Mainos

Suomalainen Ulla pelkää kuollakseen munkkeja ja wienereitä – lopetti työt ja eristäytyi vanhempiensa yläkertaan

Ulla*, 42, pelkää kuollakseen munkkeja ja muita rasvaisia ruokia. Pelkonsa takia hän on lopettanut työt ja eristäytynyt vanhempiensa yläkertaan. Ulkona käyminen on vaikeaa, koska missä tahansa voi tulla vastaan rasvatahroja, joiden jäljiltä vaatteet ja auto on pestävä ja suihkussa vietettävä tuntikausia. Pakko-oireinen häiriö ei ole poistunut sillä, että Ulla tajuaa sen olevan järjetöntä.

Kuusi vuotta sitten Ulla työskenteli hotellivastaavana pienessä hotellissa. Töitä oli jopa seitsemänä päivänä viikossa, ja työnkuva oli laaja. Samaan aikaan piti laskea palkkoja, laskuttaa, myydä, istua vastaanotossa ja tarjoilla vieraille ruokaa.

Stressin keskellä Ullaa alkoi inhottaa ruokarasvan kanssa tekemisissä oleminen. Tuntui, että paperit ja tietokone töhnääntyivät rasvasta jatkuvasti.

– Siinä se minun oleminen sitten meni vähän sekaisin, Ulla sanoo.

Hän oli lapsesta asti halunnut pitää paikat puhtaina ja ollut kova siivoamaan, mutta nyt tarve jynssätä itseä ja ympäristöä kasvoi niin suureksi, että yhdessä vaativan työn kanssa se uuvutti.

– Minulle tuli burn out kaikesta siitä työstä ja pesemisestä. Sitä ajatteli, ettei enää jaksaisi pestä, muttei myöskään haluaisi, että mikään paikka likaantuisi koskaan.

Ulla lopetti työt hotellilla uupumuksen takia. Rasvainho pakonomaisine pesemisineen kuitenkin jatkui ja kärjistyi, kun hän vuoden päästä pääsi työharjoitteluun kiinteistönvälitysyritykseen.

– Siellä oli työkaveri, joka söi koko ajan tietokoneen vieressä. Hän veteli kinkkupaketista leikkeleitä sormineen suuhunsa. Minusta oli inhottavaa, että jouduin nyppimään niitä samoja papereita, joihin hän oli rasvaisilla käsillään koskenut.

Yhtenä päivänä Ulla ei enää kestänyt vaan marssi lääkäriin.

Mikä pakko-oireinen häiriö? 

  • Pakko-oireinen häiriö on ahdistuneisuushäiriö, jota kuvaavat tilanteeseen nähden kohtuuttomat, jatkuvat ja merkittävää kärsimystä aiheuttavat pakkoajatukset ja -toiminnot.
  • Pakkoajatuksia ovat esimerkiksi pelko tautien tarttumisesta kosketuksessa tai tarve pitää esineet tarkassa järjestyksessä.
  • Pakkoajatuksia yritetään lieventää pakkotoiminnoilla, joita ovat esimerkiksi käsien peseminen ja esineiden järjestely.
  • Häiriöstä kärsivä yleensä tiedostaa ongelman, mutta ei koe pystyvänsä vaikuttamaan siihen.
  • Hoitona ovat sekä psykoterapeuttiset tekniikat, kuten kognitiivinen käyttäytymisterapia, että lääkehoito.

Lähteet: Mielenterveystalo.fi, Mielenterveysseura.fi, Terveyskirjasto

– Olin silloin niin rikki ja väsynyt, että hyvä, kun sain vaatteet päälle – varsinkin, kun ne vaatteet olivat mielestäni aina likaisia. Pesin niitä jatkuvasti tai ostin ihan uusina, että pääsin ulos kotoa.

Ulla jäi kertalaakista sairauslomalle, joka muutettiin pian kuntoutustueksi eli määräaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi. Syyksi kirjattiin pakko-oireinen häiriö.

– Luulen, että perimmäinen aiheuttaja oli juuri stressi. Tein liikaa töitä enkä oikeastaan koskaan pitänyt lomia.

”Jos tien vieressä oli ravintola, siirryin toiselle puolelle katua”

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Ulla on edelleen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä.

