"Anun kanssa meillä on ollut jo pitkään eri elämät"

Ristomatti Ratia on kolmatta kertaa naimisissa. Elämänsä naisista hän puhuu kauniilla sanankäänteillä.

Kerstin

Olin palaamassa autolla Sköldvikin kartanoon, kun vastaan koivukujaa pitkin käveli vaalea tyttö maitokannu kädessä. Otin hänet kyytiin. Pian kävi ilmi, että hän asuu parinsadan metrin päässä kartanosta.

Olin karannut koulusta, mutta Kerstin sai minut palaamaan sinne seurustelumme myötä.

Kerstin on ihana, luova ihminen. Äitini (Armi Ratia) vaikutti osittain eroomme.

Kerstin toimii nykyään tuotesuunnittelijana, ja hänen kanssaan teemmekin nykyään yhteistyötä.

Kristiina

Kristiina astui elämääni vuoden 1974 paikkeilla. Kaksi vuotta myöhemmin muutimme Amerikkaan vastasyntyneen tyttäremme Kiiran kanssa.

Kristiina oli kaunis ja ihana; hän vei jalat alta. Hän on yhä valovoimainen ihminen ja hyvä äiti.

Tällä kertaa kävi niin, että hän jätti minut toisen miehen vuoksi. Sittemmin myös tuo toinen mies tuli jätetyksi.

Olemme neljä viisi kertaa vuodessa Kristiinan kanssa tekemisissä. Näemme aina, kun hän käy Suomessa. Kun vanhat tuntemukset ovat häipyneet, yhdessä on helppo olla.

Anu

Anun kanssa meillä on ollut jo pitkään eri elämät. Jaamme yhteistä omaisuutta. Se on yksi syy, miksi emme ole lähteneet repimään mitään rikki.

Romanttista suhdetta meillä ei ole ollut pitkään aikaan. Jos rakastun tulisesti, voi joutua purkamaan jotain, mutta sellaista ei ole näköpiirissä.

Anu elää Virossa toista elämää. Olen aina kannustanut häntä tekemään kuten hän tahtoo.

Tulevana pääsiäisenä menemme Saarenmaalle koko porukka: minä, Anu ja 11 vuotta täyttävä poikamme Robin.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat