Mainos

Viisikymppisenä rakastunut Tarja-Liisa: Jouduin omaishoitajaksi pian häiden jälkeen

Pitkään sinkkuna viihtynyt Tarja-Liisa löysi vierelleen elämänkumppanin. Vain neljän avioliittokuukauden jälkeen mies sai aivohalvauksen ja Tarja-Liisasta tuli hänen omaishoitajansa.

Tarja-Liisa koki vaikean avioeron ja päätti, ettei enää ikinä avioituisi. Hän viihtyi 14 vuotta sinkkuna, kunnes elämä päätti yllättää.

– Touhotin jotain tyttäreni nuorimman lapsen asioita, kun tytär tokaisi: ”Äiti, hanki itsellesi elämä”. Loukkaannuin vähän. Tytär jatkoi: ”Hanki äijä tai jottai”. Mistä minä nyt miehen, eihän niitä kaupassa myydä. Tytär vastasi, että netistä, Tarja-Liisa muistelee.

Tytär löysi netistä heti sopivan ehdokkaan äidille ja kirjoitti tämän puolesta viestin miehelle. Tarja-Liisa ei tiedä, mitä tytär kirjoitti, mutta jonkun ajan päästä mies vastasi viestiin. Tarja-Liisa karisti ennakkoluulonsa nettideittailua kohtaan ja kirjoitteli miehen kanssa puolisen vuotta.

Viimein mies ehdotti tapaamista luonaan. Välimatkaa oli 80 kilometriä, eikä Tarja-Liisalla ollut autoa. Mies ei päässyt hakemaan Tarja-Liisaa, koska huolehti äidistään. Niinpä hän hankki Tarja-Liisalle bussiliput.

Mies oli myös eronnut 15 vuotta sitten ja hänellä on aikuiset lapset. Hän on luonut uran teollisen muotoilun parissa, mutta jäänyt jo eläkkeelle. Tarja-Liisa kuvailee miestä vanhanajan herrasmieheksi.

– Käsitykseni hänestä vahvistui vierailulla. Kävimme myös tapaamassa hänen 90-vuotiasta äitiään. Kun tulin illalla kotiin, jäin miettimään, että kyllä tässä jotain on, Tarja-Liisa kertoo.

Kaksi asiaa

Kirjoittelut ja vierailut jatkuivat. Tarja-Liisa tutustui miehen äitiin, joka käski pitämään hyvää huolta pojastaan ja kyseli, muuttaako Tarja-Liisa heille. Koska Tarja-Liisa oli vapaampi liikkumaan, hän tosiaan muutti miehen luokse.

Yhtenä päivänä mies ilmoitti, että hänellä olisi kaksi asiaa. Ensin pariskunta kävi katsomassa taloa. Kun Tarja-Liisa myönsi pitävänsä asunnosta, mies soitti yhden puhelun ja talo oli heidän. Toinen asia oli se, että mies pyysi Tarja-Liisaa vaimokseen.

– Kosintaan oli helppo vastata myöntävästi. Vihkitilaisuus pidettiin uudessa kodissamme vain läheisten todistaessa tapahtumaa. Vihkisormus oli miehen suunnittelema, Tarja-Liisa kertoo.

Tarja-Liisa sai töitä ja miehelle rakennettiin työhuone autotalliin. Siellä hän sai rauhassa suunnitella ja tehdä kivisiä reliefejä. Kun Tarja-Liisa yhtenä päivänä tuli töistä, hän ihmetteli, miksei mies tule syömään.

– Menin työhuoneeseen ja en olisi tiennyt häntä raittiiksi, olisin voinut vannoa, että hän on ympäripäissään. Hän ei kyennyt koskettamaan sormella nenää ja puhe oli puuroa, Tarja-Liisa kuvailee.

Sosiaali- ja terveyspuolen ammattilaisena Tarja-Liisa epäili oireiden viittaavan aivoinfarktiin. Ambulanssimiehet olivat samaa mieltä, ja aloittivat hoidon jo ambulanssissa. Yli kolmen tunnin matkalla Tarja-Liisa oli yhteydessä lääkäriin sairaalassa. Tämä kertoi laittavansa leikkaussalin valmiiksi.

Aviopari samassa sairaalassa

Kun Tarja-Liisa näki aviomiehensä leikkauksen jälkeen, tämä ei tunnistanut vaimoaan. Muistin lisäksi puhe-, liikunta-, kirjoitus- ja laskutaito oli poissa.

– Olin kauhistunut, mutta onnellinen siitä, että hän jäi sentään henkiin, Tarja-Liisa muistaa.