– Minulla on paha ruokarasvapelko. Pelkään äärettömän paljon esimerkiksi munkkeja, wienereitä ja voita. Samoin kerma ällöttää tosi paljon. Inhoan niihin koskemista, niiden hajua ja niitä rasvaisia sormenjälkiä, jotka ne jättävät, Ulla sanoo.

Pelon takia Ullan sosiaalinen elämä on kutistunut lähes olemattomaksi.

– Välttelen koko ajan mahdollisia tilanteita, joissa joutuisin tekemisiin munkkien tai muiden rasvaisten ruokien kanssa. Ihmisten ilmoilla liikkuessa tulee aina mieleen, että tuokin on varmaan syönyt juuri jonkun munkin, ja nyt me nyimme samoja ovenkahvoja.

– Kaupassa käynti on vaikeaa, koska minusta tuntuu, että ihmiset tulevat liian lähelle. Ja on kauheaa näppäillä tunnuslukua maksupäätteellä, kun päässä pyörii, että joku on koskenut äsken siihen samaan laitteeseen rasvaisilla käsillä – mikä on tietysti ihan normaalia ja totta, mutta minusta se on ällöttävää.

Leivoshyllyt Ulla kiertää kaupassa kaukaa.

– Yhdessä vaiheessa pelkoni oli niin paha, että jos tien vieressä oli ravintola, niin siirryin kävelemään toiselle puolelle katua. Pelkästään se ravintolan ohi kulkeminen inhotti.

Ulla ei liioin uskalla käydä kylässä kenelläkään.

– Jos menen jonnekin, niin siitä seuraa sitten se, että pitää pestä kaikki vaatteet ja autokin. Ajatus rasvatahroista vain on päässäni niin voimakas, että koko auto ällöttää sen jälkeen. Se on niin rankkaa, että mieluummin vältän sellaisia tilanteita.

– Joulut ovat vaikeita, kun joulutorttuja on siellä sun täällä. Ja sitten tulee laskiainen ja kermapullat ja vappu ja tippaleivät. Yritän ymmärtää, että muut elävät normaalia elämää ja että ne leivokset kuuluvat siihen. On aina hirveän noloa sanoa ihmisille, että tulen teille, jos teillä ei ole munkkeja. Siksi mieluummin jätän menemättä ollenkaan.

”Pakotin poikaystäväni pitämään keittiössä eri vaatteita”

Pahimmillaan Ullan pakko-oireet olivat muutama vuosi sitten. Hän vietti silloin suihkussa monta tuntia kerrallaan.

– En meinannut päästä sieltä pois, kun olevinaan likaannuin aina heti uudestaan.

Seurustelusuhdekin loppui Ullan vaikeaan elämäntapaan.

– Pakotin poikaystäväni pitämään keittiössä eri vaatteita kuin olohuoneessa. Ja aina ruoan jälkeen piti käydä heti suihkussa ja pestä suu ja hampaat.

– Olen myös heittänyt roskiin nahkatakin, paljon muita vaatteita, kalliit kengät ja varmaan viisi käsilaukkua, kun ne ovat muka saastuneet, kun joku toinen on nykäissyt niistä.

Tällä hetkellä Ulla asuu vanhempiensa luona.

– En uskaltanut enää olla omassa vuokra-asunnossani, koska se ei saanut mielestäni likaantua yhtään. Söin keittiössä ruokaa suoraan pilttipurkista, ettei lattialle tippuisi mitään, ja sitten kuitenkin pesin lattiat jälkikäteen. Oleminen siellä oli niin steriiliä ja vaikeaa, etten saanut edes ruokailtua. Oli helpompi olla vanhempien yläkerrassa peiton alla piilossa.

Vanhemmat eivät ensin ymmärtäneet Ullan sairautta alkuunkaan.

– Meille tuli hirveitä riitoja. Ja kyllä niitä tulee vieläkin, onhan tämä tosi rasittavaa myös heille. Hekään eivät oikein saa elää normaalia elämää, kun minulle voi tulla viikoiksikin tosi paha olo jostakin tarjolla olleesta kermakastikkeesta. Pyydän myös heitä aina pesemään kädet ruoan jälkeen.

