisen vanhuksen. Ja kun liikuntakyky on heikko, niin millä se pääsee enää tapailemaan.

– Jopa vaaditaan, että kun rakennetaan talo, niin pitäisi rakentaa synnytyssairaala viereen, ettei kenenkään tarvitsisi kulkea pitkiä matkoja. Miksi pitää mennä sinne korpeen rakentamaan? Menisi synnytyssairaalan viereen rakentamaan, sinnekin löytyy tontteja.

Katso koko video yläpuolelta.

Lue myös:

    Uusimmat