Mainos

Yliajon uhriksi joutunut Anja halvaantui vyötäröstä alaspäin

− En enää koskaan uskonut käveleväni, Anja Linnansaari sanoo.

Oli kaunis keväinen päivä, kadut vielä peilikirkkaassa jäässä yön jäljiltä. Kiuruveteläinen Anja Linnansaari pyöräili kohti työpaikkaansa tuttuun tapaan.

− Se kävi kuin salamanisku taivaalta. Auto ajoi suoraan päälleni. Heräsin sairaalassa, ja melko pian selvisi karmaiseva totuus. Selkänikamani oli murskana.

Lääkärit eivät salailleet väistämättömältä tuntuvaa. Anja ei kävelisi kenties koskaan.

− Olin aivan sokissa. Tuntui, että elämällä ei ole enää mitään väliä. Maatessani letkuissa mieleeni tuli, että mitä jos kietoisin letkun kaulan ympäri ja jättäisin kaiken, Anja muistelee.

Untia ja sähköterapiaa

Anja oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Kirurgi rakensi lonkkaluusta selkään uuden nikaman, mutta toivo liikkumiskyvystä oli silti hyvin vähäinen.

− Elämän jatkuminen tuntui olevan hakusessa. Sitten kuitenkin päätin, että koska en kuollut, en aio vielä ruveta ruumisarkussakaan makaamaan, Anja naurahtaa.

− Hevosen leikki oli pelastukseni, hän sanoo.

Anjalla alkoi pitkä kuntoutus Käpylässä.

− Kävin hermotustesteissä, ja ne osoittivat, että ainakin toisessa jalassa on vielä hieman eloa. Tein yötä päivää ajatustyötä niin, että jännitin jokaista jäsentä ja sitten puolestaan rentoutin.

− Sitten jalkani sidottiin sähköllä käyvään laitteeseen, jossa jalkani polkivat kuin polkupyörää, vaikka itse en voinutkaan vielä tehdä mitään.

Anjaa virkisti myös suuresti uintiterapia. Hän oli ollut liikunnallinen aina, ja uinti oli ollut rakas harrastus.

Lapsenlapsi antoi uskoa

Anjan jalkoihin kokeiltiin sähkösokkeja.

− Tunto alkoi palata toiseen jalkaan, ja toinenkin antoi elonmerkkejä. Niin siinä sitten viikkojen ja kuukausienkin kuluessa kävi, että pääsin jo eräänlaisella kelkalla kävelemään toinen jalka tuettuna.

Anjan liikkuminen parani päivä päivältä. Kulkeminen rollaattorin kanssa sujui jo melko hyvin.

− Minulle syntyi ensimmäinen lapsenlapsi ja sanoin, että kun poika kävelee, niin minäkin kävelen talon ympäri.

Nykyisin Anja pärjää sisätiloissa jo ilman tukea. Ulkona hän liikkuu tuen kanssa. Hän sinnittelee itse kotityöt, hän käy ulkomailla, vaeltamassa sauvojen kanssa ja jopa marjametsässä.

− Konttaan välillä puskien välissä, mutta eteenpäin mennään joka päivä, hän hymyilee.

Onnettomuudesta on nyt 13 vuotta. Anja on tottunut jatkuviin kipuihin, välillä yllättävään epätoivoon, mutta myös ilon pisaroihin elämän arjessa.

− Pahinta on ollut ihmisten surkuttelu. Ystäväpiirikin on vaihtunut. Niin kauan kuin elän, jaksan toivoa. Sitä samaa haluan kertoa samassa tilanteessa kamppaileville.

Studio55/Marja Nyman


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.