– Nykyään he tavallaan ymmärtävät, mutta kun tämä tekee elämästä niin vaikeaa, niin kyllä heilläkin palaa pinna aina jossain vaiheessa.

Tuntemattomat eivät tiedä Ullan sairaudesta, joten pilkkaa tai naureskelua hänen ei ole tarvinnut kuulla.

– Mutta saattavathan ihmiset varmaan kaupassa ihmetellä, että onpas tuo nainen tyly, kun väistelen heitä tai sanon, että älä tule niin lähelle.

– Keskustelupalstoilta olen lukenut muiden pakko-oireisten tarinoita, mutta vain yhdellä heistä on ollut samanlaista ruokarasvan pelkoa. Yleensä pelätään enemmänkin bakteereita ja sairauksia. Itse taas en pelkää niitä yhtään, vaan minulla se on vain se rasva.

”Tuskin paranen koskaan kokonaan”

Vuosi sitten Ulla pääsi kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.

– Sieltä saan sellaista tukea, että pystyn joskus välttämään pesuhommia – tai ainakin siirtämään niitä ja miettimään vähän, että onko se nyt niin vaarallista.

Edistysaskeliakin hän on ottanut.

– Minulla oli aiemmin paha sipsipelko. Terapeutti halusi, että kohtaan pelon kohteen, joten hän osti vastaanotolle sipsejä. Olin ihan kauhuissani, kun minun piti pitää pussia sylissäni. Sitten luin etiketistä, että sipseissä onkin kasvirasvaa. Se ei mielestäni ole ollenkaan niin paha, ja sillä tavalla pelkoni sipsejä kohtaan hävisi. En tosin edelleenkään itse osta niitä.

Sopivat lääkkeet Ullalle löydettiin joidenkin epäonnisten kokeilujen jälkeen noin kuukausi sitten.

– Ne tuntuvat auttavan. Mutta kun tämä sairaus on päässyt näin pahaksi, niin ei se kuulemma helposti parane. Minulle on sanottu, että tuskin paranen koskaan kokonaan.

Ulla jaksaa kuitenkin jo miettiä tulevaisuuttakin.

– Toiveissani on ehdottomasti oma asunto. Tarkoituksena oli asua vanhemmillani vain vähän aikaa, mutta kun sairaus paheni, jotenkin jämähdin tänne. Nyt odotan, että pahimmat oireet menisivät ohi, jotta pääsisin lähtemään.

– Haluaisin myös työpaikan, koska olen aina tykännyt tehdä paljon töitä. Mutta töiden hakeminen on hirveän vaikeaa, kun CV:ssä on iso aukko.

”Ymmärrän, että tämä on järjenvastaista”

Vielä tällä hetkellä pakkohäiriö vie Ullalta kaiken huomion.

– Ulkona kulkiessani tarkkailen koko ajan muita ja mietin, mitä uskallan tehdä ja mitä en ja miten välttäisin ongelmatilanteita. Olen pelkoni suhteen hyvin hereillä koko ajan. En saa siltä hetkenkään mielenrauhaa, Ulla sanoo.

– Tämä kuulostaa hullulta, ja sitä se onkin. Olen kuitenkin hyvin realistinen ja ymmärrän, että tämä on järjenvastaista. Jos en ymmärtäisi sitä, olisin pakkohoidossa – näin minulle on sanottu.

Mutta vaikka Ulla kuinka järkeilee, se ei auta.

– Itselleni tämä on hyvin raskasta myös sen takia, että tajuan, että maailmalla ihmiset kärsivät nälänhädästä ja on paljon kaikkea muuta pahempaa kuin tämä minun juttu. Että minkä takia minä pelkään jotain juustoa, kun jollakin toisella on syöpä? Se tuntuu kohtuuttomalta.

– Silti vaikka kuinka yrittää relata ja ajatella, että minulla on loppujen lopuksi aika pienet murheet, sekään ei saa minua luopumaan pakko-oireista.

*Haastateltavan nimi on muutettu.

Mitä pakko-oireet ovat?

Mitkä tekijät voivat laukaista pakko-oireet, ja milloin ne muuttuvat sairaudeksi? Neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja puhui aiheesta Studio55.fi-lähetyksessä helmikuussa 2016.


Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.