Lieneekö johtunut stressistä, mutta Tarja-Liisa sairastui itse munuaistulehdukseen. Niin tuore aviopari makasi samassa sairaalassa, kaksi kerrosta erossa toisistaan. Viiteen päivään Tarja-Liisa ei päässyt katsomaan miestään.

Lääkäri ehdotti, että mies siirrettäisiin laitoshoitoon, mutta Tarja-Liisa halusi kokeilla toipumista kotona.

– Kysyin mieheltäni, mitä hän haluaa. Hän vastasi, että kotiin, terveeksi, Tarja-Liisa kertoo.

Ensin aloitettiin kävelyharjoitukset. Tarja-Liisa sai töistä virkavapaata, sillä kuntouttaminen oli kokopäiväistä työtä. Tarja-Liisa uskoo, että yksinään mies olisi vain nukkunut sohvalla. Hän sai patistaa tiukalla otteella miehensä kävelemään, laskemaan, lukemaan lehtiä ja kirjoittamaan omaa nimeä.

Miehen tytöt ehättivät myös avuksi, ja siitä Tarja-Liisa on hyvin kiitollinen. Mies lähti kuntoutumaan oletettua paremmin. Pieniltä kömmähdyksiltä ei silti voi välttyä.

– Kerran hän lähti yksin kävelemään ja eksyi. Muisti temppuili ja hän oli mennyt vanhalle asunnolle. Kerran hän kävi kaupassa kauppalistan kanssa ja toi kaikkea muuta kuin mitä listassa oli. Hänen täytyy opetella taas uudestaan, miltä näyttää maitopurkki, leipä ja niin edelleen, Tarja-Liisa kertoo.

Omaishoitajan rankka arki

Tarja-Liisa ajoi itsensä loppuun kuntouttaessaan miestään. Liityttyään omaishoitajien yhdistykseen nainen soitti hänelle ja kysyi, onko hän ollut lomalla. Järjestettyään miehensä hoidon Tarja-Liisa lähti viideksi päiväksi lomalle.

– Vasta siellä tajusin, kuinka väsynyt olen. Sain sieltä hyvää vertaistukea, ja ymmärsin, että minun täytyy huolehtia itsestänikin, Tarja-Liisa toteaa.

Tarja-Liisa on nyt virallisesti miehensä omaishoitaja. Aivoinfarktista on neljä vuotta, ja mies kävelee ilman rollaattoria, puhuu, lukee, kirjoittaa, laskee. Hän on tehnyt lujasti töitä sen eteen.

– Tällä hetkellä asiat ovat hyvin. Olen oppinut arvostamaan joka hetkeä, sillä elämä osaa yllättää. Joskus ihmetyttää, kun ihmiset valittavat pienestä palkasta ja kahdeksan tunnin työpäivästä. Omaihoitaja tekee töitä ympäri vuorokauden. Ja usein omaishoitajat ovat 80-vuotiaita naisia, Tarja-Liisa pohtii.

Omaishoitaja ottaa mielellään kaiken avun vastaan, mutta hänen täytyy itse olla hyvin aktiivinen saadakseen apua. Tarja-Liisa on ottanut asioista selvää netin kautta sekä muilta omaishoitajilta.

– Me olemme saaneet kaikki, mitä olemme tarvinneet, mutta helposti se ei ole käynyt. Sairaan hoitaminen on muutenkin rankkaa. Ei siinä tarvitsisi enää joutua vääntämään kättä esimerkiksi apuvälineiden lainasta, Tarja-Liisa sanoo.

Karvainen perheenjäsen

Miehen vammauduttua kotitalo tuntui turhan isolta, ja nurmikon leikkaaminen työläältä. Miehen äitikin nukkui pois. Pariskunta päätti muuttaa maalle, mökille, jossa on luonnonmukainen piha.

– Ilman miehen sairastumista emme olisi koskaan keksineet muuttaa tänne, joten jotain hyvää siitä on koitunut, Tarja-Liisa toteaa.

Pariskunnan mielen pitää virkeänä vuosi sitten hankittu koira. Karvaturri myös rauhoittaa Tarja-Liisan mieltä, sillä se kulkee miehen perässä, eikä päästä tätä yksin laiturille tai veneeseen.

– Kerran koira tuli hakemaan minut apuun, kun mies oli kaatunut pellolla, eikä päässyt omin avuin ylös, Tarja-Liisa kehuu.

Mies ei enää pysty tekemään raskasta työtä, mutta ilmaisee itseään maalausten ja puutöiden kautta. Ikä tuo mukanaan kaikenlaisia kremppoja, mutta Tarja-Liisa toivoo kunnon pysyvän siinä määrin hyvänä, että he voisivat asua unelmamökissään mahdollisimman pitkään.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com

Juttu on uusinta huhtikuulta 2013.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.