Mainos

"Yksivuotiaan tyttäreni kuolema tuntui liian suurelta taakalta kantaa"

Marjatta Myllys menetti esikoistyttärensä tämän ollessa vain hieman yli vuoden ikäinen. Susanna-vauvan kuolemasta on nyt kulunut 35 vuotta, ja lohduksi muille saman kokeneille äideille Marjatta haluaa sanoa: "Aika parantaa".

– Olin 24-vuotias, kun pikku-Susanna lokakuussa 1973 syntyi. Hän oli koko lähisuvun silmäterä, pirteä ja iloinen lapsi, ja hän eli kuin olisi tiennyt olevansa täällä vain lainassa. Hän oppi kävelemään kymmenen kuukauden ikäisenä ja puhui jo perättäisiä sanoja täyttäessään vuoden, Marjatta Myllys muistelee.

20. joulukuuta 1974 Marjatan työpuhelin soi.

– Susanna oli aina töissä ollessamme hoidossa vanhempieni luona. Äitini soitti ja sanoi, että Susanna on kovassa kuumeessa. Lähdin saman tien töistä, ja veimme Susannan lääkäriin, hän kertoo.

Terveyskeskuslääkäri epäili kovan kuumeen syyksi aivokalvontulehdusta ja kirjoitti lähetteen sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Susannalle tehtiin selkäydinpunktio, mutta kaikki näytti normaalilta, joten perhe lähetettiin kotiin.

Mitään ei ollut tehtävissä

Susannan tila huononi kuitenkin nopeasti. Seuraavana yönä pikkuisen ihoon oli ilmestynyt sinne tänne mustelman näköisiä tummia läikkiä. Hätääntyneet vanhemmat soittivat sairaalaan, ja heidät käskettiin liikkeelle saman tien. Sairaalassa selvisi, että Susannalla oli sittenkin aivokalvontulehdus, jonka aiheuttama meningokokkibakteeri oli erittäin ärhäkkä. Vajaassa vuorokaudessa tauti oli ehtinyt edetä liian pitkälle.

Susanna jaksoi taistella kuukauden ajan, mutta 18.1.1975 pieni sydän pysähtyi lopullisesti.

– En unohda koskaan sitä hetkeä, kun istuimme mieheni vanhempien luona pirttipöydän ääressä ja mieheni sanoi itkien vanhemmilleen, että nyt ei ole enää pikku-Susannaa, Marjatta kertoo.

Seuraavat kuukaudet menivät kuin sumussa. Koko suku tuntui olevan sokissa Susannan poismenon vuoksi, ja kaikki lohduttivat toisiaan. Raskainta oli kuitenkin Marjatalla ja hänen miehellään.

– Olin pitkään täynnä vihaa ja katkeruutta. Mietin, että miksi juuri meidän pikkuisemme. Meni pitkään, etten pystynyt kohtaamaan äitejä pikkuvauvoineen, vaan vaihdoin tien toiselle puolelle, jos vastaan tuli lastenvaunut.

Marjatta muistaa, kuinka hän oli vähällä lyödä lääkäriä, joka yritti heti Susannan kuoleman jälkeen lohduttaa sanomalla, että hän oli nuori ja saisi vielä lapsia.

– Vasta vuosien päästä ymmärsin, että lääkäri tarkoitti vain hyvää.

Kauan meni Marjatalta senkin anteeksi antamiseen, että pian Susannan kuoleman jälkeen kotiin tuli kirje, jossa tyttö kutsuttiin rokotettavaksi aivokalvontulehdusta vastaan.

– Kyllä minä silloin suutuin, vaikka tietysti virhe johtui vain siitä, että tieto Susannan kuolemasta ei vielä ollut ehtinyt terveyskeskuksen tietojärjestelmiin ennen rokotuskutsujen lähettämistä.

Aika parantaa

Susannan kuolemasta on nyt kulunut yli 35 vuotta. Vaikka aluksi tuntui, että oman lapsen kuolema on liian suuri taakka kannettavaksi, elämä jatkui.

– Välillä elämänhaluni oli ihan nollassa, mutta ikävä on ajan myötä hellittänyt, Marjatta sanoo.

Hän joutuu pyyhkimään kyyneleitään kertoessaan Susannan tarinaa, mutta enää suru ei muserra.

– Susanna elää edelleen muistoissamme.

Muisto Susannasta elää myös enkeliaiheisissa runoissa, joiden kirjoittamiseen Marjatta on purkanut suruaan. Vuosien aikana niitä on syntynyt kymmeniä, ellei satoja.

Kirje taivaan postilaatikkoon

Rakas lapseni,

kirjoitan, kun sinusta yöllä unta näin

Lensit luokseni halki öisen avaruuden, valkein siivin tumman taivaan valoksi kirkastaen.

Kuiskasit hiljaa korvaani sanat nämä:

- äiti

Jumalan kämmenellä on hyvä niin olla, en murhetta kipua taivaassa tunne lain, kaikki tuska mi maan päällä kokea sain, poissa nyt on.

Silloin tunsin kuinka keltaiset ruusut tuoksuivat, ne jotka matkaasi mukaan laitoin, valkeaan arkkuusi

Sinä hymyilit enkelin kaunein kasvoin, silmät suljettuina, näytti kuin nukkuisit vain unta rauhaisaa

Minä silitin kyynelsilmin pehmeää poskesi nukkaa, sitten irrotin käteni kädestäsi katseeni kääntäen.

Odotti sillalla sinua suojelusenkeli, käteesi tarttuen, yli sillan turvallisesti talutti, hymyilit vilkuttaen.

Tämän kirjeen kirjoitan sydämeni kirjaan.

Hellästi kätkien huoneesi sivuille uneni ajatukset, vieden kirjeen taivaan postilaatikkoon.


Studio55/Elina Rantalainen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.