Mainos

Asiantuntija lähetyksessä: Näin runoudesta voi hyötyä

Runous jakaa ihmisiä usein kahteen porukkaan: runoista joko pidetään tai niistä ei välitetä. Lapsi voi kiinnostua runoudesta lorujen kautta, mutta saadaanko kiinnostus runouteen jatkumaan lapsuuden jälkeenkin? Studio55.fi-ohjelmassa vieraana ollut Stig-Björn Nyberg kertoi, miten hän on runoudesta hyötynyt.

Runous ei kiinnostanut Studio55.fin Lukupiirin isäntää Stig-Björn Nybergiä kouluaikoina, mutta asian korjaamiseksi löytyi yllättävä porkkana.

Poikakoulun äidinkielen opettaja oli asettanut oppilaille tehtäväksi opetella jokin RuneberginVänrikki Stoolin tarinoiden runoista ulkoa. Mikäli runon osaisi ulkoa, nousisi äidinkielen arvosana yhdellä numerolla. Nyberg sitten opetteli ulkoa Sveaborg-runon eli Viaporin.

Nuorukainen osasi hurmata

Runon ulkoa osaaminen koitui Nybergin onneksi myös 1960-luvulla. Hän oli Suomenlinnassa eräänä kauniina kesäisenä päivänä viettämässä aikaa kavereidensa kanssa. Eräs porukasta huomasi kaksi fantastisen kaunista nuorta naista. Nybergin ystävät yrittivät iskeä naisia huonolla menestyksellä.

– Sanoin pojille, että hei katselkaas minua. Menin sinne ja rupesin lausumaan daameille "Sveaborg på svenska". Tytöt olivat suomenkielisiä, ja olisin saanut kumman tahansa heistä, mutta vain toisen valitsin. Mutta runolla siis pystyy myös iskemään naisia, Nyberg kuvaili lähetyksessä.

Runoilla voi tehdä vaikutuksen

Nyberg on hyötynyt Runebergin runoudesta muutenkin. Kun hän on isäntänä ja kylään tulee paljon vieraita, hän pyytää vieraat syömään Runebergin runolla Sandelsin sanomaa lainaten.

– Tämä tekee suuren vaikutuksen vieraisiin. He kokevat tulleensa kulttuuri-kotiin, Nyberg nauroi ohjelmassa.

Runojen osaamisesta voi siis hyötyä jokainen. Tänäkin päivänä Nyberg tekee vaikutuksen ihmisiin muun muassa lausumalla englanniksi runon Ikiyö.

Klikkaa yllä olevaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta myös mitä muuta Nyberg kertoo lempirunoistaan.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.