Ammattilaisen vinkit – Näin loistat esiintyjänä

Esiintymistä voi petrata, oli huolena sitten puheen pitäminen tai sosiaalinen kanssakäyminen. Kehonkielen valmentaja neuvoo, miten.

– Kun aloitin uraani, mietin, miten ikinä voin saada tästä leipääni: Suomessa oli mielestäni vain vähän esiintyjiä ja ihmiset ylipäätään luonteeltaan esiintymistä karttavia, Niina Sainius sanoo.

Mutta asiat ovat toisin.

– Olen huomannut, ettei ole sellaista ammattikuntaa tai ihmistä, joka ei hyötyisi kehonkielen ja viestinnän valmennuksesta. Melkein kaikissa työtehtävissä pitää kommunikoida toisten ihmisten kanssa. Näin ollen olemme esillä, vaikkemme välttämättä esitä.

– Jotta ammattitaito tulisi mahdollisimman hyvin esille, esiintymistä on syytä treenata – oli sitten pankinjohtaja tai putkimies, Sainius sanoo.

Aloita matkimalla

– Neljä viidesosaa esiintymisestä tehdään ennen kuin astutaan lavalle. Kun "läksyt on tehty" ja materiaalit kunnossa, itse tilanteessa ei tarvitse jännittää niin paljon.

Sainius suosittelee lainaamaan kirjastosta esiintymistä käsitteleviä kirjoja. Teknologiaakin kannattaa hyödyntää.

– Youtube ja internet ylipäänsä ovat pullollaan erilaisten maailmanluokan esiintyjien esityksiä. Tutki ensin, miksi heidän esiintymisensä näyttää niin hyvältä. Ala sitten yksinkertaisesti matkia heitä. Oma tyyli muokkaantuu ajan myötä, Sainius sanoo.

– Omaa esiintymistään voi videoida vaikka kännykällä. Nauhoituksesta näkee omin silmin, mikä on hyvää ja mikä ei. Suomalaisilla tosin tuntuvat silmät omituisesti karsastavan: jos yksikin asia on huonosti, niin kaikki hyvä unohdetaan. Itselleen pitää olla armollinen.

Hörppää rauhassa vettä

Puhetta pitävä henkilö voi helpottaa suoritustaan konkreettisilla asioilla sekä ennen esitystä että itse tilanteessa.

– Monien jännitys lisääntyy, jos pitää käyttää teknisiä laitteita: toimiiko tietokone tai Power Point -esitys? Harjoittelemalla etukäteen koneen ja ohjelmien käyttö saadaan sujuvaksi.

Jos taas tietää, että suu jännityksen takia kuivuu, lavalle kannattaa ottaa mukaan lasi vettä.

– On luonnollista, että ihminen pitää puhuessaan taukoja. Veden hörppäys ei suinkaan latista tunnelmaa. Se voi päinvastoin vahvistaa viestiä, kun kuulijat saavat hetken tauon sisäistää kuulemaansa, Sainius sanoo.

Jos todella haluaa tulla huippuesiintyjäksi, Sainius kehottaa menemään ammattilaisen valmennettavaksi.

– Esiintymistä voisi verrata hiihtoon – jokainen suomalainen osaa hiihtää, mutta omin voimin ei pääse maailmanluokan tasolle. Valmentaja antaa vinkit tekniikkaan ja valvoo kehitystä.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Hannes Paananen

Lue myös:

    Uusimmat